Elvis Is Back! - Osa 1: Kuninkaan paluu

Maaliskuun alussa 1960 hoikistunut Elvis päätti asepalveluksensa Länsi-Saksassa. Kotiutuvia sotilaita kuljettanut kone laskeutui lumimyrskyssä ilmavoimien McGuiren tukikohdan lentokentälle New Jerseyssä 3. maaliskuuta. Valtava toimittajien lauma oli häntä vastassa, kuten tietysti myös hänen managerinsa Tom "Eversti" Parker ja tuottajansa Steve Sholes RCA Victorista. Siitä alkoi melkoinen pyöritys Elviksen ympärillä. Ihailijat odottivat kiihkeästi uusia levyjä, niin myös hänen levy-yhtiönsä RCA Victor. Myös Elvis itse kaipasi levystudioon.

Eikä Elvis pettänyt odotuksia, päinvastoin hän teki ensimmäisissä levytyssessiossa siihenastisen uransa upeimpia taltiointeja, joista poiki useita miljoonahittejä. Hänen äänensä oli parempi kuin koskaan ennen ja RCA Victorin tuottaja Chet Atkins ja Atkinsin edellisenä vuonna palkkaama äänittäjä Bill Porter olivat uudistaneet RCA:n Nashvillen studion huippukuntoon äänityksiä varten ja koonneet sessioon Nashvillen parhaat studiomuusikot. Vuodesta 1960 tulikin huikea menestysvuosi Elvikselle, hän teki kolme menestynyttä albumia, kolme miljoona myyntiin yltänyttä singleä ja kolme suosittua ja tuottoisaa elokuvaa.

Elvis promokuvassa 1960, pulisongit ovat vielä poissa armeijan jäljiltä

Sonyn Elvis-keräilijöille suunnattu levymerkki Follow That Dream Records julkaisi viime vuoden lopulla neljän CD:n boxin, joka sisältää Elvis Is Back! -albumin äänityssessioiden tallella olevan aineiston eli yli sata ottoa kuudestatoista levytetystä laulusta. Kuuntelin tätä artikkelia varten useampaan kertaan tuon boxin sisällön. Lisäksi kuuntelin hallussani olevat aiemmat julkaisut noista sessioista ja vielä muutamia lainaksi saamiani julkaisuja. Pari vinyylijulkaisua, useita cd-julkaisuja ja yhden SACD-julkaisun.

Entisestään vahvistui aiempi käsitykseni noiden armeijan jälkeisten levytysten merkittävyydestä ja siitä, että Elvis Is Back! on monella tapaa Elviksen paras albumi. Noita levyjä kuunnellessa heräsi myös kiinnostus perehtyä tarkemmin niiden syntyyn, miksi Elvis valitsi levytettäväksi juuri nuo biisit, keitä sessioissa oli mukana ja minkälaisissa puitteissa äänitykset tehtiin. Asiaa penkoessani ja siitä kirjoittaessani juttua alkoi kertyä siinä määrin, että päätin jakaa kertomuksen useaan osaan. Tässä ensimmäisessä osassa kerron kotiin paluusta ja levytysten valmisteluista.

Toisessa osassa kerron levytyssessioiden etenemisestä biisi biisiltä. Kolmannessa osassa yleisemmin sessiotyöskentelystä, miten biisejä työstettiin, kuka päätti mistäkin ja miten tuo maaginen RCA Studio B:n ääni syntyi. Neljännessä osassa ovat sitten vuorossa sessioiden tuloksena syntyneiden äänitejulkaisuiden esittely. Elvis Is Back! -albumin lisäksi esittelen samoista sessioista julkaistut singlet ja levyjen vastaanoton.

Työt odottavat

Palatessaan Elvis oli ollut kaksi vuotta syrjässä musiikkimaailmasta. Monet ennustivat fanien unohtavan Elviksen hänen parin vuoden asepalveluksensa aikana. Parker oli toista mieltä. Hän oli varmistanut, että Elviksen esityksiä taltioitiin ennen Saksaan lähtöä tulevia julkaisuja varten. Eikä Elvistä tosiaan unohdettu. Levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin. Listamenestys ei ollut ihan niin huikeaa kuin ennen armeijan palvelukseen astumista.

Kesäkuussa 1959 ilmestynyt single A Big Hunk o' Love oli kuitenkin listaykkönen ja useita kultalevyjä tuli armeijavuosienkin julkaisuista. Las Vegasissa maaliskuun lopussa 1960 kokoontuneessa levykauppiaiden järjestön, National Association of Record Merchandisersin kokouksessa Elvis voitiin taas todeta eniten myyneeksi artistiksi.

Parker oli myös suunnitellut huolellisesti, miten Elvis ottaisi paluun jälkeen paikkansa ykköstähtenä. Armeijaan menokin taisi olla yksi osa Everstin pitkäntähtäimen suunnitelmaa Elviksen urankehityksen vankistamiseksi. Parker oli neuvotellut sekä Elviksen tulevista levytyksistä että elokuvarooleista ja tehnyt rahakkaita sopimuksia tähtensä puolesta ja samalla tietysti varmistaen omankin tulokehityksen.

Katso oheisesta YouTube videolta Elviksen osuus The Frank Sinatra Timex Show'sta

Levytysten lisäksi Elvistä odotti kolmen elokuvan filmaukset kahdeksan kuukauden sisällä. Lisäksi Eversti oli sopinut jo edellisen vuoden heinäkuussa Elvikselle esiintymisen Frank Sinatran TV-ohjelmassa The Frank Sinatra Timex Show. Elvis saisi kahdeksan minuutin esityksestä huikea 125.000 dollarin palkkion. Ensimmäisten levytyssessioiden välissä, maaliskuun lopulla olisi tarkoitus nauhoittaa Miamissa Welcome Home Elvis -niminen jakso tuohon ohjelmaan. Sinatra oli antanut aiemmin vähätteleviä ja halventavia lausuntoja Elviksestä. Nyt Elvis tulisi keräämään ennätysyleisön Sinatran ohjelmalle.

Hill & Range -kustantamon Freddy Bienstockille Eversti oli antanut ohjeet uusien levytyskappaleiden hankkimisesta ja RCA:lle levytysstudion varaamisesta. Uudelle albumille oli jo nimikin Elvis Is Back! - mitäpä muutakaan. Myös levyn kannet oli suunniteltu ja painovalmiina, vaikka levytettäviä kappaleitakaan ei ollut vielä lopullisesti valittu. Myös ensimmäisen singlen julkaisupäivä oli lyöty lukkoon ja kannet suunniteltu sitäkin varten.

Elvis ei tuntunut tietävän näistä suunnitelmista laskeutuessaan armeijan lentokoneesta. Ainakaan kotonaan Gracelandissa pitämässään lehdistötilaisuudessa hän ei osannut – tai halunnut – kertoa mitä tulisi levyttämään tai milloin ensimmäinen levytyssessio tulisi olemaan. "Todennäköisesti tällä viikolla tai ensi viikolla. Ja en tiedä vielä mitä levytän. Minulla on paljon lauluja, olen kerännyt niitä yli kaksi vuotta. En tiedä tarkalleen, millaista tyyppiä tai mitä instrumentteja käytän ... En todellakaan tiedä vielä", hän kertoi toimittajille.

Eversti Parker piti huolen, että monenlaista lähinnä naispuolisille ihailijoille suunnattua Elvis-aiheisia oheistuotteita oli taas saatavilla

Lehdissä oli jo esitetty monenlaisia arveluita Elviksen aikeista, muuttaako hän tyyliään ja miten. Monia uusia artisteja oli tullut pinnalle Elviksen asepalveluksessa ollessa. Kiihkeimmät rock ’n’ rollin kasvuvuodet olivat jo ohi, näin ainakin monet otaksuivat. Monet nuoret valkoiset artistit, kuten Bobby Darin, Rick Nelson, Frankie Avalon, Paul Anka, Neil Sedaka ja The Everly Brothers olivat hurmanneet tytöt enimmäkseen hempeillä balladeilla.

Elviksen lailla Sun Recordsilla aloittanut Roy Orbison oli myös siirtynyt menestyksellisesti tunteellisiin balladeihin. Little Richard oli tullut uskoon, Jerry Lee Lewis oli joutunut epäsuosioon naituaan 13-vuotiaan serkkunsa ja Gene Vincent oli muuttanut Eurooppaan. Buddy Holly oli kuollut lento-onnettomuudessa ja ennen kuin Elvis ehti studioon, kuoli myös Eddie Cochran autokolarissa Englannissa.

Paljon oli siis tapahtunut Elviksen poissa ollessa, ei siis ihme, että Elviskin oli hieman epätietoinen mitä tuleman piti, vai oliko sittenkään? Eversti piti tarkkaan huolta siitä, että levytettäväksi valikoitui vain biisejä, joiden tekijät suostuivat antamaan kustannusoikeudet ja huomattavan osan rojalteista Elviksen ja tietysti samalla myös Everstin itsensä hyväksi. Freddy Bienstockin tehtävä oli hoitaa käytännössä nämä järjestelyt. Elviksellä oli kuitenkin viimeinen sana siihen, mitä hän levyttää.

Freddy Bienstock oli teettänyt tarjolla olleista biiseistä demot asetaattilevyille ja käynyt Parkerin käskystä jo Sakassa esittelemässä Elvikselle ehdokkaita tuleviksi levytyskappaleiksi. Elvis oli lisäksi saanut Saksaan ison kasan levyjä pitkin siellä oloaikaansa. Niitä olivat lähettäneet hänelle ystävät Memphisistä, RCA:n edustajat ja ilmeisesti myös toivorikkaat laulujen kirjoittajat. Elvis oli kuunnellut levyjä vapaa-aikoinaan Saksassa olevan ”hovinsa” kanssa ja myös laulanut monia kappaleita pianon tai kitaran säestyksellä ja tallentanut tällaisia esityksiään nauhurillaan. Noita kotiäänityksiähän on sittemmin myös julkaistu levyillä.

Noita Saksassa kuunneltuja ja laulettuja biisejä olivat ainakin The Four Fellowsin hitti Soldier Boy, Vikki Nelsonin levyttämä Like a Baby, Clyde McPhatterin Such a Night, Peggy Leen Fever, sekä Charlie Hodgen kanssa duettona usein laulettu I Will Be Home Again. Bienstock oli ennen maaliskuun sessiota käynyt vielä Gracelandissa esittelemässä uudelleen ehdokkaita tulevalle levylle. Varmasti Elviksellä oli mielessä iso joukko potentiaalisia ehdokkaita levytettäväksi.

Studio on valmiina

RCA Victorin pop-muusikin julkaisujohtaja Stephen ”Steve” Sholes sekä varatoimitusjohtaja ja markkinointijohtaja Walter W. ”Bill” Bullock, jotka olivat ostaneet Elviksen Sun Recordsilta RCA:lle, olivat sopineet sessiosta, tulevista levyjulkaisuista ja niiden markkinoinnista Everstin kanssa. Sholes oli komentanut Chet Atkinsin varamaan riittävän studioajan ja miehityksen levytystä varten.

Edellä mainitun kolmikon sekä Atkinsin ja Porterin lisäksi vain muutamat tiesivät ennakkoon, milloin Elviksen levytyssessio tapahtuu. Sessioon kutsutuille muusikoillekin kerrottiin heitä tarvittavan Jim Reevesin sessiossa. Äänitykset oli suunniteltu tehtäväksi kahdessa osassa, 20.3. olisi ensimmäinen sessio ja 3.4. toinen. Välillä Elvis kävisi Miamissa nauhoittamassa esiintymisen Frank Sinatran tv-show’ssa.

Levytys tapahtui Elvikselle jo tutussa Music Row -alueella sijainneessa RCA:n Nashvillen studiossa. Studio oli rakennettu 1957 ja se korvasi aiemman McGavock Streetillä sijainneen studion, jossa Elvis oli tehnyt ensimmäiset RCA-taltiointinsa tammikuussa 1956. Tuossa levytyssessiossa taltioitiin mm. Heartbreak Hotel. Sessiokitaristina noilla ensimmäisillä taltioinneilla oli Sholesin toinen löytö, huippukitaristi Chet Atkins.

Chet Atkins ja Bill Porter, RCA Studio B:n tarkkaamossa

Sholes ja hänen lähimmäksi avustajakseen kohonnut Atkins eivät olleet tyytyväisiä McGavock Streetin studioon. Elviksen levyjen menestyksen avittamana he saivat RCA:n johdon vakuuttumaan uuden, paremman studion tarpeellisuudesta. Liikemies Dan Maddox rakensi uuden studiorakennuksen Hawkins Streetin ja 17:sta Avenue Southin kulmaukseen. Uusi studio avattiin marraskuun alussa 1957. Alkuun studio tunnettiin vain RCA:n Nashvillen studiona.

Kun studion viereen valmistui 1965 uusi suurempi, Studio A -nimelle ristitty studio, alettiin tätä aiempaa studiota kutsua nimellä RCA Studio B, jolla nimellä se nykyäänkin tunnetaan. Nykyisin studio on museoitu ja Country Music Hall of Fame and Museumin hallinnoima, yksi Nashvillen ”pyhätöistä” ja suosittu turistikohde. Ennen Saksaan lähtöään Elvis levytti vain kerran tässä uudessa studiossa, tämä tapahtui armeijalomalla kesäkuussa 1958. Tuolloin äänitettiin viisi laulua tulevia singlejulkaisuja varten. Nuo äänitteet tehtiin vielä monona.

Elviksen huikea levymyynti edesauttoi myös Sholesia eteenpäin uralla. 1958 hänet nimitettiin johtamaan RCA:n pop-äänitteiden julkaisua. Sholes puolestaan nimitti Atkisin RCA:n Nashvillen toimintojen johtajaksi. Elviksen poissa ollessa Atkins olikin kohonnut Nashvillen keskeiseksi tuottajaksi. Atkins oli tinkimätön ammattimies niin muusikkona, kuin levytuottajanakin. Atkins oli hankkiutunut eroon Elviksen aiemmissa Nashvillen sessioissa äänittäjänä olleesta Bob Farrisista, joka oli käytöksellään ärsyttänyt studion asiakkaita. Erinäisten vaiheiden jälkeen hänet oli siirretty muualle.

Ampex Model 300-3

Maaliskuussa 1959 Atkins palkkasi Farrisin tilalle studion pää-äänittäjäksi Bill Porterin. Tämä rekrytointi osoittautui kullan arvoiseksi. Atkins ja Porter ovat molemmat kertoneet oppineensa paljon toisiltaan. Atkins perehdytti Porterin levytysstudiossa työskentelyyn ja aiemmin äänisuunnittelijana WLAC-televisioyhtiössä, Nashvillessa työskennellyt Porter puolestaan osasi kertoa paljon erilaisista mikrofoneista ja akustiikasta. Porter oli Atkinsin tuella kehittänyt studiota merkittävästi, mm. parantamalla sen akustiikkaa ja kaikulaitteistoa, sekä uusimalla muutenkin sen laitteistoa.

Atkinsin mukaan Porter oli kehittynyt nopeasti ja hänen läpilyöntilevynsä oli ollut edellisenä vuonna julkaistu Don Gibsonin single Lonesome Old House / I Couldn't Care Less (RCA Victor ‎47-7505). Monta muutakin listahittiä Porter oli ehtinyt äänittää ennen tätä Elviksen Sessiota. Atkins luotti täysin Porteriin ja on sanonut myöhemmin Porterin luoneen studion äänen. Myös studiossa lukemattomissa sessioissa soittanut basisti Bob Moore on todennut Porterin muuttaneen täysin studion äänen tultuaan sinne 1959. Sholes puolestaan luotti sekä Atkinsiin että Porteriin. Eversti Parker hieman empi Nashvillen studion käyttämistä, mutta tiukan aikataulun vuoksi suostui lopulta siihen.

Studio B:ssä oli käytössä Elviksen sessioiden aikaan kaksi nauhuria, kaksiraitainen Ampex 350-2 ja kolmiraitainen Ampex 300-3. Vaikka kolmiraitainen Ampex oli tuonut markkinoille jo 50-luvun alussa ja Les Paul ja Ampex olivat toteuttaneet kahdeksan raitaisen nauhurin jo 1957, olivat moniraitanauhurit vasta tunkeutumassa toden teolla studioiden vakiokalustoksi. Elviksen aiemmat äänitteet oli tehty pääosin monolaitteilla. Stereoäänityksiä oli kyllä tehty Radio Recorders Studiolla, Hollywoodissa jo vuonna 1957. Silloin oli käytössä vain kaksiraitainen tallennin. Tuonkin session tulokset julkaistiin kuitenkin alun perin monoäänitteinä. Stereotallenne oli vain varmuuskopio, sitä hyödynnettiin vasta yli kolmekymmentä myöhemmin.

Neumann U47 -mikrofoni, jollaisella Elviksen laulu taltioitiin. Kuva: JacoTen / Wikimedia Commons, lisenssi: CC BY-SA 3.0

Mikrofoneina käytettiin tuon ajan huippulaiteita, laulusolistia varten oli Neumann U47, taustalaulu äänitettiin Neumann U48 ja KM 56 -mikeillä, sähkökitaran tallennukseen käytettiin myös Neumann U48:aa, bassolle RCA 44 BX -mikkiä, bassorummulle RCA 77 D ja muuten rummuille Neumann KM 56 -mikkiä ja pianolle Altec 33 BX -mikkiä. Elviksen aiemmin RCA:n studioissa tekemissä äänityksissä käytettiin yhtiön omia mikrofoneja, mutta nyt Atkins ja Porter olivat saaneet hankkia saksalaisia Neumann-mikkejä.

Entisaikojen äänittäjät olivat kekseliäitä, he kehittivät erilaisia keinoja kaikuefektin luomiseksi. RCA:n vanhalla studiolla oli Elviksen ensimmäisissä levytyksissä kaikin keinoin yritetty jäljitellä Sun Recordsin studion maagista kaikua. Vuonna 1957 saksalainen EMT toi markkinoille ensimmäisen levykaikulaitteen, legendaariseksi muodostuneen ja yhä monissa studiossa käytössä olevan mallinsa EMT 140. RCA:n Nashvillen studiolle oli hankittu kaksi kappaletta noita EMT:n laitteita.

Ne olivat kooltaan melko massiivisia, painoivat 600 kiloa ja sen levyjen koko oli 2 x 3 metriä. EMT:n kaikua on kuvailtu lämpimäksi, avoimeksi ja luonnolliseksi. Levykaiku koostui kahdesta ohuesta, resonoivasta levystä, joka on ripustettu nurkistaan teräsrunkoon jousenkiristimillä. Levyn keskellä on anturi, johon ääni johdetaan studion äänipöydästä, äänen voimasta levy värähteli, mikä luo kaiun vaikutuksen. Laitteen laidoilla oli yksi tai kaksi (mono- tai stereo) mikrofonia, jotka välittivät kaiutetun äänen takaisin. Levyjen etäisyyttä ja jousien kireyttä säätämällä voitiin vaikuttaa kaiun pituuteen. Tuo yksinkertainen koneisto oli sijoitettu puisen kotelon sisälle. Lisää EMT:n levykaiusta voit lukea Wikiaudion artikkelista.

Katso oheisesta YouTube videolta esitys levykauiun toimintaperiaatteesta

Porter oli perehtynyt syvällisesti noiden kaikulaitteiden käyttöön, hän oli oivaltanut, että myös jäähdytyksellä oli suuri merkitys kaiun sävyyn. Kylmä ilma supisti metallia ja niin äänestä tuli kirkkaampi. RCA:n studiossa kaikulaitteet oli sijoitettu erilliseen huoneeseen, jota pidettiin viileänä. Oikeanlaisen kaiun aikaansaaminen oli paljolti kiinni äänittäjän kokeilujen tulosta. Porter kertoo tulleensa aina muutamaa tuntia ennen äänitysten aloitusta studiolle ja laittaneensa ensimmäisenä kellarissa olleen kaikulaitteiden tilan jäähdytyksen täysille.

RCA:lla oli käytössään myös kaikukammio eli erillinen suljettu kaikuva huone, johon ääni niin ikään johdettiin äänityspöydästä ja oikealla tavalla asetetut mikrofonit välittivät takaisin huonekaiulla täydennetyn äänen. Porter käytti äänittäessään näitä molempia kaikuelementtejä äänen täydentämiseen. Ne olivat yksi olennainen osa RCA:n studion kuuluisaksi tullutta Nashville Soundia.

Studion seiniin Porter oli kiinnityttänyt akustiikkalevyjä palkeiden tapaan eliminoidakseen kaiun, kuvaaja tuntematon

Elviksen äänitteiden uudelleen julkaisuista pitkään vastannut tanskalainen Ernst Jørgensen toteaa kirjassaan Elvis Presley A Life in Music – The Complete Recording Sessions studion äänitystekniikan tehneen valtavan harppauksen Elviksen poissa ollessa. Jørgensen kertoo myös, että ensimmäisen singlejulkaisun sisällöstä oli sovittu jo ennen levytyssessiota.

Porter ei ollut tavannut aiemmin Elvistä. Vuonna 1987 antamassaan haastattelussa Porter kertoi ”Kun teet kolme, neljä istuntoa päivässä, taiteilijat tulevat sisään ja menevät ulos, toiset tiedät, toiset et, jotkut ovat suuria taiteilijoita, toiset eivät, teet vain työsi ja menet kotiin. Tiesin, kuka Elvis oli minulle mutta hän oli vain asiakas asiakkaisen joukossa. En tiennyt, pitäisikö Elvis minusta alun perin vai ei”

Eversti Parker ja Steve Sholes olivat pohtineet myös session miehitystä, kumpikin oli ilmeisesti nähnyt viisaammaksi luopua Elviksen SUN-ajoilta peräisin olleesta bändistä Scotty Moore, Bill Black ja D.J. Fontana. Black oli jo perustanut oman Combon ja menestynyt sillä, eikä ollut kiinnostunut palaamaan Elviksen bändiin. Scotty oli perustanut oman Fernwood-levymerkin ja saanut pikkuhittejä tuottamillaan levyillä. D.J. oli soittanut erilaisissa kokoonpanoissa. Sekä Scotty ja D.J. Ilmaisivat halukkuutensa soittaa jälleen Elviksen kanssa. Elvis oli lojaali häntä pitkään uskollisina palvelleille ja sanoi jatkavansa heidän kanssaan, eikä siihen ollut muilla sanomista.

3.3.2020 Raimo Öystilä

Elviksen vanha bändi: Scotty Moore (kitara), Bill Black (basso), DJ Fontana (rummut)