Pekka Tiilikainen & Beatmakers: Guitar Town

Kitara soi ja komppi kulkee!

Pari vuotta sitten tapahtuneen uudelleen aktivoitumisen jälkeen Pekka Tiilikainen & Beatmakers laittoi ison vaihteen päälle ja julkaisee laskujeni mukaan jo neljännen albumin parin vuoden sisään. Edellisen albumin menestysbiisi Viimeinen juna kotiin soi vielä ahkerasti radiokanavilla.

Koronatauon aikanakaan ei ole levätty laakereilla. Studiossa taltioitiin ensi viikolla julkaistava Guitar Town albumi. Soittokamat on huollettu hyvään iskukuntoon ja keikkailu käynnistyi juuri. Uudella levyllään yhtye palaa instrumentaalirautalangan pariin.

Esa Pulliaisen pistettyä Agentsin määräämättömän pituiselle tauolle, pitää Beatmakers rautalankasaundin lippua korkealla. Guitar Town albumilla on mukana iso joukko vierailijoita monipuolistamassa bändin saundia. Yhtyeen nauttimasta arvostuksesta kertoo vierailijoiden määrän lisäksi myös taso. Arvostuksesta kertovat myös kutsut ulkomaisille kitarafestareille, jotka ovat vieneet bändiä ainakin Englantiin, Hollantiin, Saksaan ja Ruotsiin.

Eki Sutelan Golden Days avaa levyn. Kotimaisen rautalankasoiton eliittiin kohonnutta Sutelaa on taidettu kuulla vierailijana Beatmakersien keikoillakin ja monet muistavat Ekin myös ainakin Soundsien ja The Oldiesin riveistä. Golden Days on nimensä mukainen, siinä on selvästi menneiden kultaisten päivien hohtoa. Aika täydellinen biisi tällaiselle levylle. Myös Sutelan toinen biisi Elena edustaa suomalaista kuulasta ja melodista rautalankasoundia.

Menneisiin päiviin johdattaa myös Gösta Sundqvistin 1963 - viisitoista vuotta myöhemmin. Nyt duunatun Chevroletin kyytiin istahdetaan Juha Heinosen ja Eki Sutelan kitaroiden kyydittäminä. Aivan kuin kuulisin Elviksen edelleen laulavan autoradiossa, mutta onko Julie rohjennut näiden poikain kyytiin? Tarkka ja varma komppi varmistaa tasaisen etenemisen kapeammillakin kyläteillä.

Maniota australialaiskitaristi Martin Ciliaa on kuultu jo bändin aiemmillakin levyillä ja mikäs siinä, nykyään pitkä välimatka ei ole mikään este tällaiselle yhteistyölle. Kitaraosuuksien lisäksi Cilia on ilmeisesti tuplannut joitakin basso-osuuksia. Tällä kertaa Cilia on tuonut mukanaan myös kaksi sävelmää, joista toinen on antanut nimensä albumille. Guitar Townilla hän ei yllättäen soita itse, vaan vierailijana energisessä kappaleessa kuullaan Fatboyn Hannu Kiviahoa. Biisi on albumin helmiä ja siten osuva valinta nimibiisiksi. Toinen Cilian biisi, Do The Woddle on puolustaa myös hyvin paikkaansa levyllä.

Cilian biisit ja Gershon Kingsleyn "Popcorn" tuovat kansainvälistä lisäväriä albumille. "Popcornin" tulkinta on huomattavasti siedettävämpi kuin Kingsleyn alkuperäinen, helposti korvamadoksi jäävä, piipittävä syntikkaversio. Cilia on mukana myös tässä biisissä, mahtaako soittaa nuo helposti korvamadoksi tunkevat osuudet.

Rautalankamusiikin perinteeseen kuuluu vanhojen iskelmämusiikin helmien modernisointi. Tällä kertaa tämän käsittelyn kohteeksi on päässyt Veikko Tuomen bravuureihin kuulunut Pentti Virheluodon tango Musta ruusu. Perinteiseen tapaan taltiointi on tehty pieteetillä ja sävelmää kunnioittaen.

Heinonen on tehnyt kaksi albumin kappaleista, Song for Wendy ja The Road to Bodie. Ensin mainittu on Sutelan biisien tapaan melko perinteinen rautalankabiisi. Heinonen kuljettaa jylhää melodiaansa vakain ottein, soitto kuulostaa vaivattomalta ja samalla hyvin vakuuttavalta. Välillä mukaan uivat Hannu Könösen urut tukevoittamaan saundia. Jälkimmäisessä sävelmässä on kantrahtava komppi.

Albumin yllättävin biisivalinta on amerikkalaisen rockabilly-bändi Cigar Store Indiansin alkuaan levyttämä, Ben Friedmanin El Baile de la Cobra. Sillä toisena kitaristina kuullaan genrestä toiseen loikkivaa Kaarlo Viikatetta. Toteutuksena tässä on ripaus Laika & The Cosmonautsin surf-tyyliä. Ilman muuta albumin parhaimmistoa. Pieni pätkä melodiaa toi mielleyhtymän Eino Grönin 60-luvun hittiinVaarallista onnea!

Pekka Tiilikainen & Beatmakers feat. Kaarle Viikate - El Baile de la Cobra on julkaistu myös YouTubessa

Känösen Viscount Legend urkuja on kuultu aiemminkin Beatmakers-levyillä. Nyt urut ovat mukana kaikkiaan kolmella raidalla. Ensimmäinen niistä on Albert Järvisen salanimellä Viola Ahti säveltämä I Love You Anyway, johon urut istuvat mainiosti ja tukevat hyvin Juha Heinosen konstailematonta kitarasaundia. Suuremassa roolissa urut ovat päätösbiisissä, Johnny Liebkindin nimensä mukaan merellisiin maisemiin vievässä Archipelagossa. Hienoa työtä sekin. Ainut miinus on, että kappale kuultiin jo bändin edellisellä levyllä Salaperäinen.

Bändin mukaan levy äänitettiin yhdessä kuuden tunnin sessiossa. Toki vierailijat ovat äänittäneet osuutensa omissa studioissaan. Työn jälki on huolellista, kaikilta osin erittäin tyylikästä ja kertoo hyvästä valmistautumisesta ja rautaisesta soittokunnosta. Kun biisit on mietitty ja soitto hallussa, ei niitä tarvitse studiossa tarvitse päiväkausia hioa.

Beatmakers on hyvin yhteen hitsautunut bändi ja vierailijat monipuolistavat soittoa ja tuovat levylle virkistäviä lisämausteita. Ajoittain jäin kaipaamaan hieman yllättävämpiä elementtejä soittoon. Toisaalta joku saattaa odottaa perinteisempiä tulkintoja. Kolmannelle levyllinen instrumentaaleja on liikaa. Kehotan kuitenkin viime mainittuun ryhmäänkin kuuluvia kuuntelemaan albumin edes kerran, ehkä se ei siihen jääkään... ja laulettua musiikkia kaipaaville, on sitä tiedossa seuraavalla Beatmakers julkaisulla.

Rami 6.8.2020