Jussi oli rockmusiikin "Vanhempi valtiomies"

Helsingissä keskiviikkona 15. syyskuuta 1943 syntynyt Jussi Raittinen oli viralliselta nimeltään Paavo Juhani Raittinen, myös Pateksi häntä jotkut kutsuivat. Sarcha tai joidenkin suomalaisempaan muotoon kääntämä Sartsa olivat myös hänen kutsumanimiään. En tullut koskaan kysyneeksi häneltä niiden 50-vuoden aikana, jotka hänet tunsin, mistä tuo nimi oli peräisin. Nyt sitä ei voi enää kysyä. Sairauksien väsyttämä Jussi poistui joukostamme maanantaina 13. helmikuuta 2024.

Jussi Raittinen kuului ensimmäiseen suomalaiseen rockmusiikista innostuneeseen sukupolveen. Bill Haley ja Elvis johdattivat Jussi Raittisen peruuttamattomasti rock ’n’ rollin pariin. ”Bill Haley oli alkuräjähdys, kun Elvis tuli se oli sitten menoa”, on Jussi monesti todennut. Ei ole yhtään liioittelua sanoa Elviksen olleen Jussin huomattavin vaikuttaja. Lisäksi Jussi kertoi Elviksen olleen hänen esikuvansa myös kitaristina. Elvishän oli taitava komppikitaristi, kuten Jussikin.

Yksi Jussin uran kohokohdista: Äänittämässä Nashville-albumia Scotty Mooren studiossa Nashvillessa kesällä 1976 yhdessä taustalaulaja Linda Hargroven kanssa, kuva Henrik Schütt

Paria Eero-veljen kanssa tehtyä singleä – ensilevytys tapahtui 24.7.1960 – ja lukuisia duokeikkoja seurasi lyhyt rautalankakausi The Esquires ja The Sounds -yhtyeiden riveissä. Pääsiäisen aikoihin 1964 veljekset perustivat The Boys -yhtyeen ja alkoi ensimmäinen menestyksekäs kausi. Usean hittisinglen lisäksi Eero ja Jussi & The Boys pääsivät Discophonin Mosse Vikstedtin tuottamana tekemään ensimmäisenä suomalaisena rockbändinä LP-levyn. Numero 1:stä seurasi Numero 2.

60-luvulla Boys-kokoonpano vaihtui melko tiuhaa tahtia ja vuosikymmenen loppua kohden miehistövahvuus kasvoi ja riveissä nähtiin sittemmin menestyksekkään uran luoneita ja arvostettuja muusikoita kuten Eero Koivistoinen, Matti Oiling, Seppo "Paroni" Paakkunainen, Nono Söderberg ja Ronnie Österberg.

Jussin itse laskee hänen ammattimuusikon uransa alkaneen vasta vuoden vaihteessa 1968/69, kun hän päätti jättää kesken kauppaopiston opinnot. Vähän aikaa Jussi tosin kokeili keikkailun ohessa keikkamyyjän hommia Antti Einiön Artistit Oy:ssä, mutta totesi pian, ettei hänestä ollut myyntimieheksi. 1960/70-lukujen vaihteissa Jussi esiintyi Boysin tai erikoiskokoonpanojen kanssa monien ulkomaisten artistien ja bändien Helsingin keikkojen lämmitelijänä ja haali keikoille äänentoistolaitteita ympäri Helsinkiä.

Tilalle tuli joksikin aikaa studiomuusikon työt. Jussia työllisti erityisesti Scandia Musiikki. Ensimmäinen levytys Scandialle oli Työväen lauluja -albumi, jolla Jussi lauloi kaksi laulua. Tuo levy onkin eniten myyty albumi, jolla Jussi on ollut mukana, jos ei lasketa eri esittäjien levytyksistä tehtyjä kokoelmalevyjä.

1960-luvun lopulla maailmalla käynnistyi rock’n’roll revival -ilmiö. Sen myötä Jussi ja Boysin ohjelmistoon palasivat 50-luvun rock’n’roll biisit ja syntyi menestynein Boys-kokoonpano; Jussi, Antero Jakoila, Aikka Hakala ja Kajde Westerlund. Matti Laipion Scandialle tuottamat Mä tahdon rokata ja Pojat asialla albumit tuottivat molemmat bändille kultalevyt. Menestystä jatkoi Metsämökin tonttu. Jussi taisi kuitenkin itse arvostaa enemmän seuraavana julkaistua Kehä kaartuu -albumia. Olihan se ammatillisesti kunnianhimoisempi tuotos.

Tapasin Jussin ensimmäistä kertaa lokakuussa 1974. Jussi & The Boys oli juuri voittanut MTV:n Syksyn Sävel -kilpailun tuolla Metsämökin tontulla. Kaksi päivää voiton julkaisun jälkeen bändi esiintyi Tampereella Näsilinnankadun ja Puutarhakadun kulmauksessa sijainneessa tanssikeskus Simpukassa. Siellä kuultiin Metsämökin tonttu ensimmäistä kertaa livenä.

Sittemmin aloin itsekin järjestämään tansseja ja konsertteja Tampereella. Taisi olla loppuvuosi 1976, kun järjestin Jussi & The Boysin ja Vanhan Isännän yhteisen keikan Tampereen Tekulla. Jussilta oli juuri ilmestynyt Scotty Mooren studiolla Nashvillessa äänitetty kantrialbumi Nashville. Jussi esitti albumin biisejä Vanhan Isännän kanssa ja lopuksi kuultiin Jussia Boysin kanssa. Jussi oli innoissaan albumistaan ja USA:n matkastaan, mutta valitettavasti albumi ei sytyttänyt suuremmin suomalaisia.

Jussi oli keikkajärjestäjälle hyvä ja luotettava asiakas. Jussin ja hänen bändinsä suosio takasi yleisömenestyksen. Lisäksi Jussi hoiti hommat jämptisti. Hän teki etukäteen koko bändin osalta palkkio- ja verolaskelmat verohallintoa varten. Mikä ei suinkaan ollut tavanomaista tuohon aikaan. Jussille oli kunnia-asia hoitaa veroasiat viimeisen päälle oikein. Hän teki loppuun asti keikkaa verokortilla ilman yhtiöjärjestelyitä.

Kerran istuin jonkun keikan jälkeen 1970- ja 80-lukujen vaiheissa Jussin kanssa keskustelemassa Tampereen Ylioppilastalolla. Eppu Normaalin Martti Syrjä huomasi Jussin ja istui joukkoomme. Puheeksi tuli bändien roudaus. En muista montako roudaria Syrjä kertoi Epuilla olevan, mutta niistä kertoessaan hän kysyi Jussilta, mites teidän roudaaminen? Jussi vastasi, me hoidamme kamat itse.

Legendaarinen Jarkka Rissasen suuhun pantu sanonta Boysien työmoraalista menee näin: roudatessa pitää kamoja olla molemmissa käsissä. Pitkän linjan bändin tienistien salaisuus ei ollut suurissa palkkioissa, vaan kohtuullisiin ansioihin pääsi kulut minimoimalla.

Jossain vaiheessa 70-luvun loppupuolella sain Jussilta kaikki hänen ja Eeron 60-luvun levytykset c-kaseteilla, eihän niitä siihen aikaan olisi mistään muuten saanut. Joensuuhun muutettuani yhteydenpito oli vähäisempää. Internetin yleistyttyä loin nettisivut, jonne kokosin tiedot veljesten levytyksistä Jussilta saamieni pohjien perusteella. Sen myötä yhteydenpito jälleen tiivistyi. Joskus Jussi kävi keikkojen osuessa lähitienoille meillä Niinivaaralla tai tapasimme kaupungilla, joskus Helsingissä käydessäni.

Muutettuani Helsinkiin ja jäädessäni eläkkeelle työelämästä Jussi halusi tulla laulamaan läksiäisiini. Pian hän pyysi minua hoitamaan Jussi Raittinen Official -Facebook-sivustoa. Itse Jussi ei hallinnut liiemmin netinkäyttöä, joten tyytyi antamaan puhelimessa tai sähköpostissa aiheita mitä Facebookissa voisi julkaista ja kävi kyllä lukemassa sitä kautta tullutta palautetta ja ilahtui niistä usein. Hän kirjoittikin joskus lyhyen tervehdyksen, jonka sitten julkaisin.

Kirjoitin Rytmimusiikin Syke-julkaisuuni kaksiosaisen artikkelin Jussin levytysmatkoista Yhdysvaltoihin 1975 ja 1976. Hieman kadehtien kuuntelin, kun hän haastatellessani kertoi monista mielenkiintoisista ja uskomattomista kohtaamisista matkoiltaan. Jussin laulua äänitettiin erilaisissa studioissa Memphisissä, New Orleansissa, Nashvillessa ja Van Nuysissä, Kaliforniassa. Samoissa studiossa oli tehty monia suuria hittejä. Jussin levytyssessiossa soitti huikeita ammattilaisia, samat muusikot ovat soittaneet Elviksen, Paul McCartneyn, Jerry Lee Lewisin, Carl Perkinsin, Rod Stewartin, John Mayallin ja lukemattomien muiden levyillä. Matkoilla Jussi tapasi suuren joukon amerikkalaismuusikoita, suuria legendoja ja vähemmän tunnettuja, kuuli monenlaisia keikkoja ja pääsi muutaman kerran itsekin esiintymään.

Sea-Saint studion nauha-arkistoa, Jussin ja Paul McCartneyn nauhat päällekkäin, kuva Henrik Schütt

Artikkeleita tehdessä kysyin Jussilta mitä hän ajattelee näistä kahdesta levytysmatkasta vuosikymmenien jälkeen. "Kyllähän se uran kohokohtia oli, ilman muuta", Jussi vastasi. "Vaikka vaimoni Carita on realistisesti sanonut reissua taloudelliseksi katastrofiksi - ja sitähän se todella oli, reissulta sai sellaista henkistä pääomaa, jota en mistään muualta olisi saanut". Luulen, että tuo pääoma auttoi Jussia monen haasteellisen kauden yli. Kaikuja noilta matkoilta on varmasti kuultavissa monilta Jussin myöhemmiltä levyiltä.

Jussilta sain myös apua kirjoittaessani artikkelin Roobertin Rock Show’sta, joka oli tärkeä etappi Jussin ja Eeron uran alussa. Show’n kymmenet esitykset ja sitä seuranneet manageri Helge Siimeksen järjestämät kiertueet Turun seudulla, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa toivat uransa alussa olleelle Jussille esiintymisrutiinia ja rohkeutta tuleviin koitoksiin.

Jussi pyysi minua myös kaverikseen toimittamaan Svart Recordsin julkaisemia Boysin 60- ja 70-lukujen albumien uudelleen julkaisuja. Jussi oli aiemmin yleensä itse kirjoittanut julkaisujen esittelytekstit ja tietysti valinnut julkaisujen sisällön. Oli suuri kunnia päästä nyt osallistumaan työhön. Ymmärsin pyynnön johtuvan siitäkin, että iän myötä Jussi halusi keventää työtaakkaansa.

Paljon on Jussin kanssa tullut puhuttua musiikista. Noita uudelleen julkaisuja tehtäessä Jussi kertoi pitkästi noiden levyjen tekemisestä, paljon puitiin myös noiden albumien biisien historiasta ja mistä ne olivat päätyneet levyille. Ymmärsin, että rock’n’rollin ja kantrin lisäksi tärkeää Jussille oli erityisesti New Orleansin rhythm & blues. Monenlainen muukin musiikki kelpasi Jussille. Hän arvosti kovasti mm. DDT Jazzbandin kanssa tekemiään levytyksiä ja keikkoja, ne toivat Jussille vaihtelua Boys-keikkojen rinnalla. Jussihan esiintyi loppuun saakka mitä erilaisemmissa tilaisuuksissa, monenlaisten kokoonpanojen kanssa.

Minua, kuten monia muitakin, on hämmästyttänyt Jussin ilmiömäinen muisti. Hän jaksoi vuosikymmenten takaa muistaa pieniä yksityiskohtia ties mistä. Hyvällä muistillaan hän voitti monet kerrat Ylen jo lopetetun Poppikoulu-visailun ja osallistui menestyksellä muihinkin visailuihin. Itse olen hyvä kaivelemaan tietoja, mutta muistini kalpeni aina Jussin rinnalla. Viime vuosina ikääntyminen alkoi hieman himmentää Jussinkin muistia. Niinhän se vanhetessa tuppaa käymään meille kaikille. Jään silti kaipaamaan Jussin ehtymättömän tuntuista muistipankkia. Onneksi Jussilta ilmestyi nuo kaksi muistelmakirjaa ja onhan hänen tietämystään tallentunut paljon muutenkin.

Levyjensä tuottajista tärkeimmiksi Jussi koki Discophonin Juhan Mosse Vikstedtin ja Rauno Lehtisen sekä Scandian Matti Laipion. Vikstedt kiinnitti Jussin ja Eeron yhtiöönsä ja oli ensimmäinen tuottaja, jonka Jussi koki kohdelleen häntä ja Eeroa reilusti. Vaikka Mosse olikin eri sukupolvea, suhtautui hän nuoriin artisteihinsa kaverillisesti. Vikstedt antoi veljeksille runsaasti edustamiensa levymerkkien ulkomaisia levyjä ja antoi heidän poimia niiltä levytysmateriaalia. Vikstedt kannusti Jussia myös kirjoittamaan laulutekstejä. Niitä hän teki sitten toistasataa itsensä ja monien muiden laulettavaksi.

Myös Discophonilla tuottajana monilla Eeron ja Jussin levyillä toiminutta Rauno Lehtistä, hänen vahvaa musikaalisuuttaan ja erikoista persoonallisuuttaan Jussi muisteli aina lämmöllä ja kertoi monia hauskoja tarinoita Ranesta. Scandian tuottaja Matti Laipion rooli oli Jussille myös tärkeä. Laipio tuotti kaikki Jussi & Boysin Scandia-julkaisut ja järjesti erinomaisilla kontakteillaan Jussille kesien 1975 ja 1976 tärkeät levytys- ja opintomatkat Yhdysvaltoihin. Musiikin ja muunkin suhteen laajasti sivistynyt Matti oli Jussin läheisimpiä ystäviä koko Jussin loppuelämän ajan.

Soittokumppaneistaan Jussi puhui aina arvostavasti. Olen saanut sellaisen vaikutelman, että veljensä Eeron ohella Jussille tärkeitä kumppaneita ovat olleet erityisesti Boysin ensimmäiseltä vuosikymmeneltä Kajde Westerlund ja Jussin itsensä jälkeen pitkäaikaisin Boys-jäsen Eero Lupari. Lahjakkaana ja monipuolisena muusikkona on molemmilla ollut hyvin suuri merkitys yhtyeen musiikilliseen ilmeeseen.

Eero-veljen kanssa välit katkesivat vuosiksi Eeron päätettyä erota The Boysista vuoden 1999 lopulla. Seuraavana vuonna olisi tullut täyteen 40-vuotta veljesten ensimmäisestä keikasta ja levystä. Ilmassa oli ollut ajatusta juhlistaa jotenkin tätä. Ero oli kivulias, mutta jälkeenpäin se kääntyi minusta voitolliseksi. Viimeiset ajat oli veljesten välillä kipunoinut. Kumpikin joutui eron jälkeen terästäytymään pärjätäkseen omillaan. Jussia välirikko vaivasi pitkään. Onneksi välit palautuivat lopulta jälleen hyviksi, ymmärtääkseni pitkälti vaimojen avustuksella.

Eero Luparin tilalle 2015 tullut Tuomas Metsberg toi uuttaa virtaa bändin viimeisille vuosille. Aavistelen Jussin ajatelleen jo 2014 ilmestynyttä Kerran vielä, pojat! -albumia viimeisekseen. Tuomas innosti Jussin vielä kahteen upeaan albumiin. Tuomas poimi ehdotuksia levytettävistä biiseistä ja hoiti käytännön kuviot. Myös pitkään mukana olleet kitaristi Jari Metsberg ja rumpali Rudy Ryynänen olivat tärkeitä tukipilareita loppuvaiheissa.

Kaikista tärkein tuki Jussille oli kuitenkin hänen vaimonsa Carita. Hän oli mukana useimmilla Jussin viime vuosien keikoilla ja huolehti kaikin tavoin siitä, että Jussi pysyi kunnossa ja pystyi esiintymään. Pitkä avioliitto Caritan kanssa oli Jussin elämän tärkein kivijalka.

Paljon on Jussin kanssa puhuttu musiikin lisäksi muustakin; maailman menosta, lapsista, etenkin viimeisinä vuosina terveydestä, kaikesta mistä nyt ihmiset yleensäkin puhuvat. Jussi on aina ollut yhteiskunnallisesta valveutunut. Se varmaan tuli jo kodin perintönä. Hänen isänsä Paavo Raittinen oli vaikutusvaltainen osuustoimintamies. Äitinsä oli puolestaan kulttuurisukua.

Muusikot studion rappusilla Nashvillessa heinäkuussa 1976, alarivissä istumassa vasemmalta alkaen: D.J. Fontana, Bob Moore, Reggie Young, Ray Edenton; ylärivissä seisomassa vasemmalta: Jussi Raittinen, Weldon Myrick, Buddy Spicher, Kajde Westerlund ja Scotty Moore (Kajden takaa näkyy tuntemattoman henkilän pää). Jussia ja Kajdea lukuunottamatta kaikki ovat soittaneet myös Elviksen levyillä. Kuva Henrik Schütt.

Etenkin 70-luvulla Jussi oli aktiivinen ammattijärjestöissä ja myös poliittisessa toiminnassa. Jussi teki hartiavoimin työtä muusikoiden työehtojen parantamiseksi ja auttoi ja tuki monin tavoin myös nuoria aloittelevia bändejä ja muusikoita. Myöhemminkin hän osallistui mm. Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaan ja on ollut mukana monissa musiikkialan järjestöissä. Viimeisessä keskutelussamme Jussi oli huolissaan presidentinvaalien tilanteesta.

Meillä oli samanlaiset mieltymykset musiikin suhteen ja ajattelimme aikalailla samoin maailman menosta. Vaikka ihmisinä olimme melko erilaisia, Jussissa oli paljon ekstrovertin piirteitä, itse taas olen enemmin introvertti, ei se haitannut ystävyyttämme. Jussilla oli laajat verkostot. Jussi tuntui tuntevan kaikki suomalaismuusikot ja muutkin musiikin kanssa tekemisissä olevat. Muusikkojen keskuudessa Jussi oli arvostettu "vanhemman valtiomiehen" tapaan. Ystäviä oli kertynyt myös Caritan kanssa tehdyiltä lomamatkoilta.

Viimeinen vuosi otti Jussin voimille. Viimeisen levyn teko ja syyskuun juhlakonsertit vaativat ponnisteluja, terveyshuolet vaivasivat enenevässä määrin. Hienosti hän silti latautui sekä levytykseen että konsertteihin. Ei Jussi etukäteen sanonut, että Rokaten tieni meen jäisi hänen viimeiseksi albumikseen. Selvästi sen kuitenkin aistin. Jussi halusi levylle mukaan ison joukon vanhoja soittokavereitaan ja pyysi minutkin seuraamaan levytystä. Harmitti valtavasti, kun olin estynyt osallistumaan. Jussi halusi jättää viimeisellä levyllään ja juhlakonserteillaan hyvän muiston musiikkinsa ystäville.

Syyskuun konserttien jälkeen Jussi ilmoitti Boys-muusikoille, että sovitut keikat hoidetaan ja siten se on loppu. Viimeinen keikka oli Vuotalolla 17.11.2023, Jussi ei kuitenkaan halunnut ennakkoon kerrottavan sen olevan viimeinen. Sen jälkeen Jussi vaikutti hyvin väsyneeltä. Oli hänellä vielä suunnitelmia. Jussi sanoi minulle, nyt täytyy hoitaa se kokoelma-albumi, jota aiemmin suunnitteltiin. Se oli jäänyt hautumaan, kun Jussi päätti levyttää vielä uutta materiaalia. Lisäksi Jussi puhui jazz-äänitteidensä julkaisusta ja 70-luvun lopun Boys-kokokoonpanon livetaltioinnin julkaisusta. Lisäksi hän toivoi, että kirjoittaisin hänen viimeisestä vuosikymmenestään. Jussin muistelmateoksen kakkososahan päättyi vuoteen 2014.

Voimat kuitenkin uupuivat ja nuo suunnitelmat eivät toteutuneet. Niitä ei kannata nyt surra, valtavasti Jussi ennätti huikean pitkällä urallaan tekemään. Kokoamastani Jussin diskografiasta löydät yli 600 levytettyä raitaa ja 223 äänitejulkaisua. Lukemattomilla suomalaisilla on vuosien ja vuosikymmenten varrelta monia unohtumattomia muistoja Jussin keikoilta, ei Jussia hevillä unohdeta.

---

14.2.2024 Rami Öystilä