Les Paul - Legendaarinen muusikko ja innovaattori

Muusikon uralle teini-iässä

Lester William Polsfuss syntyi 9.6.1915 Waukeshassa, Wisconsin osavaltiossa. Hänen vanhempansa, George ja Evelyn olivat saksalaisia ja he erosivat Paulin ollessa vielä lapsi. Äiti muutti perheen sukunimen muotoon Polfuss ja myöhemmin vielä muotoon Polfus. Käytettyään nuorempana taiteilijanimiä Red Hot Red ja Rhubarb Red, otti hän 30-luvun puolivälissä taiteilijanimekseen Les Paul, jolla hänet sittemin tunnettiin.

Soittoharrastuksen Paul aloitti kahdeksan ikäisenä huuliharpulla. Hän opetteli myös pianon soittoa, mutta päätyi pian kuitenkin kitaraan. Les rakensi rautalangasta ja puukapuloista kaulan ympärille laitettavan telineen huuliharpulle niin, että hän saattoi soittaa samaan aikaan huuliharppua ja kitaraa.

Teini-ikäinen Les Paul esiintymässä kitaran ja huuliharpun kanssa, tuolloin hän käytti esiintyessään nimeä Red Hot Red

Kolmetoista ikäisenä Paul esiintyi jo puoliammattilaisena country-laulajana säestäen itseään kitaralla ja huuliharpulla. Tuolloin hän kutsui itse esittämäänsä musiikkia hillybillyksi, niin kuin sitä yleisimminkin tuohon aikaan kutsuttiin. Paul muutti Chicagoon vuonna 1934, jossa hän esiintyi WBBM ja WLS-radioasemilla. Ensimmäiset levytykset Les Paul teki 1936 nimellä Rhubarb Red. Montgomery Ward -yhtiön julkaisemasta Just Because laulusta tulikin pienoinen hitti ja myöhemminhän tuon biisin levytti myös Elvis Presley.

Kuuntele Les Paulin esimmäinen Rhubarb Red nimellä levytetty biisi Just Because

Seuraavana vuonna Paul perusti trion, johossa hänen kanssaan soittivat Chet Atkinsin vanhempi veli Jim Atkins rytmikitaraa ja Ernie "Darius" Newton bassoa ja lyömäsoittimia. Les hylkäsi aiemmin esittämänsä hillybillyn ja trio keskittyi jazziin. Samalla hän alkoi käyttämään taiteilijanimeä Les Paul, koska aiempi nimi liittyi Hillybillyyn. Chigacon vuosinaan Les Paul meni naimisiin Virginia Webbin kanssa vuonna 1937.

Trio muutti New Yorkiin 1938 ja pääsivät vakioesiintyjiksi silloin NBC:llä pyörineeseen Fred Waring radioshowhun. Waring oli erittäin tunnettu muusikko ja orkesterinjohtaja, hänen musiikkiohjelmansa oli USA:n kuunnelluimpia ja pyörinyt jo vuodesta 1933. Les Paulin trio tuli tämän ohjelman kautta tutuksi koko maassa. Monet aloittelevat kitaristit yrittivät ohjelman avulla opetella soittamaan kuten Paul.

1940-luvun alussa Paul muutti Los Angelsiin, jossa hän perusti uuden trion. USA:n liityttyä Toiseen maailmansotaan, myös Paul kutsuttiin armeijaan, hän työskenteli sodan loppuun armeijan radion palveluksessa. Tuolloin hän pääsi säestämään radiossa esiintyneitä tähtiä, mm. Andrews Sistersiä ja Bing Crosbyä. Viime mainitusta tuli erittäin merkittävä yhteistyökumppani Paulille. Sodan jälkeen Paulin kokoama uusi trio alkoi esiintymään Crosbyn radioshowssa ja soitti myös Crosbyn levytyksissä. Heidän tunnetuin yhteinen hittinsä oli It's Been a Long, Long Time, joka oli listaykkönen 1945. Paul säesti 40-luvulla myös erittäin suosittua The Andrews Sistersiä sekä kiertueilla että levyillä.

40-luvun megatähti Grosby järjesti Paulille myös levytyssopimuksen Deccan kanssa, jolle myös Grosby levytti. Grosbyn kanssa saavutettu menestys loi paljon työtilauksia Paulille ja hän keikkaili ja teki levytyksiä monien tunnettujen jazz-muusikoiden kanssa 40-luvulla.

Suurimat levymenestyksensä hän saavutti 1946 tapaamansa Iris Colleen Summersin kanssa. Erottuaan aiemmasta vaimostaan Paul avioitui tämän taitelijanimellä Mary Ford tunnetun laulajan kanssa 1949. Sitä ennen Paulin muusikonura oli päättyä auto-onnettomuudessa, jossa hän loukkasi pahoin kätensä. Aluksi lääkärit olivat ehdottaneet käden amputoimista, lopulta hänen oikea kätensä jäykistettiin vajaan 90 asteen kulmaan. Sormet kuitenkin toimivat ja pystyi hän soittamaan täysipainoisesti.

Mary Ford ja Les Paul

Maryn tapaaminen oli onnekas sattuma. Mary oli aiemmin Gene Autryn bändissä taustalaulujana. Paul oli tavannut Genen NBC:n radiotalon käytävällä ja kertonut etsivänsä kumppanikseen naislaulajaa. Gene oli kertonut Maryn olevan lumoava, erinomaisen lauluäänen omaava, ja lisäksi erinomainen kitararisti. "Kaikista maailman miljoonista ihmisistä löysin Maryn, täydellisen musiikillisen kumppanin ja elämäni rakkauden! Sitä minä kutsun onneksi, todellakin!", totesi Paul Tom Benfordille World & I -lehden 2013 julkaisemassa haastattelussa.

Les Paul ja Mary Ford olivat 50-luvun menestyneimpiä artisteja USA:ssa ja menestyivät toki muuallakin. Vuodesta 1950 alkaen he levyttivät lukuisia menestyshittejä ja olivat lähes koko 50-luvun alkupuoliskon Top 10:ssä lauluillaan Tennessee Waltz, How High the Moon, Bye Bye Blues, The World Is Waiting for the Sunrise, Song in Blue, Don'cha Hear Them Bells, Whispering, Bye Bye Blues, "I'm Sitting on Top of the World.

Suurin myyntimenestys oli Vaya con Dios, se oli Billboard-listan kärjessä yksitoista viikkoa. Kaikkiaan pariskunnan levyt tuottivat 31 kultalevyä. He esiintyivät runsaasti myös radiossa ja televisiossa, vuosikymmenen alussa Paulilla oli NBC:llä oma radio-ohjelma The Les Paul Show ja vuosina 1954 ja 1955 heillä oli TV-ohjelma Les Paul & Mary Ford At Home.

Yllä näyte Les Paul & Mary Ford At Home -televisio-ohjelmasta

Suosio hiipui vuosikymmenen loppua kohden Elviksen ja rock'n'roll-villityksen vallatessa alaa. Siirryttiin aikaan, jolloin nuorison suosikit olivat nuoria. Les Paulhan oli Elviksen kauden alkaessa jo 40-vuotias, Mary Fordkin jo päälle 30. Toki he jatkoivat esiintymistä ja levyttivätkin pieniä menestyksiä saaden lähes siihen asti, kunnes erosivat vuonna 1964.

Avioeron jälkeen 50-vuotiaana Paul vetäytyi eläkkeellä. Auto-onnettomuudesta saamiensa vammojen lisäksi Les Paul sairasti nivelreumaa, joka vaikeutti soittamista. Toisaalta elanto oli turvattu aiempien levytysten ja Gibsonilta saatavien korvausten turvin. Monet tunnetut brittikitaristit, kuten Keith Richards, Eric Clapton, Peter Green, Jimmy Page ja Jeff Beck olivat ottaneet käyttöön Gibsonin Les Paul -kitaran. Mikä piristi kitaroiden myyntiä.

Lukuisten kokoelma-albumien lisäksi Les Paulilta ilmestyi avioeron jälkeen vain yksi uusia levytyksiä sisältänyt oma albumi. Vuonna 1968 Decca/London Records julkaisi häneltä albumin Les Paul Now!, jolle sisälsi pääosin uusia versiota Les Paulin aiemmista hiteistä. Levy oli toteutettu englantilaisen Deccan kehittämällä uudella Phase 4 Stereo -tekniikalla. Paul innostui tästä uudesta tekniikasta, josta ei sitten kuitenkaan tullut menestystä.

Chet Atkins sai houkuteltua Paulin studioon 1975. He tekivät erinomaisesti menestyneen albumin Chester & Lester, jolla he soittivat jamipohjalta ilman päällekkäisäänityksiä biisejä molempien uran varrelta. Tuon levyn menestyksen innoittamana ilmestyi vielä pari vuotta myöhemmin toinen yhteisalbumi Guitar Monsters. Ne on esitelty Rytmimusiikin Sykkeen äänitelhemiä-sarjassa.

Atkinsin kanssa tekemiensä levytysten jälkeen Les Paul palasi eläkeläiseksi. Hän konsertoi kuitenkin harvakseltaan ja esiintyi joskus myös radiossa ja televisiossa. Vuonna 1995 Paul perusti Les Paul -säätiön, jonka tarkoituksena on kunnioittaa ja jakaa Les Paulin henkeä ja perintöä tukemalla musiikkikasvatusta, suunnittelua ja innovointia sekä lääketieteellistä tutkimusta. Paulin viimeiseksi levytykseksi jäi 2005 tehty American Made World Played, jos Les Paul soittaa nuoremman polven muusikoiden kanssa. Mukana ovat mm. Eric Clapton, Sting, Jeff Beck, Buddy Guy, Keith Richards, Rick Derringer, Steve Miller sekä haudan takaa laulusolistina Sam Cooke.

Suurimmaksi esikuvakseen Les Paul on nimennyt belgialaissyntyisen Django Reinhardtin. Paul tutustui henkilökohtaisesti Reinhardtiin ja ystävystyi hänen kanssaan. Kun Reinhardt kuoli vuonna 1953, Paul maksoi osan hänen hautajaistensa kustannuksista. Paul sai Reinhardtin leskeltä Reinhardtin käyttämän Selmer Maccaferri -akustisen kitaran. Muiksi vaikuttajikseen hän on maininnut italialaista syntyperää olevat jazzkitaristit Eddie Langin ja Nick Lucasin.

Sähkökitaran kehittäjä

Musiikin tekemisen ohella vähintään yhtä tärkeää, jos ei vielä tärkeämpääkin, oli hänen työnsä sähkökitaran ja muusikin äänitystekniikan kehittämisessä. Paul kiinnostui äänentoistosta ja uusien äänien etsinnästä jo pikkupoikana. Hän halusi kitaran äänen kuuluvan vahvana. 13-vuotiaana hän keksi käyttää puhelinta ja radiota kitaran äänen vahvistamiseen. Hän otti puhelimesta vahvistinosan, siis sen jolla soittajan ääni vahvistettiin kuuluvaksi, ja liutti sen akustisen kitaran kielien alle ja liitti sen äitinsä radioon. Puhelimen mikrofonin hän liitti myös radioon ja käytti sitä laulunsa vahvistamiseen. Seuraava innovaatio, ensimmäinen sähkökitaran aihio, tosin varsin raskas, syntyi ratakiskonpätkästä, puhelinkuulokkeesta ja kielestä. Merkittävimmät innovaatiot Paul teki 1940 ja 1950-luvuilla.

Alkeellinen ratakiskokitara.

Ensimmäinen tunnettu levytaltiointi sähkökitaralla tapahtui Chicagossa 1.3.1938, kun vasta 16-vuotias George Barnes soitti puoliakustisella sähkökitaralla sessiossa, jossa äänitettiin Sweetheart Land ja It's a Lowdown Dirty Shame. Les Paul oli pohdiskelut kitaran äänen vahvistamista koko soittajan uransa ajan ja tehnyt monenlaisia kokeiluja. Eri keinoin Paul koetti löytää oikean tavan vahvistaa sähköisesti kitaran ääntä ja rakensi myös ensimmäisen vahvistimensa. Paul ei ollut tyytyväinen kaikukopalliseen kitaraan. Paulin tavoitteena oli kitara, joka toistaa vain kielten äänet sellaisenaan, ei mitään vääristymiä, kaikukopan resonointia, ei mitään lisättyä.

Epiphonen tehtaalla työskennelleet Les Paulin ystävät päästivät hänet sunnuntaisin tehtaalle, jossa hän työsti uudenlaista sähköisesti vahvistettua kitaraa. Joka sunnuntaina vuosina 1939-1941 Paul kertoo työskennelleensä tehtaalla. Hän jatkoi keksinnön hiomista myös kotinsa kellariin rakentamassaan työpajassa. Kokeilujen tuloksena syntyi kaikukopaton kitara, joka runko muodostui höylätystä lankun pätkästä. Runkoon oli kiinnitetty kaula ja talla. Ääni siirtyi magneettisen pick-upin välityksellä kielistä vahvistimeen. Paul antoi kehitelmälleen "lankkukitaralleen" nimen The Log. Ensimmäisessä mallissa oli runkona suorakulmainen "lankku".

Kun Paul käytti sitä keikallaan, yleisö ei pitänyt siitä, koska se näytti niin kömpelöltä. Paul halkaisi Epiphon-kitaran rungon ja liitti sen Login lankun molemmille puolille, nyt yleisökin suhtautui soittimeen suopeammin. Paul oli tehnyt yhteistyötä kitaroita jo vuosisadan alusta valmistaneen kitaravalmistaja Gibsonin kanssa jo aiemmin ja kävi esittelemässä uutta keksintöään Gibsonin toimistossa Chigacossa. Siellä ei kuitenkaan vielä uskottu Paulin kehitelmään.

The Log - Les Paulin valmistama ensimmäinen umpirunkoinen sähkökitara

Kokeilut olivat muutoinkin päättyä kohtalokkaasti, Paul sai kovan sähköiskun työpajassaan, ja se hidasti hänen sähkökitaran kehittylyä. Kahden vuoden toipumisjakson aikana Paul muutti Hollywoodiin ja elätti siellä itsenä tuottamalla musiikkia radio-ohjelmiin ja perustaen uuden trion. Väliin tuli myös toinen maailmansota, joka tarvitsi myös Paulia. Sodan jälkeen hän jatkoi sähkökitaran kehittelyä Login pohjalta.

Monet olivat kuulleet Logista ja halusivat tutustua siihen, mm. Leon Fender ja Merle Travis kävivät Paulin autotallityöhuoneella. Myös Paul seurasi muita alan pioneereja. Vuonna 1945 Richard D. Bourgerie teki sähkökitaran ja vahvistimen jazzkitaristi George Barnesille. Barnes esitteli saamansa kitaran Les Paulille, joka pyysi sitten Bourgerieä rakentamaan hänellekin vastaavan soittimen itselleen.

Leo Fender oli myös kehittelemässä samoihin aikoihin kiinteärunkoista sähkökitaraa. Fenderin toi 1950 markkinoille ensimmäisen kiinteärunkoisen sähkökitaran, joka sai nimekseen Esquire. Samana vuonna Fender nimesi lanseerasi toisen umpirunkoisen sähkökitaran, jota alkuun kutsuttiin Broadcasteriksi, mutta nimi muuttui pari vuotta myöhemmin Telecasteriksi. Nyt myös Gibsonilla alettiin suhtautumaan suopeammin Les Paulin ideoihin. Yhdessä Gibsonin suunnittelijoiden kanssa valmistuikin 1952 ensimmäinen Gibson Les Paul -nimen saanut kitara.

Les Paul oli soittanut Gibsonin kitaroilla jo aiemmin 30- ja 40-luvuilla. Tässä mainoksessa hänellä on modifoitu Gibson L-5 ja hänellä oli aiemmin ainakin Gibson L-10, jonka hän antoi sitten triossaan soittaneelle Jim Atkinsille, joka lahjoitti kitaran edelleen veljelleen Chet Atkinsille.

Osaltaan Gibsonin mielenmuutoksen vaikutti varmaan sekin, että Les Paulin päällekkäisäänityksiin perustuvat levyt olivat menestyneet erinomaisesti 40-luvun lopulla ja Les Paul oli jälleen tunnetuimpia kitaristeja. Ymmärtääkseni Les Paulin merkittävin innovaatio oli vaahterakannella varustetun mahonkisen umpinaisen rungon lisäksi sijoittaa kitaraan kaksi yksikelasta mikrofonia, joista kummallakin oli oma äänenvoimakkuus- ja äänenväri -säädin. Molempien ollessa päällä niiden keskinäistä suhdetta voitiin sekoittaa ja yhdellä volyymisäätimellä voitiin vaikuttaa koko kitaran äänenvoimakkuuteen. Ilman muuta Gibson nyt halusi hyödyntää Les Paulin innovaatioita ja suosiota, näin yhtiö ja Paul sopivat kitaristin nimen käyttämisestä rojalteja vastaan uuden kitaran markkinoinnissa.

Ensimmäisen mallin julkaisun jälkeen Les Paul jatkoi kitaran kehittelyä Gibsonin kanssa ja vuonna 1954 julkaistiin kokomusta Les Paul Custom -malli, joka sai lempinimen "Black Beauty". Alkuperäistä mallia alettiin kutsua 1958 nimellä "Les Paul Standard" erotuksena Customista, samalla sen väritys muutettiin sunburst-sävyiseksi. Standard-mallin värit ja materiaalit ovat vaihdelleet, mutta muuten se on säilynyt ulkomuodoltaan melko samana. Vuonna 1957 Gibsonin Bill Lawrence kehitti uuden Humbucker-mikrofonin. Hän huomasi yhdistäessään kaksi yksikelasta yhdeksi kaksikelaiseksi mikrofoniksi saavansa aikaiseksi paksumman ja mikä parasta, hurinattoman soinnin. Les Paul -kitaroiden myynti hiipui 60-luvulle tultaessa. Vuonna 1961 Gibson toikin markkinoille aiemmista melkoisesti poikenneen Les Paul SG -mallin. Les Paul ei hyväksynyt nimeään käytettävän tässä mallissa ja nimeksi vaihdettiinkin pian Gibson SG.

Ensimmäinen versio Gibson Les Paul -sähkökitarasta: Goldtop 1952

60-luvun alussa rojaltisopimus kuitenkin purettiin ilmeisen monestakin syystä. Kitaran valmistuskustannukset olivat kasvaneet merkittävästi ja sen suosio laskenut, myös Les Paulin suosio oli hiipunut, hänen levynsä eivät enää käyneet kaupaksi. Ilmeisesti Les Paul oli myös tyytymätön kitaraan tehtyihin muutoksiin ja yhtenä syynä lienee ollut myös Les Paulin ja Mary Fordin avioero. Väitettiin, että Paul ei halunnut hänen vaimonsa pääsevän erossa hyötymään rojalteista.

Pelastukseksi tulivat nuoret brittimuusikot, Eric Claptonin esimerkkiä seuraten Gibson Les Paulista tuli suosittu soitin, ja myös kitaraan ihastuneet nuoret amerikkalaiset muusikot, kuten Michael Bloomfield. Käyettyjä Les Paul -kitaroita myytiin pian musiikkikaupoissa moninkertaiseen hintaan. Tämä havahdutti Gibsonin ja yhtiö aloitti Standard ja Custom-mallien valmistuksen uudelleen 1968. Lisäksi markkinoille tuli hiukan riisuttu ja edullisempi Les Paul Studio -malli. Les Paulin avioerokin oli jo selvä ja Gibson ja Paul sopivat 1968 uudelleen nimen käytöstä ja siitä maksettavista rojalteista.

Eric Clapton oli hankkinut John Mayallin Bluesbreakerseihin liittyessään vuoden 1960 Gibson Les Paul Standard -kitaran ja hänen tilalleen bändiin seuraavana vuonna tullut Peter Green hankki Claptonin esimerkkiä noudattaen vuoden 1959 Gibson Les Paul Standard -mallin Sunburst-värisenä.

Sittemmin kitarasta on tullut lukuisia muunnelmia ja se on edelleen erittäin suosittu ja arvostettu soitin. Edelleenkin Gibson valmistaa Gibson Les Paul kitaroita Nashvillessa, USAssa ja Epiphone-merkillä kaukoidässä. Gibson on julkaissut kitarasta myös monia tunnetuille kitaristeille nimettyjä malleja. Oman nimikkomallinsa ovat saaneet mm. Michael Bloomfield, Eric Clapton, Jimmy Page, Slash, Pete Townshend ja Billy Gibbons. Vuonna 2008 Gibson menetti Les Paulin tavaramerkin Suomessa. Tuomioistuimen mukaan "Les Paulista" oli tullut yleisnimi tietyntyyppisille kitaroille.

Gibsonin pääjohtaja Dave Berryman on sanonut Les Paulista: "Sähkökitaran isänä hän ei ollut vain yksi maailman suurimmista innovaattoreista vaan legenda, joka loi, innoitti ja auttoi muusikoita menestymään ympäri maailmaa." Les Paulia ei silti yksin voitane sanoa sähkökitaran isäksi tai keksijäksi, mutta hän oli yksi niistä alan pioneereista, joiden työn tuloksena syntyi nykyaikainen sähkökitara. Ei hänen nimensä ansiotta ole kirjattu yhteen kaikkien aikojen suosituimman kitaramallin lapaan.

Kuva: Gabriel Barletta on Unsplash

Les Paul kertoi Rveverb.comin julkaisemassa Tony Baconin haastattelussa Gibsonin johtaja Maurice Berlinin kysyneen häneltä uskoiko hän aikoinaan Gibson Les Paul-kitaran saavuttavan sen huikeaa suosiota. Paul kertoi vastanneensa "Varmasti! Uskoin siihen koko ajan". Samassa haastattelussa Paul sanoi saaneensa Gibsonilta rojaltit Les Paul -mallin lisäksi kaikista muistakin soittimista, joissa on samankaltaiset pickup-mikrofonit. Paul sanoikin tehneensä Gibsonin kanssa hyvän diilin.

Moniraidan luoja

Sähkökitaran kehittämisen lisäksi Les Paul vaikutti vähintään yhtä merkittävästi äänitystekniikan kehittymiseen. Bing Crosbyn kehotuksesta Paul, joka oli jo pitkään ollut kiinnostunut äänen tallennuksen kehittämisestä, alkoi rakentamaan äänitysstudiota kotinsa autotalliin ja kokeilemaan erilaisia keinoja äänitysten kehittämiseen, hän keksi käyttää kaikuefektejä ja viiveitä ja päällekkäisäänityksiä, menetelmiä joista sitten tuli itsestään selvyyksiä. Hän myös äänitti autotallistudiossaan monia, mm. The Andrews Sistersin, Bing Crosbyn, Gene Austinin ja Gene Autryn hittejä. Paul lopetti kiertueet ja keskittyi studionsa kehittämiseen.

Les Paul kertoo yllä olevalla videolla itse innovaatioistaan

Merkittävin Paulin innovaatio äänitystekniikan alalla oli moniraitaäänitys. Jo ennen moniraitanauhuria Paul teki monikerroksisia päällekkäisäänityksiä tallentamalla musiikkia kerroksittain asetaattilevylle, sitten hän soitti asetaatin ja äänitti samalla seuraavan kerroksen käyttäen hyväkseen nopeuden puolittamista tai tuplaamista sekä kaikua.

Ensimmäisen kerran tällaista päällekkäisäänitystä käytettiin Les Paulin Lover / Brazil -singlen äänityksessä 1945. Paul sanotaan käyttäneen yli viisisataa asetaattilevyä, ennen kuin pääsi haluamaansa lopputulokseen. Levyllä Les Paul kuulostaakin kokonaiselta kitaraorkesterilta hänen soittaessaan kitaraa monella eri tavalla päällekkäin. Aikanaan tuo oli todella hämmästyttävää! Capitol, jolle Paul oli siirtynyt, julkaisi nämä historialliset äänitteet kolmen vuoden viiveellä 1948 ja menestyivät erinomaisesti.

Kuuntele ensimmäiset asetaattilevyjen avulla päällekkäisäänitetyt biisit:

Noilta varhaisilta levyiltä voi astia keksijän riemun, kun monien kokeilujen tuloksena syntyi taas uudenlaisia ääniä ja soundikuvioita levylle. Guitar Playerin entinen päätoimittaja Tom Wheeler kirjoitti osuvasti Les Paulista "Voit kuunnella samalta ajajalta Perry Comon tai Patti Pagen äänitteitä, ja on helppo nähdä, että Paulin levyt olivat niihin verrattua kuin ulkoavaruuden vierailuja." Aiemmin kerrottu loukkaantuminen auto-onnettomuudessa ja hidas toipuminen siitä hidasti Les Paulin kehitystyötä, mutta ei pysäyttänyt sitä.

Crosby oli rahoittanut Ampexin ääninauhurin kehittämistä ja saanut 1948 kaksi ensimmäistä Ampexin valmistamaa Model 200A -kelanauhuria ja antoi toisen niistä Paulille. Hän käytti sitä erilaisiin kokeiluihin. Paul lisäsi nauhuriin toisen toistopään, jonka hän sijoitti ennen poisto- ja alkuperäistä toistopäätä. Näin hän voi tehdä nauhurilla monikerroksia äänityksiä samaan tapaan kuin aiemmin asetaattilevyillä. Tälle menetelmälle Paul antoi nimen 'Sound-on-Sound'.

Ensimmäisen nauhatallennuksen Ampexilla Paul teki vaimonsa Mary Fordin kanssa 1949. Se oli Capitolin tällä kertaa kahden vuoden viiveellä 1951 julkaisema How High The Moon, josta tuli parin ensimmäinen ykköshitti ja kultalevy. Jälleen äänite on rakennettu kerroksittain, tällä kertaa vain nauhurin avulla.

Kuuntele Les Paulin ensimmäinen 'Sound on Sound' nauhatallenne:

Les Paul käytti keksintöään myös keikoilla, hän oli tallentanut studiossaan taustojen pohjat nauhalle ja soitti keikalla sitten soolot niiden päälle. Les Paulin innovaatioita käytettiin myös Bing Crosbyn radio-ohjelmien tallennuksessa. Ensimmäistä kertaa historiassa Crosbyn erittäin suositut radioshowt voitiin 40-luvun lopulta alkaen äänittää ennakkoon, samoin Paulin omat radio-ohjelmat. Hän saattoi äänittää radio-ohjelman vaikka hotellihuoneessa.

Les Paul esittelee vaimonsa Mary Fordin kanssa 'Sound-on-Sound' -metodiaan 23.10.1953 Alistair Cooken TV-ohjelmassa "Omnibus"

Tämäkään ei vielä tyydyttänyt Paulia ja vuonna 1951 Les Paul aloitti Ampexin insinöörien kanssa moniraitanauhurin suunnittelun. Erityisiä haasteita oli alkuun siinä, miten äänipäät tulisi toteuttaa. Ensimmäinen demoversio nauhurista valmistui parin vuoden sisällä. Siinä oli porrastetut äänipäät eli jokaisen kanavan pää oli erillinen. Tämän oli tarkoitus estää raitojen ylikuuluminen. Erilliset, vierekkäin olevat äänipäät aiheuttivat kuitenkin toisen ongelman, viiveen eri ääniraitojen välillä. Paul kehitti ratkaisun, jolla ylikuuluminen voitiin eliminoida pinotussa äänipäässä. Äänipäät voitiin siten asettaa päällekkäin, jolloin kunkin nauha kohtasi kunkin raidan äänipään saman aikaisesti, eikä viivettä syntynyt.

Moniraidan kehittämisen yhteydessä Paul kehitti Ampexin Ross Snyderin kanssa myös "Selsync" (Selective Synchronization) -menetelmän, jolla haitallinen viive valmiin musiikin ja äänitettävän osuuden suorittamisessa vältetään, kun toisto- ja äänityspäät ovat fyysisesti erilliset. Viiveen estämiseksi äänityspää voidaan kytkeä kuuntelupääksi tarvittavien raitojen osalta sen muutoin toimiessa äänittävänä.

Ampex Model 300-3

50-luvun alkupuolella Ampex sai valmiiksi ensimmäisen kolmeraitaisen tallentimen Ampex 300-3. Rinnakkaisessa mallissa 300-3SS oli myös Selsync-ominaisuus. Nyt oli mahdollista äänittää taustat kahdelle kanavalle ja lisäksi solistille oli oma raita. Elviksen levytyksissä käytettiin tätä kolmiraitatekniikkaa ensimmäisen kerran 1957 ja tämä tallennustapa oli yleinen vielä pitäkälle 60-luvulle. Les Paulille tämä ei riittänyt, hän halusi kahdeksan raitaisen tallentimen.

Pitkän kehittelytyön tuloksena Ampexin ensimmäinen kahdeksan raitainen tallennin valmistui 1957. Paul sai sen itselleen 10000 dollarilla. Les Paulin oman urana kannalta tämä tapahtui liian myöhään. Hänen ja Mary Fordin levyt eivät enää menneen kaupaksi, Elvis ja muut nuoret rock'n'roll -artistit olivat vallanneet markkinat. Eikä Les Paulin studiollekaan ollut enää tulijoita siinä määrin kuin aiemmin. Paul teki kuitenkin vielä muutamia levyjä Mary Fordin kanssa. Yksi ensimmäisistä 8-raitaäänitteitä oli Les Paulin ja Mary Fordin albumi Time To Dream

Valitse suoratoistopalvelu, josta haluat kuunnella (listen) tai ostaa (buy) albumin. Voit myös jakaa (share) albumin Facebookissa, Twitterissä, WhatsAppissa ym. ystävällesi. Osa palveluista vaati rekisteröitymisen ennen kuin voit kuunnella tai ostaa musiikkia. Huom! Ei toimi Internet Explorer -selaimella.

Lueskelin tätä kirjoittaessani monista lähteistä Les Paulin innovaatioista. On vaikea hahmottaa tarkalleen mikä Paulin rooli on ollut. Itse hän kertoi Tom Benfordille tämän haastatellessa Paulia 2003 World & I -lehteä varten: "Olen saanut kaksi patenttia elämässäni. Molemmat ovat vähäisiä ja merkityksettömiä, ei niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä olen saanut aikaan. En koskaan vaivautunut hakemaan patentteja, keksiminen oli minulle välttämätöntä. En koskaan patentoinut 8-raidan tallenninta tai mitään. Minulle riitti se, että sain aikaan sen mitä tarvitsin"

Benfordin kysyessä miten hän arvioi keksintöjensä vaikutusta yhteiskunnallisesti tai erityisesti musiikkimaailmalle, vastasi Paul: "No, helvetti ne vaikuttivat minuun henkilökohtaisesti, sen voin sinulle kertoa! Kun lisäsin toisen tallennuspään Bing Crosbyltä saamaani Ampex nauhuriin, sain aikaan 'Sound on Soundin'. Kun tein 'Login', en ajatellut sosiaalista vaikutusta tai myöskään rahaa. Nämä olivat ratkaisuja, jotka auttoivat minua saavuttamaan halutut tulokset - työkalut. Se on kaikki mitä olen koskaan ajatellut: työn tekeminen".

Ensimmäinen Ampexin valmistama 8-raitainen nauhuri Les Paulin kotistudiossa

Oli patenttien laita miten vaan, on Les Paulilla ollut todella merkittävä vaikutus muusikin tallennuksen kehittymiseen. Ehkä Paul oli enemmän keksijä, innovaatori, jonka ideoita muut toteuttivat ja hän siirtyi keksimään taas jotain uutta. Vuonna 2001 hän sai Tekniikan Grammy-palkinnon, joka myönnetään tuottajien ja äänittäjien järjestön ehdotuksesta muusikin tallennuksen urauurtaville kehittäjille.

Tietotekniikka on tänä päivänä pääosin syrjäyttänyt monin osin Paulin keksinnöt, mutta ne ovat edelleen käytössä siellä missä vielä tehdään analogisia äänityksiä. Lisäksi noiden innovaatioiden turvin voimme edelleen kuunnella lukemattoman määrän hienosti taltioitua musiikkia. Voit lukea lisää Les Paulin mullistavista innovaatiosta hänen säätiönsä ylläpitämiltä kotisivuiltaan.

Wisconsin Public Television Educationin videokooste Les Paul: The Search for the New Sound sisältää tiiviin esittelyn Les Paulin innovaatiosta

Legenda vaikenee 94. vuoden iässä

Les Paul kuoli 94-vuotiaana 12.8.2009 keuhkokuumeeseen White Plainsin sairaalassa New Yorkissa. Lähes kuolemaansa asti hän soitti säännöllisesti maanantai-iltaisin New Yorkin Iridium-yökerhossa. Moni muusikko kävi silloin soittelemassa hänen kanssaan.

John Paulson ohjasi Les Paulista American Masters sarjaan sisältyneen ja vuonna 2007 valmistuneen dokumenttielokuvan nimeltä Les Paul: Chasing Sound, joka esitettiin Suomessa nimellä Les Paul, sähkökitaramies.

Jeff Beck julkaisi 2011 Les Paulille omistetun ja Iridium Jazz Clubilla äänitetyn albumin Rock 'n' Roll Party: Honoring Les Paul, jolla Beckin kokoama bändi esittää lauluja Les Paulin uran varrelta.

Eläessään Les Paul oli saanut suuren joukon merkittäviä palkintoja ja kunnianosoituksia, niistä merkittävin oli presidentti George W. Bushin vuonna 2007 myöntämä National Medal of Arts -mitali.

Les Paul soittamassa Iridium Jazz Clubilla, New Yorkissa.

Les Paul ja Chet Atkins 27.5.1996 Iridium Jazz Clubilla, New Yorkissa.

8.4.2019 Rami