Keväällä 1965 ilmestynyt Eero ja Jussi & The Boysin ensimmäinen, ja samalla myös ensimmäinen suomalaisen rockbändin albumi, Numero 1 oli myynyt kohtuullisen hyvin, samoin siltä julkaistut singlet. Nuo levyt olivat tuoneet paljon tv-esiintymisiä ja keikkoja. Takana oli myös menestyksekäs keikkavisiitti Tukholmaan. Discophonin johtaja Johan ”Mosse” Vikstedt päätti menestyksen rohkaisemana julkaista Eero ja Jussi & The Boysilta uuden albumin. Jussi oli lähdössä armeijaan marraskuussa 1965. Äänitykset päätettiin tehdä ennen sitä.

Toisin kuin edeltäjänsä, Numero 2 sisälsi vain uusia ennen julkaisemattomia taltiointeja. Ensimmäiset albumiraidat äänitettiin syyskuussa samassa sessiossa kuin ennen albumia julkaistu single Tuuli kuiskaa vain / Tyytymätön (RCA Victor FAS 941) ja viimeiset marraskuun alussa, juuri ennen Jussin astumista asepalvelukseen. Numero 1:n tapaan nytkin osa albumin kappaleista laulettiin englanniksi ja osa Jussin kääntäminä suomeksi. Albumi koottiin osin bändin keikkaohjelmistosta ja osin tuottaja Vikstedtin ehdotusten pohjalta. Albumin ainoa uusi, sitä varten tehty laulu oli Rauno Lehtisen Balladi kanuunasta. Toisin kuin tuohon aikaan oli tapana, levy ei sisältänyt päivän hittien cover-versiota, vaan pääosa sisällöstä oli hiukan vanhempia ja täällä Suomessa vähemmän tuttuja biisejä.

Monipuolinen ja muista tuon ajan bändeistä poikkeava ohjelmisto olikin Eero ja Jussi & The Boysin vahvuus 60-luvulla. Edeltäjänsä tavoin tälläkin levyllä on rock’n’rollia, kantria, rhythm & bluesia ja bluesia. Myös biisien runsaus oli poikkeus tuon ajan käytännöstä. Yleensä lp-levyt sisälsivät tuolloin 10-12 raitaa, nyt niitä oli peräti 16.

Levy ilmestyi huhtikuussa 1966 eli yli puolivuotta ensimmäisten raitojen äänityksen jälkeen. Lp-levyjen myynti oli 60-luvun puolivälissä vielä vähäistä, erityisesti nuorisolla ei ollut varaa kalliiden lp-levyjen hankintaan. Kotimaisten artistien lp-levyjä ilmestyi 1965 vain 33 kappaletta. Numero 1:stä oli Discophonin varastossa vielä loppuvuodesta 1965. Uutta levyä ei siten voitu laskea joulumarkkinoille.

Ilmestyessään Numero 2 koettiin hieman vanhanaikaiseksi, uudet tuulet puhalsivat Suomenkin musiikkimarkkinoille entistä nopeammin. Levyn 3000 kappaleen painos oli melko rohkea, kun kotimaisia lp-levyjä myytiin Suomessa 1966 yhteensä 47.244 kappaletta. Lp-levyjen myyntiaika oli huomattavasti singlejä pidempi. Mikään suuri myyntimenestys Numero 2 ei ollut. Viimeiset kappaleet painoksesta myytiin vasta 70-luvun alussa. Discophonin toiminta-ajatuksena oli tehdä hyvää musiikkia, sellaista josta he itsekin pitivät. Niin uskomattomalta kuin se nykyaikana voi tuntuakin, liikevoiton maksimointi oli yhtiölle toissijainen asia.

Vaikka Mosse Vikstedt on merkitty levyn tuottajaksi, ei hän juuri osallistunut levytyssessioihin. Jussi kuvasi hänen rooliaan lähinnä ”exceutive produceriksi”. Käytännössä sessioiden sujumisesta vastasi Rauno Lehtinen. Ikäerosta huolimatta yhteistyö sujui hyvin Lehtisen ja bändin kesken. Lehtinen on kertonut arvostaneensa Eeroa ja Jussia, joita hän piti oman tyylinsä uranuurtajina Suomessa. He tähtäsivät aina laadukkaaseen tulokseen, mitään ei roiskittu lonkalta, on Lehtinen muistellut. Veljekset olivat Lehtisen mukaan hyvin tarkkoja yksityiskohdista ja pientä kinaakin syntyi joskus, mutta yhteisymmärrykseen päästiin aina.

Pääosan levyn lauluosuuksista laulaa Eero. Vahvimpia tulkintoja ovat Crawfish ja I Just Wanna Make Love To You. Unelmoin mä vai on oikeastaan ainut kappale, jolla kuullaan Eeron ja Jussin kuuluisaa stemmalaulua. Jussi laulaa bluesin Nobody Knows You When You're Down And Out, jonka hän on levyttänyt myöhemmin kahdesti uudelleen.

Levyn tunnetummaksi biisiksi on aikaa myöten muodostunut Tummanpunainen, joka julkaistiin myös singlenä yhdessä Balladi kanuunasta kappaleen kanssa. Tuolloin sinkku ei kuitenkaan menestynyt erityisemmin.

Kajde soittaa levyllä Rickenbacker-kitaransa lisäksi Jussin omistamaa 12-kielistä Eko-merkkistä kitaraa. Jussin kitara on Fenderin akustinen King varustettuna De Armondin mikrofonilla. Lasse käytti levynteossa Fenderin Precision-bassoa ja Eeron rumpusatsi on samalainen Ludwigin valmistama helmiäsharmaa malli kuin Ringo Starilla!

Kari Tuomi on kirjoittanut alkuperäisen julkaisun takakanteen painetun, näin jälkeenpäin hiukan naivilta tuntuvan tarinan salaisesta aseesta, joksi Tuomi nimeää biisin Balladi kanuunasta. Ehkäpä levy-yhtiössä laskettiinkin paljon tämän Rauno Lehtisen sävellyksen varaan.

Numero 2:n A-puolen masternauha

Biisi biisiltä

Balladi kanuunasta

Balladi kanuunasta julkaistiin albumin toisena singlenä elokuussa 1966. Yhtye esitti laulun TV-2:n Ohimennen ohjelmassa ja Yrjö Tähtelän elokuvassa "Topralli". Eeron ja Jussin osuus oli kuvattu talvisessa Suomenlinnassa Jussin intti-loman aikana. Pian julkaisun jälkeen Balladi kanuunasta nousi radion Kahdeksan kärjessä -listan ykköseksi. Singlestä ei kuitenkaan jostain syystä tullut kuitenkaan myyntihittiä. Parhaimmillaan se oli Suosikki 100 listalla vain sijalla 69. Levymyynnin vähäisyyteen vaikutti ehkä se, ettei bändi esittänyt sitä lainkaan keikoilla kiertäessään kesällä 1966 ahkerasti ympäri Suomea Danny-show'n mukana.

Idea lauluun syntyi valokuvista, jotka Johan Vikstedt oli otattanut Eerosta ja Jussista Suomenlinnan valleilla. Yhdessä, Numero 2:n kanteenkin päätyneessä, kuvassa Eero istui Kustaanmiekalla olevan kanuunan päällä. Rauno Lehtinen oli nähnyt kuvat Vikstedtin työpöydällä ja saman tien hän sai inspiraation laulun tekstiin ja melodiaan.

Eero ja The Boys olivat 13.7.1966 Ohimennen ohjelman kuvauksissa Kuusiston piispanlinnan raunioilla Kaarinassa ja esittivät siinä laulut Balladi kanuunasta ja Ronski Antti. Mukana oli Danny Showssa esiintynyt kokoonpano, Eero (laulu), Kajde Westerlund ja Ave Lönnfors (kitara), Lasse Kvist (basso) ja Ronnie Österberg (rummut). Esitys taltioitiin playbackina musiikin tullessa levyltä eli esityksessä kuultiin myös Jussin laulua, vaikka hän oli esityksen taltioinnin aikaan armeijan harmaissa. Katso yltä Yle Areenasta löytyvästä taltiosta Eeron & The Boysin osuus.

Candy Man

Candy Man on poimittu Roy Orbisonilta. Tämä r&b-biisi löytyi heinäkuussa 1961 ilmestyneen Orbisonin Crying-menestyssinglen (Monument 45-447) b-puolelta. Jussi korvasi Orbisonin levyllä soivan huuliharpun Finntrion Vesa Nuotiolta vähän aiemmin saamallaan kazoolla, jota hän on käyttänyt paljon myöhemminkin. Orbisonin levyiltä löytyi monia muitakin kappaleita Eero ja Jussi & Boysin levyille ja ohjelmistoon.

Fred Neilin tunnetuin laulu on Harry Nilssonin läpimurtohitti Everybodys Talkin. Beverly Ross taas muistetaan parhaiten Julius Dixonin kanssa kirjoittamasta rock’n’roll-biisistä Dim, Dim The Lights ja Sam Bobrickin kanssa tehdystä The Girl of My Best Friend -laulusta. Ensin mainittu oli Bill Haley and His Cometsin levytyksenä ensimmäinen valkoihoisen Billboardin R&B-listalle saama hitti vuonna 1954. Jälkimmäinen tunnetaan Elviksen esityksenä.

Maailmain

Kantriballadi The End of the World oli ollut iso hitti USA:ssa Skeeter Davisin laulamana 1962. Herman’s Hermits levytti sen 1965 bändin nimeä kantaneelle ensimmäiselle albumilleen ja se soi tuolloin runsaasti myös Suomessa. Jussilta tilattiin teksti lauluun Mainos TV:n Kuukauden suositut -ohjelmaa varten. Laila Kinnunen esitti laulun ohjelmassa Erkki Melakosken orkesterin säestämänä. Kinnunen ei kuitenkaan levyttänyt laulua. Mosse Vikstedt hankki kustannusoikeudet kappaleeseen Carolan laulettavaksi. The Boys säesti levytyksessä Carolaa ja samassa sessiossa taltioitiin myös versio tätä albumia varten.

Crawfish

Elvis oli merkittävimpiä sytykkeitä Raittisten veljesten muusikon uralle. Elvikselle paljon lauluja kirjoittaneet Ben Weisman ja Fred Wise kirjoittivat upean Crawfishin elokuvaan King Creole ja tietenkin se julkaistiin myös elokuvan soundtrackilla. Elvis lauloi laulun duettona jazzlaulaja Kitty Whiten kanssa. Upea tulkinta on tämäkin, Kajden tummasävyinen piano antaa hienon sävyn tulkintaan, laulussa on pääosassa Eero, joka on myöhemminkin esittänyt laulua keikoillaan ja levytti sen uudelleen 1976 Hillel Tokazierin kanssa albumille Good Rockin' Tonight.

Skinny Minnie

Toinen Eeron ja Jussin varhainen vaikutteiden antaja oli Bill Haley komeettoineen. Haleyn levyt kuuluivat Eeron ja Jussin ensimmäisiin levyhankintoihin. Haley & His Comets levyttivät Skinny Minnien albumilleen Bill Haley's Chicks 1958 eli samana vuonna kuin Elvis Crawfishin. Laulusta on kymmeniä cover-vesioita. Haley & Comets levyttivät 1966 laulusta espanjankielisen version nimellä La Flaca Miny. Tuolloin laulusolistina oli Haleyn vaimo Martha Velasco Haley.

Skinny Minnie -biisin nimi oli Numero 2:n alkuperäisjulkaisulla "suomennettu" muotoon Skinnie Minny. Laulunkirjoittajiksi oli Numero 2:n LP-julkaisun kanteen merkitty "Haley-Keefer - Raittinen". CD-julkaisulla tekijäksi on lisätty myös "A.Keefer". Haleyn ja Cometsien singlellä (Decca ‎9-30592) tekijöiksi kerrotaan "Bill Haley-Rusty Keefer-Milt Gabler-C.Cafra".

Amerikkalaisen tekijänoikeusjärjestö ASCAP:n tiekannassa tekijöiksi kerrotaan Milton Gabler ja Bill Haley. Tämän on siis virallinen totuus tekijänoikeuksista, mutta hieman arvoitukseksi jää ketkä lopulta ovat todellisuudessa osallistuneet biisin kirjoitukseen.

Useita Haleyn ja Cometsien muitakin biisejä on kreditoitu ASCAP:n tiedoissa vain Haleyn ja Deccalla Haleyn ja Cometsien tuottajana toimineen Milton "Milt" Gablerin nimiin. Catherine Williamson, tyttönimeltään Carfa, oli Cometsien steel-kitaristin William "Billy" Williamsonin puoliso ja hänet on merkitty useammallakin Haleyn ja Cometsin levyllä biisin tekijäksi. ASCAP:n tietokannassa hänet merkitty tekijäksi vain biisiin Whoa Mabel.

Nobody Knows You When You're Down And Out

Jimmy Coxin bluesballadi Nobody Knows You When You're Down And Out on albumin vanhimpia lauluja Ronskin Antin ohella. Bessie Shith teki ensimmäisen tallenteen laulusta 13.9.1929. Sittemmin sitä on versioineet lukemattomat artistit. 60-luvulla sen levyttivät mm. Nina Simone, Otis Redding ja Sam Cooke. Eeron ja Jussin ohjelmistoon biisi tuli kuitenkin Josh Whiten ep:ltä Ballads and Blues, vol. 1. Ep on julkaistu 1955, mutta Whiten levytys lienee jo 40-luvun puolivälistä. Vuoden 1966 julkaisussa laulun tekijäsi ilmoitetaan vain "arr J. Raittinen".

Jussi laulaa tämän bluesin yksinään ja soittaa myös piano-osuudet ja yhden soolon Finntrion Vesa Nuotiolta saamallaan kazoo-pillillä. Jussi levytti laulun uudelleen 1970 DDT Jazzbandin kanssa. Etnomono-levymerkin 1983 julkaisemalla kotiäänitteitä sisältävällä albumilla Jussi Raittinen ystävineen kuullaan myös Jussin upseerioppilaskavereidensa kanssa RUK:n juhlasalissa keväällä 1966 taltioima versio tästä laulusta. Jussi soittaa silläkin pianoa ja kazoota.

Unelmoin mä vain

The Everly Brothers oli erityisesti laulusoundiensa osalta yksi Eeron ja Jussin esikuvista. Usein heitä on myös verrattu Everlyn veljeksiin, joiden 1958 levyttämä All I Have To Do Is Dream on erittäin tuotteliaan lauluntekijä Boudleaux Bryantin upeimpia balladeja. Täydellinen laulu romanttisiin kynttilähetkiin. Laulu oli Everly Brothersien suurimpia hittejä ja listojen kärjessä ympäri maailmaa. Laulu istuu erinomaisesti Raittisen veljeksille ja on levyn ainoa kappale, jolla saadaan kuulla alusta loppuun heidän tyylikästä yhteislauluaan. Jussin suomennos ja laulun sovitus mukailee varsin pitkälle originaalia. Laulusta on sittemmin tehty lukuisia versioita, suomennoksiakin siitä on tehty puolenkymmentä.

Rip It Up

Toinen Elviksen ohjelmistosta levylle päätynyt laulu on Rip It Up. Alkuperäisen levytyksen biisistä teki tietenkin Little Richard, jonka hurja versio taltioitiin huhtikuussa 1956 Cosimo Matassan studiolla New Orleansissa. Elvis ja Bill Haley levyttivät sen samana vuonna. Joten tämä rock’n’roll-klassikko on tullut tutuksi Raittisen veljeksille monenakin tulkintana. Numero 2:lla kuultava tulkinta seurailee ehkä eniten Elviksen versiota, mutta Eeron äänessä voi kyllä kuulla kaikuja Little Richardin raakuudestakin.

Rip It Upin tekijäksi on alkuperäisellä LP:llä merkitty "R. Penniman". Little Richard ei kuitenkaan tätä levyttämäänsä laulua kirjoittanut, vaan sen tekivät John Marascalco ja Robert Blackwell. Jussin ohjelmistossa kappale on ollut pitkään ja hän levytti sen uudelleen Jussi & The Boys albumille Mä tahdon rokata Roy Rabbin erinomaisena käännöksenä nimellä Juhlimaan (tosi rankasti). Myös Eero on tainnut laulaa sitä myöhemminkin.

Tummanpunainen

Kantribiisi Tummanpunainen on peräisin George Hamilton IV:n 1964 ilmestyneeltä albumilta Fort Worth, Dallas Or Houston (RCA Victor LSP 2972). Jussi teki suomalaisen tekstin lauluun Raittisten perheen mökillä Lohjalla. Aiheen tekstiin hän sanoo syntyneen Nummenkylän lavatansseista ja niitä edeltävistä tyttöjen kyytiinottamisralleista kauppalan pääväylällä Laurinkadulla. Jussin teksti on albumin parhaita. Laulu kuultiin myös albumin myyntiä vauhdittamaan julkaistun singlen b-puolella. Single ei menestynyt, mutta Tummanpunaisesta on muodostunut kestosuosikki, joka on pysynyt pitkään erityisesti Jussin ohjelmistosta. Se on myös päätynyt lukemattomille kokoelmalevyille.

My Prayer

My Prayeria voi pitää yllättävänä valintana tälle albumille. Onhan tämä romanialaisen Georges Boulangerin sävellys jo vuodelta 1926 ja sitä oli totuttu kuulemaan varttuneempien artistien esittäminä. Alkuaan se tunnettiin nimellä Avant de Mourir eli Ennen kuolemaa. Jimmy Kennedy kirjoitti siihen englanninkieliset sanat 1939, jolloin sen levytti Glenn Millerin orkesteri. Lauluyhtye The Platters teki siitä erittäin suositun version 1956. Suomeksi sävellyksen levytti 50-luvulla mm. Olavi Virta kaksilla eri sanoilla. Plattersien versio nousi uudelleen suosioon maailmalla ja myös Suomessa 60-luvun puolivälissä, Plattersin jonkinlaisen comebackin myötä. Eeron ja Jussin ohjelmistoon laulu kulkeutui kuitenkin Roy Orbisonin In Dreams -albumilta.

Aivan niin dramaattista tulkintaa kuin Orbisonin levyllä ei nyt kuitenkaan kuulla. Eeron laulu on silti vakuuttavaa, Jussi laulaa stemmoja ja taustoja Rauno Lehtisen kanssa. Boysien kitaristina 70-luvun lopulla ollut Pekka Tammilehto eli Topi Sorsakoski levytti myös laulun 1985 ensimmäiselle sooloalbumilleen Hurmio.

Viisi villiruusua

Viisi villiruusua päätyi levylle Mosse Vikstedt ehdotuksesta. Mossea ärsytti Renegadesien tapa omia muiden tekemiä biisejä nimiinsä. Yksi näistä lauluista oli amerikkalaisen folklaulaja Lee Haysin säveltämä ja Fran Mosleyn sanoittama Seven Daffodils. Laulu löytyi samalta, Renegadesien ensimmäiseltä Suomessa 1964 julkaistulta ensialbumilta, kuin Numero 1:llä kuultu Mosse eli Cadillac. Jussi käänsi laulun seitsemän narsissia viideksi villiruusuksi, mutta muuten käännös seurailee alkuperäistä tekstiä. Kajde Westerlund soittaa levyllä usealla kappaleella, myös tällä, Jussin omistamaa 12-kielistä Eko-merkkistä akustista kitaraa. Jussi soittaa joillakin raidoilla samaa kitaraa.

I Just Wanna Make Love To You

Rolling Stonesien esikoisalbumi kolahti vahvasti Raittisen veljeksiin. Numero 1:llä kuului jo vierivien kivien vaikutus ja myös tälle levylle päätyi Rollareiden debyyttialbumilla kuultu I Just Wanna Make Love To You. Willie Dixonin 1954 kirjoittama ja levyttämä laulu oli ollut Boysien ohjelmistossa jo ensi hetkistä alkaen.

Salainen rakkaus

Salainen rakkaus on lukemattomia kertoja levytetty evergreen. Tunnetuin versio on näyttelijä Doris Dayn originaali. Sammy Fain sävelsi laulun Daylle elokuvaan Calamity Jane. Secret Love tuotti Fainille Oscar-pystin parhaasta alkuperäissävellyksestä ja Doris Daylle ykköshitin sekä USA:ssa että Englannissa. Boys-tulkinta lienee kuitenkin saanut innoituksen englantilaisen Kathy Kirbyn vuonna 1964 tekemästä beat-versiosta. Rauli Badding Somerjoki levytti biisin lähes samoilla sanoilla Tähdet, tähdet albumilleen (Johanna JHN 3035), merkaten suomennoksen kuitenkin omiin nimiinsä.

Salainen rakkaus julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä, tosin lyhennyttynä versiona niin, että Rauno Lehtisen pianosoolosta on leikattu puolet pois. Singlen kääntöpuolelle oli sijoitettu Ronski Antti eli vanha traditionaali St. James Infirmary Blues. Muistan teini-ikäisenä ihmetelleeni singlebiisien valintaa. Molemmathan olivat melko vanhoja lauluja. Doris Dayn vuoden 1953 versio Secret Lovesta oli tuttu radiosta vuosien takaa. St. James Infirmary Blues oli vielä huomattavasti vanhempi. Mosse Vikstedt sanoi eräässä myöhemmässä haastattelussa ikäerosta huolimatta olleensa Eeron ja Jussin kanssa samalla aaltopituudella. Tämän singlen kohdalla Vikstedt ei kuitenkaan ollut ajan hermolla, sillä singlen menestys olikin Eero ja Jussin siihenastisen uran heikoin.

Single julkaistiin Eeron ja Boysien nimissä, vaikka myös Jussi soittaa levyllä. Jussihan oli singlen ilmestymisen aikaan armeijassa ja bändi keikkaili tuolloin ilman häntä. Kesän 1966 Eero ja The Boys kiersivät Dannyn ensimmäisen kesäshown mukana Suomea. Eero sai silloin keskittyä laulamiseen ja hänen paikkansa rumpupallilla otti Ronnie Österberg. Loppukesästä vaihtui bändin kitaristi ex-jormas Seppo Keurulaisen tullessa Ave Lönnforsin tilalle.

Kiddio

Brook Bentonin ja Clyde Otisin Kiddio on puolestaan vuoden 1966 julkaisussa ja myöhemmässä cd-julkaisussa "T. Randazzon" nimiin. Teddy Randazzo levytti Kiddion ensimmäisenä 1957 (Vik ‎4X-0289). Biisin toinen kirjoittaja Brook Benton teki siitä erinomaisesti menestyneen soulversion 1960 vuonna. Eeron esitys on lähempänä Randazzon versiota. Tämä on albumin ainoa klassisella ”rautalankokokoonpanolla” eli kaksi sähkökitaraa, basso ja rummut soitettu kappale. Kiddio istuu hyvin Eerolle ja sitä on voinut kuulla Eeron myöhempien vuosien soolokeikoillakin.

Ronski Antti

Ronski Antti on joidenkin lähteiden mukaan peräisin jo 1800-luvulta. Ensimmäiset tunnetut levytysversiot ovat 1920-luvulta. Gambler's Blues nimellä sen levytti Fess Williams and his Royal Flush Orchestra 1927. Ensimmäistä kertaa St. James Infirmary Blues nimellä sen levytti Louis Armstrong 1928. Bobby "Blue" Bland teki komean version laulusta 1961, mutta Boysien ohjelmistoon laulu ilmeisesti tuli naapurimaasta Ruotsista, ainakin Jussi teki suomalaisen tekstin ruotsalaisen folk-version pohjalta.

Balladi Kanuunasta (instrumentaali)

Numero ykkösen tavoin levyn päättää instrumentaali. Kajde Westerlund soittaa siinä Duanne Eddy -tyylisen soolon.

CD-, kasetti- ja digitaalinen julkaisu

Fazer Finnlevy julkaisi albumin vuonna 1992 CD:nä ja C-kasettina alkuperäisen sisältöisenä ja alkuperäisellä kansikuvalla varustettuna. Alkuperäinen julkaisu tehtiin monona, mutta CD-levyn masteroija Mika Jussila havaitsi kakkoslevyn masternauhojen olevan stereonauhoja. Mika otti yhteyttä Jussiin ja yhdessä hänen ja Finnlevyn kanssa päätettiin tehdä CD-julkaisusta stereo. Alkuperäisjulkaisun muutamien biisien hassut efektit johtuvat Mika Jussilan kertoman mukaan siitä, että vastavaiheista ääntä on monotettu kaiverruksessa. CD-masteroinnissa Jussila on kääntänyt vaiheet oikein päin ja kappaleet kuulostavatkin CD:llä ihan normaaleilta. Jostakin syystä Jussi, joka teki CD:n kansitekstit, ei maininnut niissä mitään tästä mono-stereo muunnoksesta.

Warner julkaisi albumin Spotifyssä ja muissa digitaalisissa jakeluissa kesäkuussa 2013. Digitaalijulkaisulla kuullaan jostain syystä Salainen rakkaus -laulusta lyhyempi alun perin singlellä julkaistu versio albumiversion sijaan. Toinen kummallisuus digitaalijulkaisulla on Tummanpunainen, josta Numero 2:lla kuullaan vuoden 1980 versio, jolle on jälkiäänitetty Olli Haaviston steel-kitara osuudet.

Svart Recordsin 2019 uudelleen julkaisu on tupla-albumi, jonka ensimmäinen levy on saman sisältöinen kuin alkuperäinen albumi ja toisella eli bonuslevyllä kuullaan The Boys -yhtyeen 1966-69 singlebiisit, joita ei julkaistu Numero 2 -albumilla. Svart julkaisi albumista kaksi versiota. Suurempi 350 kappaleen painos julkaistiin mustana vinyylinä, jota myytiin normaalisti, ja valkoisena vinyylinä 150 kappaleen Rolling Exclusive -versio, jota sai ainoastaan Rolling Recordsista Jussin nimmarilla tai ilman.

Alkuperäinen julkaisu tehtiin monona, mutta CD-levyn masteroija Mika Jussila havaitsi 1992 Numero 2:n masternauhojen olevan stereonauhoja. Nyt albumi julkaistaan stereopainoksena. Levy mukana on kahdeksan sivuinen kuva- ja tekstiliite sisältäen harvinaisia kuvia ja esittelytekstit albumista ja sen sisältämistä lauluista sekä tiedot kullakin kappaleella soittavista muusikoista. Tässä singlet sisältävän bonuslevyn tiedot: