Ilovaarirock 2014 Joensuun Ilosaaressa 11.7.2014

Vaarirokkia kotimaisin voimin

Suuntasin kesäloman alkajaisiksi vanhaan kotikaupunkiini Joensuuhun sopivasti ehtiäkseni Ilovaarirockiin. Muutama vaarirokki olikin jäänyt välissä käymättä töiden sitoessa pääkaupunkiin. Odotukset olivat korkealla, olihan ohjelmistossa mm. Honey B & T-bones, Tuomari Nurmio ja mielenkiintoinen yhdistelmä Silvennoinen & Maijanen Band.

Sääkin suosi jälleen Ilovaaria ja paikalle oli kertynyt kohtuullisesti yleisöä, kun saavuin Ilosaareen ensimmäisen bändin - The Kytkin - jo soittaessa settiään. Outokumpulainen Kytkin edusti tällä kertaa paikallisväriä. GOR:n omia bändejä ei tällä kertaa nähty päälavan avauksessa niin kuin monesti aiemmin. Jotkut tuntuivat purnaavan tästä. Kakkoslavana toimineella Honey B & T-bones setin biisilista laguunilavalla kuultiin sentään Yx Kvartettia, joka koostui järjestävän seuran aktiiveista. Ihan tyylikkäästi Yx Kvartetti - Heavy Tikkanen, Juhani Ollikainen, Juha Kainulainen ja Mamu Leppänen - osuutensa hoitivatkin. Mallikasta yhteislaulua kitaran ja bongorumpujen säestyksellä. Kuvasin päälavan esiintyjät ja osan laguunilavalla esiintyneistä.

Honey B & T-bones

Honey B & T-bones olikin jo päälavan toinen esiintyjä. Hesassa olin kuullut bändiä useampaan kertaan ja tykästynyt kovasti heidän juurevaan soittoonsa. Eikä bändi pettänyt tälläkään kertaa. Esa Kuloniemen kitarointi on ilmeikästä ja monipuolista, perinteisen bluesin ohella Esa yhdistelee soittoonsa monenlaisia mausteita. Aija Puurtinen keskittyi lauluun ja basson varressa nähtiin Pekka Rajamäki. Ilmeisen hyvä ratkaisu Aijalta keskittyä lauluun. Hänen laulunsa tuntuu entistä vakuuttavammalta. Monet suomalaisetkin bluesbändit ja artistit esittävät bluesia hiukan ryppyotsaisella meiningillä, mutta HTBT:n esiintymisessä ei ryppyotsaisuutta huomaa. Vaikka bluesia soitettiin, ei se ollut kaavoihin sidottua, vaan aina löytyy uutta ilmettä ja pilkettä! Ohjelmistossa sisälsi uudempaa ja vanhempaa tuotantoa sekä omia ja vieraita. Vuoden 2005 Terrifying Stories From The T-Bone Town albumilta kuultiin Big D. Never Sleeps ja Hot Dog Man, molemmat Kuloniemen ja Puurtisen omia biisejä ja olivat mukana myös Bändin tuoreimmallta 2012 ilmestyneellä livealbumilla Alive In Helsinki. Vielä vanhemmalta Psychophysical albumilta kuultiin Dry. Vuoden 1992 Shake Your Shimmy -albumiltakin oli settiin päässyt Down to the River. Kokonaisuudessaan settilista on nähtävänä ohessa.

Tuomari Nurmio ja Spuget

Honey B & T-bonesia päälavalla seurasi Hande Nurmio. Muutama vuosi aiemmin HBTB esiintyi yhdessä Nurmion kanssa nimellä Tuomari Nurmio ja Hunajaluut. Tällä kertaa Nurmion bändi kantoi nimeä Tuomari Ilovaarirockin ohjelma Nurmio ja Spuget. Nurmiota, kuten myöhemmin soittanutta Remua, monet olivatkin odottaneet Ilovaariin jo pitkään. Nurmio on matkan varrella vaihtanut bändiä ja tyyliä moneen kertaan. Spuget-bändiä olin kuullut levyltä ja ihastunut heidän uus-vanhaan soundiinsa. 2013 ilmestyneestä Dumari ja Spuget -albumista bändi taisi saada keväällä kultalevynkin. Keväällä tuli myös uusi Spuget bailaa! -albumi, jonka mukana oli myös Tavastia Klubilla taltioitu konsertti dvd:nä. Tavastian keikka jäi näkemättä ja levyäkään en vielä ehtinyt kuulla ennen tätä keikkaa. Nyt keikalla bändi oli hiukan kevyemmällä versioilla kuin levyllä. Mukana oli SMG:ssäkin soittava kitaristi Miikka Paatelainen, Nurmion Korkein Oikeus -bändissäkin soittanut Markku "Tohtori" Hillilä rummuissa ja bassossa mm. Remun ja J. Karjalaisen kanssa soittanut Mitja Tuurala. Vankkoja ammattilaisia siis koko joukko. Puhaltajat oli jätetty kotiin, mikä oli harmi, koska puhaltimet olivat levyllä olennainen osa Spuget-soundia. Toisaalta toimi bändi näinkin, yllättävän täyteläinen soundi syntyi trion ja Nurmion karhean kitaran ja laulun voimin.

Amerikan Eddie

Seuraavana oli vuorossa Eddie Clendening & The Barnshakers. Lopultakin Ilovaariin oli saatu lukuisien brittiesiintyjien jälkeen artisti myös rapakon takaa USA:sta. Kolme albumia kotimaassaan julkaissut Eddie Clendening ei havaintojeni mukaan ole saanut merkittävää menestystä USA:ssa tai muuallakaan. Siis aika yllättävä valinta Ilovaariin. 50-luvun rock'n'rolliin keskittynyt Eddie oli saanut säestäjäkseen kotimaisen tuon tyylin taitajan The Barnshakersin. Eddien ohjelmisto koostui ilmeisesti hänen levyttämistään biiseistä ja joistakin rock'n'roll-klassikoista. Jotain kaukaisia kaikuja Elviksestä kai hänessä voi kuulla. Kyllähän Eddie tyylinsä taitaa, mutta Suomestakin löytyisi yhtä taitavia tai taitavampiakin tämän tyylin laulajia. Yksi niistä, Vesa Haaja, tyytyi nyt säestämään Eddietä. Eddie näytti olevan myös telecaster-kitaristi. Seurailee siis Elviksen lisäksi myös James Burtonin jalanjäljissä.

Piipahdus laguunilavalle

Välissä kävin kuuntelemassa Laguunilavalla Marko Haavistoa ja Poutahaukkoja. Tosin ehdin kuulla vain pienen osan bändin setistä. Mielellään olisi Haavistoa ja bändiä kuullut enemmänkin. Levyiltä tuttua kantrahtavaa soittoa ja laulua oli nytkin tarjolla. Jounia Saarion kaunis kitarointi ja muukin bändi soi hyvin yhteen Markon laulun kanssa. Hyvin tuntui soitto kiinnostavan muitakin, laguunin katsomo oli tupaten täynnä yleisöä. Tuli mieleen, miksei bändi kelvannut / mahtunut päälavalle soittamaan? Toisaalta laguunin intiimimpi tila tarjoaa kyllä omat hyvät puolensa ja sopi kyllä Markon ja Poutahaukkojen musisointiin hyvin. Lamppu palaa albumin Niin kuin lumi ja Paha vaanii (tuttu myös Kaurismäen leffasta) upposivat parhaiten kuulijoihin. Voit tsekata jälkimmäisen biisin oheiselta YouTube-videolta.

Silvennoinen & Maijanen

Heikki Silvennoinen on kiertänyt useana kesänä Suomea SF Blues -bändin riveissä. Kuultiinpa SF Bluesia vuosia sitten myös Ilosaaressa, joskaan ei Ilovaarirockissa. SF Bluesissa soittaneet rumpali Jani Auvinen ja basisti Janne Rajala olivat nytkin mukana. Mutta bluesveteraanien sijaan tällä kertaa Silvennoinen oli liikkeellä Pave Maijasen kanssa. Kuvaajan fotopassi Maijasen en ole huomannut edeltävinä vuosina paljoa keikkailleen. Uteliaana odottelinkin mitä annettavaa tällä kokoonpanolla on ja mikä on Paven soittovire. Heti bändi lavalle tulo toi mukanaan yllätyksen. Pavella ei ollutkaan mukanaan bassoa, vaan kitara, Telecaster. Basistinahan Pave monista bändeistään tunnetaan, mutta ihan kelpo kitaristiksi hän myös osoittautui. Toki Silvennoinen tässä kokoonpanossa vastasi tietysti upeimmista kitarasooloista. Bändi ylitti kyllä odotukseni hetki alkuhetkiltä. Ohjelmisto oli monipuolinen, kuultiin Creamin White Room ja Badge, joita harvemmin livenä kuulee minkään bändin soittavan. Eric Claptonin ja George Harrisonin Badgeahan Pave esitti jo 70-luvulla Royalsin riveissä. Kuultiin myös Maijasen muiden bändien ohjelmistoa sekä myös Paven soolotuotantoa. Yksi kohokohdista, White Roomin ohella, oli Dave Lindhomin aikoinaan Rock'n'Roll Bandille kirjoittama I'm Gonna Roll. Bändin meno oli rentoa ja soittajat tuntuivat nauttivan soittamisesta, Maijanen rupatteli paljon biisien lomassa.

Remu ja Hurriganes - loppuhuipennusko?

Illan päätti Remu ja Hurriganes. Uskoisin, että monet olivat Remua odottaneet jo pitkään Ilovaariin, muutkin kuin Laakkosen Jussi. Ehkä odotus oli turhan pitkä. Terveysongelmat olivat vieneet parhaan terän päälliköstä. Soittaminen ei sujunut entiseen malliin ja laulu oli hiukan ponnetonta entisaikoihin verrattuna. Muu bändi kyllä pisti parastaan. Nuori kitaristi Antti Rautajoki soitti energisesti ja vanhempi kitaristikollega Nipa Niilola täydensin kitarakuvioita hiukan eleettömämmin, mutta tyylikkäästi. Arska Rautajoki korvasi rummuissa kyllä sen mihin Remu ei enää pystynyt. Tutut Hurriganes hitit täyttivät Ilosaaren tummuvan illan ja Laakkosen Jussikin pääsi vetämään I Will Stayn idolinsa Remun kanssa. Monille setti nostatti varmasti nostalgisia muistoja, mutta entisaikojen draivia ei Remulta kuultu eikä nähty. Sen verran olin Remua kuullut aiemminkin, etten voi sanoa olleeni pettynyt esitykseen. Oheiselta Youtube-videolta voit itse nähdä ja kuunnella miten Get On sujui keikalla:

Loppuun myyty ei ollut tämäkään Ilovaari, kuten ei muutaman edellisvuodenkaan tapahtuma. Illan mittaan yleisöä kertyi kuitenkin ihan mukavasti. Järjestäjien mukaan yleisömäärä oli n. 4000 henkeä. Nyt puuttui ulkomaiset vetonaulat. Olihan jenkkiläinen Eddie Clendening, mutta tuskin hänestä monikaan oli aiemmin kuullut mitään. Kotimainen esiintyjäkaarti houkutteli kuitenkin paikalle saman määrän yleisöä kuin ulkomaan ihmeet edellisinä vuosina. Paljon tuntui keskustelua herättävän Ilovaarirockin kilpailu Ilosaarirockin Sulo-klubin kanssa. Moni arveli, että potentiaalisten ilovaarikävijöiden suuntaavan mieluummin samaan aikaan pidetylle Sulo-klubille Eppu Normaalia kunntelemaan. Varmaan tässä osin perää olikin, mutta ainakin nyt pärjättiin kilpailussa ihan kohtuullisesti. Hiukan järjetöntä tämä kilpailutilanne kuitenkin on, kun ei Joensuussa näin suuria pippaloita kovin usein ole. Paljon tuli tavattua ystäviä ja tuttuja leppeässä kesäillassa musiikkinautintojen lomassa. Siis ihan onnistunut ilta.

7/2014