Hannu Tikkanen: Rytmejä susirajalta

Musiikkihistoriaa Joensuusta

Hannu Tikkasen Rytmejä Susirajalta - joensuulaiset rytmimusiikin pioneerit kirjassa vilisee uskomaton määrä muusikoita, musiikkikauppiaita ja muuten musiikin kanssa tekemisissä olleita joensuulaisia ja ympäröivän maakunnan kasvatteja. Itsekin suurimman osan elämästäni Pohjois-Karjalassa asuneena löydän paljon tuttuja nimiä, mutta myös yllättävän paljon tuntemattomia.

Vai onko se nyt yllätys. Valtaosa kirjassa esitellyistä orkestereista on Joensuulaisia ja eipä lapsuus- ja nuoruusvuosina liikuttu niin paljoa kuin nykyisin, ei ainakaan meidän perheessä. Busseja Joensuuhun kulki reilun 40 kilometrin päästä pari kertaa päivässä, eikä joka kodissa ollut henkilöautoa, ei meilläkään. Varmaan on yhden tai ainakin kahden käden sormin laskettavissa ne kerrat, jotka ennen täysi-ikäiseksi tuloa kävin Joensuussa, muuten kuin meijerillä isän meijeriauton kyydissä. Kävihän jokunen Joensuulaisbändi Polvijärvelläkin keskikoulun konvassa soittamassa ja ehkä Kansantalolla tai urheilijoiden tanssilavalla. Myöhempinä vuosikymmeninä ovat monet kirjassa esitellyt bändit tai ainakin soittajat tulleet tutuksi.

Muusikko ja monipuolinen musiikin puuhamies Hannu Tikkanen on julkaissut useita kirjoja aiemminkin, muun muassa Imatran kevyen musiikin historiasta ja Ilovaarirockin historiikin. Upeaa, että myös maakuntien musiikkihistoriaa tallennetaan, hatunnoston arvoista työtä! Nyt Tikkanen on siis kaivellut haastattelujen ja arkistojen avulla esille joensuulaista rytmimusiikin historiaa. Väliin Tikkanen puhuu maakunnasta laajemminkin, mutta kirjan alaotsikossa rajauksena ovat "joensuulaiset rytmimusiikin pioneerit". Tikkanen rajaa kirjassaan rytmimusiikin käsitteen alle bluesin, jazzin, countryn, rockin, soulin, twistin, funkin, popin ja rapin.

Ajallisesti Tikkanen on rajannut kirjan koskemaan vuosia 1929 - 1971, tosin siitä hän lipsuu hieman, mutta ei se minua haittaa. Ihan kivaa on lukea kirjassa esiteltyjen myöhemmistäkin vaiheista. Tikkanen on selvästikin tehnyt kovan urakan tarinoita ja faktoja kaivellessaan. Kirjan esittämistä bändeistä ja muusikoista sekä muista musiikkipersoonista ei paljoa löydy Wikipediasta tai muualta netin syöväreistä. Siksikin kirja on erittäin tervetullut. Pohjoiskarjalaista popkulttuuria on kyllä tallennettu ennenkin, mutta Provisualin EastPop cd-rom-julkaisu keskittyi enemmän myöhempiin vuosikymmeniin.

Kirjassa kerrotaan yllättävän laajasti rytmimusiikin historiaa maailmalla, Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Tikkanen kertoo perustiedot bluesin ja jazzin synnystä sekä niiden rantautumisesta Suomeen ja edelleen myös susirajalle saakka. Sittemmin myös paheellinen rock'n'roll, se ensimmäinen nuorisomusiikki, kuten myös rautalanka löysivät tiensä Joensuuhunkin. Kirjasta saa myös hyvin ajankuvaa. Musiikin äänitteinä, puhumattakaan nuoteista tai muista soitto-ohjeista, hankkiminen ei tosiaan ollut takavuosien nuorille yhtä helppoa kuin nyt.

Kun nyt uusi albumi tai singlebiisi julkaistaan, on se heti kaikkien kuunneltavissa netin monista musiikkikanavista. Ennen levyjä tilattiin Helsingistä tai ulkomailta, nuotteja saatiin kaupungissa vierailevilta bändeiltä tai sitten vain kuunneltiin levyjä ja muusikon alut yritettävät päätellä, miten kuultavat soinnut on synnytetty.

Tokihan Joensuussakin on ollut levykauppoja pitkään, ei toisin taida olla enää. Tikkanen kertoo kirjassaan myös musiikkikulttuurin kehittymisen kannalta tärkeistä paikkakunnan levy- ja musiikkikaupoista ja niiden vetäjistä. Kirjassa esitellään myös monet muut musiikkikulttuuriin vaikuttaneet persoonat. Yksi heistä oli Tapio Korjus, jonka musiikkipalstaa itsekin luin ahkerasti maakunnan ykköslehdestä. Toinen ansaitusti palstatilaa saanut on monitoimimies, jo edesmennyt Kettusen Ali, aina ystävällinen ja avulias vaikuttaja, jota musiikin ystävät saivat kiittää milloin mistäkin.

Kirja tuo hyvin myös esiin sen vireän klubi- ja yhdistystoiminnan, jota Joensuun musiikkipiireissä on ollut pitkään. Ensimmäinen jazz-klubi perustettiin 40-luvun lopulla, Ilosaarirockia vuosikymmenet pyörittänyt Joensuun Pop-muusikot yhdistys perustettiin Kettusen Alin johdolla 1971 ja G.O.R eli Grand Old Rockers of Joensuu 90-luvulla. Kaikki nämä klubit ja yhdistykset ovat vilkastuttaneet melkoisesti Joensuun musiikki- ja kulttuurielämää muutenkin.

Kai monille kuitenkin pääasia on niiden monien kymmenien paikallisten bändien esittely. Sille Tikkanen onkin uhrannut eniten sivuja. Ei kai joensuulaisten bändien elämä ole paljoa poikennut muiden paikkakuntien bändeistä, bändejä on syntynyt ja lopahtanut tuhkatiheään ja miehistöt tuntuvat joskus vaihtuneen melkein päivittäin. Kuten muuallakin, ei jazzin, bluesin tai rockin soitto paljoa ansioita kerryttänyt, vaan moni jazz-/rockbändi esiintyi keikkoja saadakseen tanssilavoilla muullakin nimellä ja ohjelmistolla.

Monet jazz- ja rockbändien soittajat päätyivät myös iskelmäsolistien säestäjiksi. Yksi näistä solisteista ja varmaan eniten joensuulaismuusikoita työllistänyt, oli itsekin Pohjois-Karjalassa pitkään vaikuttanut Eero Aven. Hänen bändissään taisivat jossakin vaiheissa soittaa lähes kaikki Joensuun 60-luvun ja 70-luvun muusikot. Myös mm. Jukka Kuoppamäki, Markku Suominen ja Irwin Goodman täydensivät miehistöjään Joensuusta. Niiltäkin keikoilta tarinoita on varmaan jäänyt vielä varastoonkin.

Kirjan tekijä Hannu "Heavy" Tikkanen, kuva: Brita Wirnes

Toistoa kirjassa tuntuu olevan turhan paljon, esimerkiksi The Teachers yhtyeen bändikilpailujen voitto kerrotaan moneen kertaan. No ehkä se osin on väistämätöntäkin, kun monet kirjan bändien tarinoista sivuavat niin paljon toisiaan. Ehkä toistoon on vaikuttanut sekin, että Tikkanen on ymmärtääkseen alun perin kirjoittanut kirjan artikkelit lehtijutuiksi.

Sen sijaan vain ohimennen kirjassa mainitaan, eikä silloinkaan joensuulaisena tai pohjoiskarjalaisena, ehkä se kaikkein tunnetuin maakunnan muusikko. Tuo Rääkkylässä syntynyt ja elämänsä ensimmäiset vuosikymmenet Joensuussa asunut, sittemmin hyvin monipuoliseksi taiteilijaksi kehittynyt nuorukainen aloitti musiikkiuransa 1930-luvulla haitarijazzia soittaneessa joensuulaisessa Keskiyö-orkesterissa ja näytteli samaan aikaan Joensuun Työväenteatterissa. 1949 hän tapasi Tapio Rautavaaran ja Reino Helismaan ja alkoi kiertää maata heidän kanssaan. Sittemmin hän tuli tunnetuksi koko maassa Pekka Puupää ja rillumarei-elokuvien päätähtenä sekä lupsakkana Severi Suhosena.

Jostakin syystä Esa Pakarista ei osata tai haluta Joensuussa arvostaa ja yleensä hänet mieluummin unohdetaan, kun Joensuulaisista puhuttaessa. Pakarinen itsekin harmitteli joskus sitä, että häntä aina pidettiin savolaisena. Itse hän oli ylpeä pohjoiskarjalaista juuristaan ja lahjoitti viimeisinä vuosinaan arkistonsa "kasvattajaseuralleen" Joensuun Työväenyhdistykselle. Kun kirjassa mainitaan yhden keikan tai levyn tehneitä, olisi luullut kirjaan mahtuvan muutaman rivin myös Pakarisesta, jolla meriittejä taitaa olla enemmän kuin lähes kaikilla kirjassa mainituilla yhteensä.

En tiedä oliko Pakarisen sivuuttaminen tietoinen vai tiedostamaton valinta. Kirjan rajausten sisään hän olisi kyllä hyvin mahtunut siinä missä Eero Aven tai Katri-Helenakin. On kirjalla kuitenkin ansionsa ja sitä voi suositella luettavaksi muillekin kuin joensuulaisille ja pohjoiskarjalaisille. Kaikille musiikkikulttuurista kiinnostuneille se on varmasti antoisaa luettavaa. Toivottavasti kirja innostaisi myös muissa maakunnissa samanlaiseen musiikkikulttuurin tallentamiseen.

Rami 10.12.2020

PS. Kirjan voit hankkia hintaan 30 + postikulut (8,80€) suoraan Hannu "Heavy" Tikkaselta: