Huojuva lato: Lähde länteen!

Idästä länteen

Uutta materiaalia odotellessa Huojuva lato on tuonut Bluelight Recordsin avustuksella tarjolle uusintapainoksena bändin alkuaan 2010 julkaistun esikoisalbuminsa Lähde länteen!. Ensimmäistä kertaa albumi on saatavissa myös vinyylipainoksena. CD-versiolla tarjolla on viisi bonusbiisiä. Ajan tapaan molemmissa formaateissa löytyy myös Äxclusiiviset versiot. Toivottavasti julkaisu tuo bändille lisää keikkamatkoja idästä länteen.

Länteenhän nyt itärajansa sulkeneesta Suomesta jälleen kurkotellaan vahvassa etukenossa. Tämän albumin uusi julkaisu ei varmaankaan liity mitenkään politiikkojen ja kansan keskuudessa voimistuneeseen länsisuuntaukseen. Ja ainahan itäisiltä seuduiltamme on enimmäkseen länteen päin kurkoteltu. Länteen Rummukaiset ja Ronkaiset ovat laulussa lähteneet paremman elannon toivossa.

Itsekin olen pariin kertaan lähtenyt Huojuvan ladon kotiseuduilta länteen. Bändin syntymän aikoihin asuin kuitenkin Joensuussa ja ehdin nähdä bändin keikoilla useampaan kertaan jo ennen ensialbumin julkaisua. Toki bändin nokkamies Suonna Kononen oli tuttu jo edellisestä Folkswagen bändistään ja sanomalehti Karjalaisen sivuilta. Jo ennen albumia yhtye oli julkaissut singlen Hullu suomenhevonen ja viiden laulun mini-cd:n Kesäheinää, joihin ihastuin heti ensi kuulemalla. Ensin mainittu sekä tuon mini-cd:n helmi Sydänkesän vihreät niityt päätyivät myös tälle bändin ensimmäiselle albumille.

Viime mainittu laulu on säilynyt suurimpana Lato-suosikkinani ensikuulemasta lähtien. Konosen laulu tuo aina mieleen monet Pohjois-Karjalan kesiin liittyvät nostalgiset muistot, ne kauniit nuoruuden ja myös varttuneemman iän kesät. Jo tämä laulu todisti Konosen lahjakkuuden lauluntekijänä ja niitä todistuksia on tällä uusintajulkaisulla ja muilla Huojuvan ladon levyillä lukemattomia. Toki aina tätä laulua kuunnellessa kiinnittyy huomio myös tyylikkääseen, rootsmusiikin parhaisiin perinteisiin pohjautuvaan toteutukseen. Konosen huuliharppuintro, siihen pian yhtyvä Ilkka Vartiaisen steel, Konosen ja Vähäkallion kitarat sekä Ilkka Korjuksen Hammond – jota huolimaton kuuntelija ei ehkä tiedostakaan – luovat Vähäkallion ja Pohjolaisen kompilla rytmitettynä maagisen tuntuisen, yhteen sulavan sointumaton Konosen ja Taija Maatialan laululle. Tähän keitokseen ei ole sisällytetty mitään turhaa.

Albumin avausbiisissä kirjoittaja ehkä muistelee mistä laulujen kirjoittaminen hänen kohdallaan alkoi. Ensin pikkupojan tietysti piti opetella soittamaan, sitä seurasivat laulut. Tokihan laulun kertomuksesta tunnistaa itsenä varmasti moni muukin laulujen tekijä.

Mun ensimmäinen biisi.. Kun koetan, muistan sen.
Siihen piti mahtua kaikki, nuori mieli on sellainen.
Nyt riittää pari sanaa, sävel yksinkertainen.
Ajatus, korkeintaan kaksi, jotka ymmärtää jokainen.

Kononen on kertonut kirjoitelleensa pöytälaatikkoon lauluja, jotka eivät enää istuneet hänen silloiselle bändilleen. Lähde länteen albumia varten piti siis löytää uusi kantrihenkinen bändi. Ja löytyihän Pohjois-Karjasta miehistö siihen.

Kuinka toivoin että ois bändi. Nää rakkaat paskapäät
mun kehnot piirustukset maalauksiksi täydentää.
Ne saa tästä jonkun lantin, ehkä pizzan syödäkseen.
Minä tiedän tasan tarkkaan, ne ei rahasta tätä tee.

Osaavia soittajia monenlaisia kitaroita, huuliharppua ja koskettimia albumilla soittava Kononen oli bändiinsä löytänytkin. Ykä Vähäkallio värittää levyn lauluja pääasiallisen soittimensa basson lisäksi ainakin kitaroilla, mandoliinilla sekä lyömäsoittimilla. Tuolloisesta bändistä on edelleen jäljellä Ladon saundin tärkeä tukipylväs Ilkka Vartiainen pedal steelillä ja dobrolla. Ile näppäilee levyllä myös banjoa ja muistelen niin tapahtuneen joskus keikoillakin. Rumpalin pallilla vaihdoksia on ollut useimmin. Tälläkin julkaisulla kuullaan ainakin kolme rumpalia. Levyllä kuullaan isompikin joukko muusikoita ja laulajia. Niinhän ollut useimmiten Huojuvan Ladon muillakin levyillä. Näin levyille saadaan kirjavampi äänimaisema. Levyllä mukana olleista vierailijoista Ladon nykymiehistöön kuuluu monitoimimies Teemu Sinkko. Edellä mainittujen lisäksi maininnan ansaitsee joensuulainen harmonikkamestari Arto Tarkkonen.

Ilkka Vartiainen Ilovaarirockissa heinäkuussa 2009, kuva Raimo Öystilä

Kulttuurivaihtoa tapahtui itärajan yli taannoin paljonkin. Tämä albumin helmiin kuuluva Saattue Murmanskiin sai ymmärtääkseni alkunsa Petroskoihin tehdyn keikkareissun tuloksena. Vastavuoroisesti petroskoilaista Santtu Karhu & Talvisovat -yhtyettä saattoi Joensuussa kuulla muistaakseni useampaankin kertaan. Venäjältä puuta tuovat tukkirekat olivat myös tuttu näky Pohjois-Karjalan maanteillä. Ehkä tämä laulu voisi olla osin omistettu niidenkin kuormien kuskeille.

Vierii, vierii saattue Murmanskiin.
Paina pääsi yön pieluksiin, ajomies.
Karua sinfoniaa ulvovat dieselit korpia halkoessaan.
Ei tämä maailma pyörisi ilman miehiä pyörillään.

Albumin biiseistä Ladon keikkaohjelmistossa lienevät pisimpään säilyneet edellä mainitun lisäksi Ed ja Patsy Brucen Äidit, älkää kasvattako pojista muusikoita, Hullu Suomenhevonen sekä Outokummun kupari. Näistä ensin ja viimeksi mainittu ovat käännösbiisejä. Mammas Don't Let Your Babies Grow Up to Be Cowboys oli Willien ja Waylonin iso hitti 70-luvun lopulla. Hyvin on Kononen istuttanut amerikkalaishittien käännöksetkin suomalaiseen mielenmaisemaan. Äidit, älkää... on hieman sukua Juicen käännölle Waylon Jenningsin laulusta Good Hearted Woman. Tom Russellin U.S. Steelin Pensylvanian Homestead on nyt entisen kotikuntani naapuri Outokumpu, jonka Keretin kaivos pitkään elätti lukemattomien kaivosmiesten perheet, kunnes se suljettiin. Niinhän kaivoksille lopulta aina käy.

Hienoin kynäilijän taidonnäyte on pitkä tarina Syvärin jouluyö, tarina niistä miehistä, jotka parhaimman nuoruutensa vuodet varjelivat vapauttamme. Ilman heitä ei ehkä tätäkään laulua olisi voitu kirjoittaa tai ainakaan julkaista. Laulu on koruton arkinen kuvaus, samalla kuitenkin hyvin inhimillinen ja kiitollisuutta henkivä. Muutenkin Konosen humaanien tarinoiden päähenkilöt ovat yleensä tavallisia arjen ihmisiä, oman elämänsä sankareita. Omakohtaisia muistoja tuo mieleen Tex Willerin poika. Laulun pojan tavoin ahmin aikoinaan Texin ja Kit Carsonin seikkailuita. Varmaan samaistumispintaa Konosen teksteistä löytää moni muukin.

Huojuva lato 2009, vasemmalta Ilkka Vartiainen, Yrjö Vähäkallio, Suonna Kononen ja Veli-Pekka Kinnunen. Tällä kokoonpanolla Lähde länteen! albumi tehtiin. Kuva Suonna Kononen.

Kotimaisista lainakappaleista Sakari Neuvosen Tuuli kuljettaa (Kainin poika) pitkine kitaraosuuksineen istuu hyvin levyn kappaleiden lomaan. Neuvosen biisejä kuultiin Konosen tulkitsemana jo Folkswagenin aikoina. Kapa Ahosen lauluun Balladi Seilin saaresta ihastuin Kapan omana tulkintana. Se tuntuu olevan nyt hieman väärässä seurassa ja ei oikein asetu Konosen suuhun. Sovituksellisesti toteutus vaikuttaa levottomalta Kapan omiin levytysversioihin verrattuna. Hyvä tietysti, ettei ole lähdetty kopiomaan aiempaa tulkintaa. LP-versiolla Seiliä ei tilanpuutteen vuoksi kuulla.

Uudelleen julkaisun CD-versiolla kuullaan nyt viisi bonusbiisiä. Niistä kolme ensimmäistä Juon, juon, juon, Kaustisen talvet sekä Miinus 30 ovat samalla miehistöllä tehdyltä ja pian Lähden länteen albumin jälkeen 2010 julkaistulta mini-CD:ltä Kaustisen talvet. Joensuun tähdet ja baarit on puolestaan poimittu 2011 julkaistulta albumilta Wanhan Jokelan tarinoita. Nuo julkaisut taitavat monen kokoelmista puuttua, joten nyt nekin saavuttavat monia uusia kuulijoita.

Päätöskappaleena kuullaan uusi versio albumin nimikappaleesta bändin nykykokoonpalolla taltioituna. Muistikuvissani tämä vastaa livekeikoilla kuultua eli nyt voi vertailla miltä bändi kuulostaa vahvistusten kanssa levyllä ja ilman niitä livenä. Molemmat kelpaavat kyllä minulle. Kovasti olen pitänyt alkuperäistä kepeämmästä, irkkuhenkisestä levytysversiosta tinapilleineen ja viuluinen. Hyvin toimii myös tämä kitaravetoinen rokkaavampi versiokin.

Huojuva lato: Lähde länteen! [2025 versio]

8.6.2025 Rami Öystilä