Ville Leppänen ja Käytetyt miehet: Pikainen tusina

Pohjanmaalta Intiaan, Kalliosta Berliiniin

Pikainen tusina taitaa olla Ville Leppäsen toinen oma albumi. Edellinen kaksikymmentä vuotta sitten ilmestynyt Hullu rakkaus jäi minulta huomaamatta ja niin taisi jäädä monelta muultakin. Leppästä olen kuullut Micke & Lefty Feat. Chef -trion ja Micke Björklöf & Blue Stripin riveissä, jolloin laulukielenä on ollut englanti ja genrenä enimmäkseen blues. Monet muistavat myös Leppäsen vanhimman bändin Keystone Copsin.

Nyt Leppänen laulaa äidinkielellään ja musiikillisesti ollaan väljemmillä vesillä. Varmaan Leppänen bändeineen tavoittelee nyt laajempaa kuulijajoukkoa. Steel- ja slidekitarat, joista Leppänen tunnetaan noilla blueslevyillä, saavat nyt huilailla. Monenlaisia rootssävyjä tältäkin albumilta löytyy.

Leppänen kertoo käyneensä Texasissa asti lauluntekoa opiskelemassa ja siellä alkoi syntyä myös suomenkielisiä biisejä. Siltä reissulta lienee myös albumin kansikuva. Levyltä huokuu enimmäkseen hyväntuulinen tuulahdus. Myös lauluissa liikutaan monenlaisissa maisemissa, Pohjanmaalta Intiaan, Kalliosta Berliiniin.

Kuuntele Katkera Sinikka

Albumin yleisilmeestä poikkeaa selvimmin Katkera Sinikka. Koruttomasti kerrottu ikääntyneen ja ilmeisen syrjäytyneen naisen tarina puhuttelee näistä lauluista kaikkein eniten. Ehkä siksikin, että teksti ja melodia tuntuvat istuvan näistä lauluista parhaiten Leppäsen ei niin samettiselle äänelle. Laulu sisältää myös neuvon katkeruuden välttämiseksi "Maailma täytyy ottaa haltuun, muuten se jättää pelkän luun".

Parilla kuuntelulla biiseistä nousivat esille myös hienosti svengaava Käytetty mies, Kumpulaisen tyylillä maustama Tämä ilta, johon Leppänen heittää väliin viiltäviä sooloja. Leppäsen entinen bänditoveri Lena Lindroos duetoi Leppäsen kanssa kappaleessa Aidan yli vaan, jossa olin kuulevani vaikutteita Dave Lindholmilta. Ajoittain mieleen tulee myös J. Karjalainen, Katkerasta Sinikasta myös Tuomari Nurmio. Eipä mikään häpeä ole omaksua vaikutteita tuollaisilta lauluntekijöiltä.

Riehakkainta meno on Bensiksen Elviksessä. Elviksen myyttinen hahmo on innoittanut lukemattomia lauluntekijöitä, miksei siis Leppästäkin ja kiitettävästi hän tämänkin hoitaa. Joka kylästähän oma Elvis löytyy, miksei bensikseltä, "Besiksen Elvis, keikoille selvis". Musiikillisesti tässä ollaan enemmän Memphisin tummahkossa saundissa, Nashvillen valkaistujen rytmien sijaan. Rytmikästä on meno myös Berliinin kuuman auringon alla, selvää hittiaineista, eikö vaan.

Lopuksi rauhoitutaan ja herätään hiljalleen Valoon keltaiseen. Melodia kulkee enimmäkseen Kumpulaisen koskettimien johdolla, puolivälissä tunnelmaa herkistää muutamissa biiseissä taustojakin laulava Veera Railio viulullaan, sitten lyhyt hiukan mahtipontisempi väliosa ja Kumpulainen sammuttelee biisin rauhalliseen loppuun. Tyylikäs lopetus!

Kuuntele Berliinin kuuman auringon alla

Soittajat ovat kokeneilta muusikoita. Risto Kumpulainen tunnetaan myös nimellä RK Hillside. Häntä muistan kuulleeni ainakin White Knuckles Triossa. Jan Vaaka on soittanut Käytettyjen miesten lisäksi ainakin Eeva Luohivuoren bändissä sekä pyörittänyt Free Fall Nights -klubia Porvoossa. Basisti Pasi Ryökkynen lienee näistä soittajista tehnyt pisimpään yhteistyötä Leppäsen kanssa, lisäksi hän on kunnostautunut myös soitonopettajana. Soitosta kuulee, että näillä muusikoilta luonnistuu monenlainen musiikki.

Kumpulainen kosketinosuudet ovat mannaa monessakin biisissä. Leppänen käyttää kitaroita totuttua vähäeleisemmin, mutta vahva osaaminen tulee kyllä läpi nytkin. Ryökkysen basso sekä Vaakan, vai pitääkö sanoa Vaa'an, rummut ja muut perkussiot luovat tukeman pohjan moneen biisiin. Kyllä tuollaisella ryhmällä voi heittäytyä kilpailuun musiikkimarkkinoilla.

Rami 3.12.2020