Toukokuussa 1968 äänitettiin singleä varten biisit I Was Made To Love Her ja Fine And Mellow. Kappaleet julkaistiinkin sitten singlellä RCA Victor FAS 995. Viime mainitusta kappaleesta tehtiin tässä sessiossa ainakin kaksi versiota. Singlelle laitettiin lyhyempi versio ja pitempi jätettiin julkaisematta. Versiot ovat aika saman kaltaisia. Pidemmässä Nono Söderberg soittaa pidemmän soolon kappaleen loppupuolella ja Eeron loppurevitys ei ole niin raju kuin singlellä julkaistussa versiossa.

Julkaistun singlen etiketissä laulun kirjoittajiksi on laitettu "Cosby-Hardaway". Suomen Äänitearkiston tietokantokannan mukaan Fine and Mellown tekijät ovat Henry Cosby ja Lula Hardaway. Henry Cosby työskenteli Motown Recordsilla ja teki biisejä mm. The Supremes -yhtyeelle ja Stevie Wonderille. Hän soitti myös Motownin legendaarisessa studioyhtyeessä The Funk Brothers. Lula Hardaway oli Stevie Wonderin äiti. Todellisuudessa he eivät kuitenkaan ole tehneet tätä biisiä.

BMI:n tietokannan mukaan biisi on Billy Holidayn. Ensimmäisen kerran laulu julkaistiin Holidayn singlellä (Commodore 526) vuonna 1939. Single-etikettiin on laulun kirjoittajaksi kirjattu Billie Holiday. Tarinan mukaan Billie kirjoitti laulun 20.4.1939 pidettyä levytyssessiota edeltävänä yönä. Eeron laulama teksti poikkeaa kyllä alkuperäisestä. Billiehän laulaa miehestä, joka ei rakasta häntä enää, Eero puolestaan tytöstä ja tekstiä on muutenkin muokattu tästä johtuen. Minulla ei ole tietoa kuka muokkauksen on tehnyt.

Ehkä levy-yhtiö (Discophon) on jotenkin sekoittanut Eeron singlen kappaleiden tekijät. Julkaistun singlen A-puolellahan on Stewie Wonderin tunnetuksi tekemä kappale I Was Made to Love Her, jonka tekijäksi levyetikettiin on merkitty "Wonder". Tämän laulun tekijät ovat BMI:n tietokannan mukaan Stevie Wonder, Lula Mae Hardaway, Henry Cosby ja Sylvia Moy. Tältä osin myös Äänitearkiston tiedot ovat oikein.

Laulun on sittemmin levyttänyt moni muukin artisti mm. Ella Fitzgerald, Etta James, Carmen McRae ja Nina Simone.

Elokuussa 1969 äänittivät Eero sekä Topmost-muusikot Harri Saksala ja Eero Lupari kolme kappaletta. Discophon yritti ilmeisesti tarjota biisejä Syksyn Sävel -kilpailuun. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, joten yhtiö ei julkaisut niitä levylläkään. Laulujen tekijöitä ovat ilmeisesti Lupari ja Saksala sekä Jussi Raittisen muistelujen mukaan ehkä myös M.A.Numminen. Säestävän Eero Luparin orkesterin koostumuksesta ei ole myöskään varmaa tietoa. Jussin mukaan levytyksissä soittivat luultavasti Heimo Holopainen, Edward Vesala ja Esko Siikaniemi. Eivät nämä laulut kovin kuulosta tyypillisiltä Syksyn sävel -kappaleilta.

"Levykokoelmani on suhteellisen vaatimaton, mutta sitä täydentävät lukuisat tv- ja radio-ohjelmat, joita olen tallentanut. Yksi arvokkaimmista on Jaakko Jahnukaisen Ylelle keväällä 1971 tekemä kolmenkymmenen minuutin tv-ohjelma, jossa on seitsemän biisiä. I proudly present: bändiini kuului Albert "Ränttätänttä" Järvinen, jolta ekan kerran kuulin tuon termin, sekä Häkä Virtanen, Jukka Tolonen, ja Zape Leppänen. En voi kuin ihmetellä nyt 50 vuoden jälkeen, kuinka saatanan hyvältä se kuulostaa", kertoo Eero elämäkerrassaan "Eero Raittinen - Mies matkallaan" tästä tallenteesta.

"En voi kuin ihmetellä nyt 50 vuoden jälkeen, kuinka saatanan hyvältä se kuulostaa".

Tallenteen kuunnelleena on helpo yhtyä Eeron käsitykseen, se toisaan kuulostaa "saatanan hyvältä". Eeron taustalla soittavat hänen Groon-bändissäänkin soittaneet nuoret ja vielä melko tuntemattomat Albert Järvinen, Häkä Virtanen ja Zape Leppänen sekä aiemmin Eeron Helpissa soittanut Jukka Tolonen. Järvinen on yksin kitaran varressa, Tolosen soittaessa pianoa. Eero on selvästi omillaan näiden laulujen kanssa, taltiointi tuo väistämättä mieleen aiemmin samana vuonna ilmestyneen Eeron elpeen. Nyt on meno on ehkä vieläkin rouheampaa Joe Cockerin hengessä.

Eeron muistikuvat ohjelman detaljien suhteen olivat hieman epätarkat, Helsingin Sanomien arkistosta kaivamani ohjelmatiedot kertovat Eeron muisteleman esiitymisen tapahtuneen jo joulukuussa 1970. Ohjelma oli Jaakko Jahnukaisen MTV:lle toimittama "Henkilökohtaisesti Eero Raittinen". Ohjelma lähetettiin maanantaina 28.12.1970 TV1:ssä (MTV:llä ei tuolloin ollut omaa kanavaa). Musiikkiarkiston tietojen mukaan tallennus on tehty 14.12.1970 ja ohjelman ohjaaja oli V. Kuusela (tarkoittanee Varpu Kuuselaa). Ohjelmassa Eero esitti pääosin Joe Cockerin ohjelmistosta poimittua kappaleita. Niitä ovat ainakin Lawdy Miss Clawdy, Something, She Came In Through The Bathroom Window ja Delta Lady.

Esa Kuloniemi muisteli samassa kirjassa Nono Söderbergin olleen kitarassa ja Matti Konttisen pianossa. Asiaa selviteltäessä paljastui Kuloniemen sekoittaneen kaksi ohjelmaa. Kukapa muistaa täsmällisesti 50 vuotta vanhoja tapahtumia. Jahnukaisen "Henkilökohtaisesti" ohjelmasarja pyöri televisiossa ainakin syyskauden 1970 ajan. Ohjelmasarjan kukin jakso oli omistettu yhdelle artistille, joita olivat Eeron lisäksi ainakin Aarno Raninen, Esa Pethman ja Pertti Metsärinteen orkesteri. Ohjelman äänitallenne löytyy Musiikkiarkistosta.

Ylen radion rinnakkaisohjelmassa 17.1.1990 lähetetyssä, viisi tuntia kestäneessä "Bluesmusiikin teemaillassa" soitettiin yksi tuota MTV:n ohjelmaa varten taltioiduista lauluista, se oli K.W. Blomqvistin ilmailuaiheinen blues. Jussi Raittinen levytti laulun 1973 Jussi & The Boys -albumille Mä tahdon rokata.

Jimmy Coxin bluesballadi Nobody Knows You When You're Down And Out on taltioinnin vanhin laulu. Bessie Shith teki ensimmäisen tallenteen laulusta 13.9.1929. Sittemmin sitä on versioineet lukemattomat artistit. 60-luvulla sen levyttivät mm. Nina Simone, Otis Redding ja Sam Cooke. Eero ja Jussi & The Boys levyttivät laulun albumille Numero 2. Velipoika Jussi lauloi laulun tuolla albumilla. Eeron ja Jussin ohjelmistoon biisi tuli Josh Whiten ep:ltä Ballads and Blues, vol. 1. Ep on julkaistu 1955, mutta Whiten levytys lienee jo 40-luvun puolivälistä.

Tallenteen kirkkain helmi on mielestäni viimeisenä kuultu Casey Bill Weldonin hidas blues I'm Gonna Move To The Outskirts Of Town. Weldon levytti laulun 1936 Vocalition levymerkille säestäen itseään havaijinkitaralla. Single-etiketissä (Vocalion 03373) laulun nimi oli tuolloin muodossa We Gonna Move (To The Outskirts Of Town). Big Bill Broonzy & His Chicago Five levyttivät laulun 1942 nimellä‎ I'm Gonna Move To The Outskirts Of Town ja sittemmin sen ovat levyttäneet monien joukossa muun muassa Ray Charles, Everly Brothers ja Albert King.

Huom! Bluelight Records julkaisi 25.3.2022 kuusi tämän historiallisen tallenteen lauluista albmumilla Leap Of Faith – Live Rarities 1970-2005. Nyt siis enää Delta Lady on julkaisematon.

Hi-Hat Records julkaisi Eeron ja Hillel Tokazierin yhteisen albumin Good Rockin' Tonight syyskuussa 1976. Albumin julkaisutilaisuus pidettiin Tavastia-klubilla 9.9.1976. Samana iltana Tavastialla esiintyivät myös bluesmiehet Eddie Taylor ja Walter Horton USA:sta. He aloittivat illan kaksistaan ja sen jälkeen oli vuorossa Eero ja Hille. Heitä säestivät samat miehet kuin levylläkin eli kitaristi Kalle Lae, basisti Vesa Salmela ja rumpali Aikka Hakala. Eero ja Hille esittivät ensin kahdestaan muutaman laulun ja loput bändin kanssa. Lopuksi bändi säesti lavalle uudelleen saapuneita Hortonia ja Tayloria.

Eero kertoo "Mies matkallaan" -muistelmateoksessaan: "Osa yleisöstä ei lämmennyt: bluespuritaaninen jengi suhtautui nihkeästi meidän keikkaan huutelemalla 'Horton lavalle!'. Kun nyt kuuntelen keikkaa nauhalta, en voi käsittää tällaista rektiota: se on saatanan hyvä".

Helsingin Sanomien Lauri Karvinen oli 12.9.1976 julkaistussa arviossaan puolestaan pettynyt Hortonin ja Taylorin esitykseen, mutta kehui Eeron ja Hillen osuutta, "Tämä ryhmä kehitti erinomaisen hyvän, rullaavan rytmin ja tulkitsi taidolla rock-aarteiston parhaimpia teoksia ('Feel So Bad', 'Good Rockin Tonight', 'Shake, Rattle and Roll' jne.). Taiteellisesti parhaita numeroita kuitenkin olivat Raittisen ja Tokazierin kahdestaan esittämät upeat laulut, joissa molempien nyanssitaju pääsi loistokkaasti esiin. Tokazier oli hämmästyttävän herkkä ja joustava pianisti ja osasi täydellisesti sopeuttaa soittonsa laulajan mukaan. Eero puolestaan taas kerran kohensi mainettaan kutakuinkin ainoana bluesvireisenä laulajanamme."

Yle taltioi esityksen ja esitti osia siitä Matti Laipion toimittamassa "Bluesin maailmasta" -ohjelmassaan radion rinnakkaisohjelmassa 16.3.1977. Ohjelmassa kuultiin alla mainitut laulut. Ensimmäisen Eero ja Hille esittävät kahdestaan ja lopuissa on mukana bändi.

Huom! Bluelight Records julkaisi 25.3.2022 neljä tämän tallenteen lauluista albmumilla Leap Of Faith – Live Rarities 1970-2005. Julkaisematta jäivät laulut Stormy Monday Blues, Matchbox, Crawfish ja Shake, Rattle And Roll.

Yleisradion Yle-rock sarjaa varten Eero äänitti kuusi biisiä. Ohjelma esitettiin nimellä "Eero Raittinen laulaa rhythm & bluesia". Ohjelman toimitti Heimo Holopainen, joka haastattelee biisien lomassa Eeroa. Ohjelman esitettiin Ylen radion rinnakkaisohjelmassa sunnuntaina 23.1.1983 klo 16-16:30. Nauhalla Holopainen toteaa "Tämän kertainen yle-rock on nauhoitettu radion uusilla moniraitastudioilla viime vuoden marraskuussa".

Musiikkiarkistossa olevan kasettitallenteen mukaan äänitys on tapahtunut syksyllä 1982. Äänittäjänä oli radion Kari Chydenius.

Ohjelmiston Eero on valinnut yhdessä Juha Tikan kanssa, joka soittaa esityksissä bassoa ja toimii Holopaisen mukaan myös kapellimestarina. Ohjelmisto on rhythm & bluesia väljästi tulkiten. Ainut Eeron ennestään levyttämä biisi on Hillel Tokazierin Hard Time, joka sisältyy Boxcarin albumille Necktie Party.

I'll Go Crazy on vanha James Brown hitti, jonka Kirka levytti jo vuonna 1969 studio-live albumilleen Kirka keikalla (Scandia SLP 528). You Got Me Spinnin' on Booker T. Jonesin kappale, joka on ilmestynyt ainakin Levon Helmin albumilla Levon Helm & The Rco All-Stars. Eeron esitys onkin hyvin samankaltainen kuin Levon Helmin.

Old Time Rock & Roll on Bob Segerin levyttämä biisi, joka sisältyi hänen albumilleen Nine Tonight (Capitol STBK-12182). Seger ei kuitenkaan itse ole tehnyt kappaletta, kuten Holopainen nauhalla väittää, vaan sen ovat kirjoittaneet George Jackson ja Tom Jones. I Got a Right to Be Wrong on puolestaan Allman Brothers kitaristi Dickey Bettsin ja Richard Forrestin teos. Se on ilmestynyt havaintojeni mukaan ensimmäisen kerran 1980 Allman Brothes Bandin albumilla Reach for the Sky (Arista 9535). I'll Go Crazyn Eero lauloi 1989 levylle Oiling Boiling Rhythm'n Blues Band (Andania ANLP-4). Samalta levyltä löytyy myös Jim Byfieldin sävelmä Stand Back.

Eero ja hänen Kansainväliset Seikkailijat yhtyeensä olivat Radiomafian Roots-illan Live-vieraina maanantaina 25.1.1999. Bändi esiintyi monipuolisella ohjelmistollaan Roots-illan kaikissa ohjelmakokonaisuuksissa. K.W.Blomqvistin isännöimässä Tutti Frutti Rock and Roll Show -osuudessa he esittivät alun perin Veli-Matti Järvenpään Särkijärven Bolero albumilla Eeron laulamana julkaistun Heittopussin, bändin nimeä kantavalta albumilta peräisin olevan Jarkka Rissasen Rasvaisen tiistain sekä kolmantena Timo Kiiskisen Vieraat maat albumilta (Amigo AMFCD 2011) olevan Pohjanmaan Helmi kappaleen, jonka Eero sittemmin levytti Eero Raittinen ja The Noisy Kinda Men -albumilleen vuonna 2004.

Teppo Nättilän juontamassa Kantrispagetissa esitetyistä kappaleista kaksi ensimmäistä -Tiellä turhuuden ja Minkä kaipuullensa voi - olivat -90 luvun ensimmäiseltä sooloalbumilta Mies matkallaan. Kolmantena kuultu Kultainen aurinko puolestaan on vuonna 1993 ilmestyneeltä Vielä vähän aikaa albumilta. Teppo Nättilän haastattelussa Eero nimesi kantrisuosikeikseen Hank Williamsin, Charlie Richin ja Jerry Lee Lewisin. Kaikki nämä artistit ovat eri tyylisuunnat ylittäviä artisteja, joita ei voi sijoittaa pelkästään kantriin tai mihinkään muuhunkaan kategoriaan.

Williamsin musiikin kautta Eero kertoi alun perin tutustuneensa kantriin. Eero piti erityisen mielenkiintoisena Williamsin musiikkia sen takia, että sitä on esitetty niin monenlaisella tyylillä. Sitä ei hänen mielestään voida luokitella pelkästään kantrimusiikiksi, vaan sitä ovat esittäneet monet myös monet rock'n'roll ja blueslaulajat. Alun perin Williamsiin Eerokin tutustui Elviksen levyjen kautta. Williamsista käytetty sanonta White Man's Blues, kertoo Eeron mukaan hyvin mistä on kyse.

Toinen kantrisuosikki Charlie Rich oli Eeron mielestä myös hyvin monipuolinen laulaja. "Pidän vanhan Charlie Richin tavasta laulaa, kun se on niin isoa laulua. Siinä jätkässä on paljon erilaisia sävyjä", kertoi Eero. Esimerkkinä Richin laajasta tuotannosta Eero mainitsi Tomorrow Nights -kappaleen. Tämä Richin versio on Eeron mielestä paras versio tästä kappaleesta, vaikka biisiä ovat Elvis mukaan lukien levyttäneet sangen monet muutkin. Eero kertoi viettäneensä usein hyvän ystävänsä K.W.Blomqvistin kanssa levyn kuuntelusessioita ja silloin Jerry Lee Lewis kuuntelun jälkeen ei voinut enää soittaa mitään muuta. Niin kova jätkä Killer on heidän kummankin mielestä.

Esa Kuloniemen Ulvovat sudet osuuteen sisältyi kaksi settiä. Ensimmäisessä osassa kuultiin koko bändin voimin sähköisesti esitettynä kolme biisiä. Näistä ensimmäinen oli jälleen Mies matkallaan -albumilla alun perin julkaistu Noin hieno mies. Sen lisäksi kuultiin bluesklassikko Ain't Nobodys Business ja Eeron R&B suosikkeihin lukeutuvan Fabolous Thunderbirds bändin Tuff Enuff albumilleen (CBS Epic ZK-40304) alun perin taltioima I Don't Care. Lopussa herkisteltiin sitten akustisesti deltabluesin merkeissä. Jarkka Rissasen säestäessä National Duolian Steel -kitarallaan Eero esitti bluesklassikot St. Louis Blues ja Mellow Down Easy sekä traditionaalin Will The Circle Be Unbroken. Näistä ensimmäinenhän sisältyi Eeron mainiolle vuonna 1970 julkaistulle bluesalbumille Eeron elpee. Mellow Down Wasy -bluesin Eero puolestaan on julkaistu yhdessä Jarkka Rissasen kanssa tehdyllä Elävänä-dvd-albumilla.

Kuloniemen haastattelussa Eero kertoi Kansainväliset seikkailijat -bändin syntyneen hänen -90 luvun soololevyjen tekemisen myötä. "Kylläpäs svengaa, pitää mennä vähän keikoillekin. Bändi saa jotain sellaista aikaan mitä ei ole minun kohdallani koskaan tapahtunut emotionaalisella tasolla. Mä tykkään tuosta svengistä minkä tämä ryhmä työstää. Se on kova juttu nimenomaan fiiliksellisesti, Kenkä väpäjää, eikä vaan mukamas väpäjä", kertoili Eero tunnelmistaan.

Bluesin tutustumisen Eero kertoi tapahtuneen Elviksen esittämän Reconsider Bluesin kautta. "Elvishän levytti tämän alun perin Lowel Fulsonin käsialaa olleen biisin Elvis Is Back -albumilleen, joka ilmestyi 1961. Valkeni, että tämä on se kaksitoista tahtinen perusbluesin muoto, joka on se juuri koko hommalla. Tämä oli se alku, ensimmäinen kipinä", muisteli Eero bluesinnostuksensa alkua. Elviksen merkitys on Eeron mukaan ollut valtava yleensäkin eri musiikkityylien tunnetuksi tekemisessä ja raja-aitojen kaatajana. Monet muusikot ovat tutustuneet kantriin, bluesiin, gospeliin nimenomaan Elviksen kautta, totesivat Eero ja Esa Kuloniemi yhdessä.