Chisu / Honey B & T-Bones - I Walk the Line

Hienoja suomalaistulkintoja klassikosta

Chisu versioi uudella sinkullaan Johnny Cashin alkuaikojen huippuhitin I Walk the Line. Äänitys on tehty jo 2010, mutta kappale julkaisiin vasta nyt, kun se soi Simo Halisen ohjaamassa elokuvassa Kääntöpiste. Verrokiksi kaivoin arkistoistani Honey B & T-Bones -yhtyeen versiot samasta laulusta.

"Hienoa, että biisi löysi monen vuoden odottelun jälkeen hienon kodin. Johnny Cashin coverointi oli tietenkin suuri haaste, mutta olen todella tyytyväinen lopputulokseen", toteaa Chisu levy-yhtiön tiedotteessa. Chisu on luonut tuoreelta kuulostavan version laulusta. Hidastempoinen, mutta tiheätunnelmainen laulu kuulostaa uskottavalta. Parasta tässä onkin Chisun laulu.

Yksinkertainen rumpukomppi ja syntikkasoundi ovat muuten keskeiset elementit, turhaa hälyä ei ole taustaan tungettu, mutta välillä se kuulostaa hiukan viimeistelemättömältä. Esitys henkii kunnioitusta hienoa laulua kohtaan, hyvin Chisun oloinen tulkinta ja poikkeaa suuresti originaalista, mikä oli odotettuakin. Eihän Chisu olisi mitenkään voinut olla uskottava samalla tyylillä kuin laulun kirjoittaja.

Chisun esitys sai minut kaivelemaan aiempia versioita I Walk The Linesta. Sitähän on luonnollisesti versioitu monen artistin toimesta aiemminkin, myös suomalaisten artistien toimesta, aika monta niistä löysin omista kokoelmistani. Keskityn nyt kuitenkin kotimaisten artistien versioihin.

Vanhin ja tunnetuin suomalaisversio on Tapio Rautavaaran Yölinjalla, jonka sävellyksen Rautavaara alunperin creditoi omiin nimiinsä, mutta on nyttemmin korjattu Teoston tiedoissa Cashin nimiin. Musiikkimies ja -kirjailija Veikko Tiitto kummeksuu ratkaisua. Hänen mielestään Cashin I Walk The Line on sävellykseltään liian yksinkertainen kantrirenkutus kelvatakseen suomalaiseen makuun. Niinpä Tapio Rautavaara joutui säveltämään tämän uudelleen. Yölinjalla on sävellyksenä Tiiton mielestä myös melodisempi.

Samana vuonna Rautavaaran kanssa laulun levytti Inkeri Ketola. Saukin käännös oli saanut nimekseen Tyttö kehräsi. Tuota versiota en muista koskaan kuulleeni. Rautavaaran tekstillä laulun on levyttänyt moni muukin, tunnetuin niistä on Badding Somerjoen Tähdet, tähdet albumille Agentsien kanssa tekemä versio, joka aika pitkälle seurasi Rautavaaran versiota.

Honey B. T-Bones'lta löysin yllättäen kolmekin versiota laulusta. 2011 ilmestyneellä "Walking Witness" -albumilla kuultiin sähköinen versio ja samaan aikaan ilmestyneellä "Guru Demon" EP:llä akustinen versio. Mutta jo 2002 ilmestyneellä Johnny Cash -tribuutilla "Cash Only" albumilla kuultiin myös akustinen versio laulusta. Ensin luulin näitä akustisia versioita samaksi, mutta eiväthän ne olekkaan.

Molemmat versiot ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta on niissä kuitenkin selvät erot. Cash Only albumilla Petri Räisänen vastaa kuiskaavasta taustalaulusta, kun Guru Demon versiolla Aija Puurtinen hoitaa ne ilmeisesti itse. Lisäksi Cash Only -versiolla Haaviston Olli soittaa pedal steeliä.

Upeita versiotahan nämä kaikki HBTB:n levytykset ovat. Cash Only -versiota olen kuunnellut eniten ja se tuntuu aikalailla ylittämättömältä. Aija Puurtisen laulu on vakuuttavaa, erittäin herkkää ja tasapainoista, Esa Kuloniemen vähäeläinen kitarointi ja Haaviston Ollin tyylikäs steel-soundi täydentävät heinosti tulkinnan. Heinosti kokonaisuuteen istuu myös Räisäsen kuiskaukset ja Esan taustalaulu. Mitään lisää tähän ei olisi kannattanut laittaakaan. HBTB:n osuus on ilman muuta Cash Only albumin kirkkain helmi, vaikka levyllä on monia huippuartisteja ja bändejä.

Guru Demon EP:n versio on vielä hiukan pelkistetympi ja joku saattaa tietysti pitää sitä plussana. Esa Kuloniemen kitarointi on melko yksi yhteen Cash Only -version kanssa. Samoin pikälti Aijan laulu. Hetkittäin tuntuu siltä kuin Aija yrittäisi pistää vielä paremmaksi kuin Cash Onlyllä, mene ja tiedä, mutta minua miellyttää laulun osalta enemmän tuo vanhempi versio. Lisäksi jäin kaipaamaan Ollin steelin luomaa kantrahtavaa tunnelmaa.

Eihän paljon jää jälkeen myöskään Walking Witness -albumin sähköinen versio. Tämä on rosoisempi ja selvästi bluessahtavampi tulkinta. Esan kitarasoundi keinuu vai sanoisinko leijuu ja välillä ulvahtelee hienosti, siinä voi kuulla vaikka itämaisia vaikutteita. Kuloniemi on selvästi suuremmassa roolissa tässä kuin akustisessa versiossa. Aija Puurtisen basso ja Jaska Lukkarisen rummut ja muut percussiot (en ole varma onko Mamba Assefa mukana tässä biisissä) muodostavat täyteläisen ilmeen musiikkiin.

Aijan laulu kuulostaa myös hiukan rosoisemmalta kuin akustisessa versiossa. Ehkä väliin tunnelmassa on ripaus kaihoa ja synkkyyttäkin. Joka tapauksessa aitoamerikkailainen laulu muuttuu HTBT:n käsittelyssä aivan toisiin fääreihin. Ei tämä biisi suotta ole bändin keikkabravureita.

Honey B & T-Bones versiot puhuttelevat minua enemmän kuin Chisun. Ehkä se on osin ikäpolvikysymys. Nostan kuitenkin hattua myös Chisun tulkinnalle.

Rami 8.6.2018