Kelja: Horjuvan miehen karavaani

Havaintoja elämästä

Joensuussa on aina ollut virkeää bänditoimintaa ja lahjakkaita muusikoita vaikkei moni ole yltänyt suuren yleisön suosioon. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus on Kelja, jonka ensialbumi Lauluja pienestä huoneesta ilmestyi pari vuotta sitten ja jäi tuolloin minulta huomaamatta. Onneksi sain nyt Joensuusta vinkin Keljan toisesta albumista Horjuvan miehen karavaani. Kelja on sekä Petri Vannisen artistinimi että hänen johtamansa bändin nimi. Bändille ei ole Vannisen mukaan muodostunut vakiintunutta kokoonpanoa, vaan kokoonpano on vaihdellut projektikohtaisesti. Haaveena on kyllä vakituinen bändi.

Kysyin Vanniselta hänen artistinimensä taustaa. Keljahan tarkoittaa ortodoksimunkin kammiota. "Itse en ole munkki enkä edes ortodoksi, mutta olen kyllä opiskellut ortodoksista musiikkia. Kohdallani kyse on sisäisestä tilasta, jossa musiikki syntyy: hiljaisuudesta ja tyhjyydestä, jolloin ajatukset voivat virrata vapaasti", vastasi Vanninen.

Mikään nuorukainen Kelja ei ole. 50-luvun lopulla Etelä-Karjalassa syntynyt Vanninen päätyi Joensuuhun opiskelemaan ja opiskelujen jälkeen Etelä-Suomeen, josta palasi vaimonsa kotiseudulle Joensuuhun viitisen vuotta sitten. Musiikkia Vanninen sanoo harrastaneensa pitkään ja uudella levylläkin kuullaan pari viime vuosituhannella tehtyä laulua. Uusi aktiivinen lauluntekovaihe alkoi Joensuuhun paluun aikoihin, kertoi Vanninen. Kaikki levyllä kuultavat kappaleet ovat Vannisen itse kirjoittamia. Eli levy on itseasiassa pitkälti juuri artisti Keljan levy.

Keljan musiikki on moni-ilmeistä, siinä voi kuulla folk-, kantri-, blues ja popjazz ja ehkä hivenen myös proge-vaikutteita. Biisien soundimaailma on melko rauhallinen, muttei yksitoikkoinen. Monet pienet nyanssit pitävät yllä kuulijan mielenkiintoa. Vannisen tekstit eivät maalaile pilvilinnoja, julista tai uhoa, mutta eivät ole myöskään tyhjää salahelinää. Teksteissä liikutaan osin arkisissa ympyröissä, osin pohdiskellaan ihmiselon merkitystä luonnon kiertokulussa. Tuttujakin teemoja löytyy, kaipauksesta, onnesta ja kahleettomasta vapaudesta on moni muukin lauluja kirjoittanut. Vanninen tekee laulunsa omaleimaisella tyylillään, jolloin nuo perinteisiinkin teemoihin perustuvat laulut soivat tuoreina. Levyllä on mielestäni keväisen positiivinen perusvire.

Vanninen kuvailee itse laulujensa taustoja näin: "Lauluissani soivat ihmisyyden kokemukset, jotka usein ovat meille yhteisiä. Krapula suomalaisittain on luultavasti samanlainen kuin lajitoverin kokemana Indonesiassa. Yksinäisyyden tai onnen tunteminen ovat maailmanlaajuisia ihmisyyden kokemuksia, eivät vain jonkun tietyn ryhmän taakka tai etuoikeus. Samaistumisen kautta tunnemme jakavamme yhteistä elämää. Se antaa mahdollisuuden ymmärtää, ettemme ole muiden ylä-, mutta emme myöskään alapuolella, vaan rinnalla"

Tasaisen levyn suosikkejani ovat päätösbiisi, kevyesti soiva kantrihenkinen, heleästi soivan kitaran sävyttämä Senorita, sekä hienosti toteutettu pisin kappale Tiellä, joka on ehkä levyn progemaisin kudelma, jossa herkkien suvantovaiheiden jälkeen kuullaan Sampo Kinnusen viiltäviä kitarasooloja. Keljan hiukan mystissävytteinen teksti ja laulu istuvat melodiaan täydellisesti. Lyhyellä bassointrolla alkava, aiemmin singlebiisinä julkaistu nimikappale on ammentanut virikkeitä Don Quijoten ja hänen aseenkantajansa Sancho Panzan tarinasta, Sami Nissisen trumpetti on keskeinen elementti Vannisen laulun ohella. Muutoinkin nykyään harvemmin käytetty trumpetti tuo hyvin lisäväriä levylle.

Uutta maailmaa raivataan nousi myös useamman kuuntelukerran jälkeen suosikikseni. Se toi mieleeni 60- ja 70-luvuilla Pohjois-Karjalaan metsien ja peltojen halki rakennetut pikitiet, joita pitkin monet matkasivat eteläiseen Suomeen ja myös Ruotsiinkin suurin haavein uutta maailmaa rakentamaan. Jollain, jossain kuvaa hyvin vastakohtaisuuksien ja erilaisuuksien maailmaa.

Levy on lähes kokonaan tehty Pohjois-Karjalaisin voimin. Levyllä soittaa eri ikäisiä joensuulaismuusikoita, muutama tuttu nimikin joukosta löytyy. Edellä mainittujen lisäksi bassoa soittaa Antti Kasurinen, joka pääsee sooloilemaankin kappaleessa Kaipauksen tähti ja rummuissa on Jani Leskinen. Monipuolinen Petri Vanninen soittaa sikarilaatikkobanjoa, tenorisaksofonia ja pianoa. Aiemmin äänitetyllä nimikappaleella soittavat Juha Luoma (basso) ja pitkän linjan joensuulaismuusikot Rice Riikonen (kitara) ja Jukka Tervonen (rummut).

Äänitys ja miksaus on tehty Outokummussa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Riveria-opetusstudiossa. Vain masterointi on hoidettu maakunnan ulkopuolella Finnvoxissa. Kauttaaltaan levy on vakuuttavaa työtä, yhtään turhaa täytebiisiä ei levyllä ole. Pohjois-Karjalassa on ollut pitkään tasokasta ja monipuolista musiikkialan koulutusta. Valitettavasti ammattikorkeakoulu taisi lopettaa musiikin koulutuksen muutama vuosi sitten. Konservatorio tarjonnee yhä monimuotoista opetusta. Myös joensuulaisten muusikoiden perustama Grand Old Rockers of Joensuu on monin tavoin tukenut ja tukee edelleen jäsentensä musiikin harrastusta, nimenomaan elävän musiikin esittämistä.

2.6.2019 Rami

Kuuntele Horjuvan miehen karavaanin YouTubesta