Esa Pulliainen & C-Combo: Shaking All Over

Solistina Esa Pulliainen

Esa Pulliaisen levytykset ovat aina odotettuja tapauksia, olipa kyse Agents-tuotoksista tai muusta. Nyt on vuorossa Esan ja C-Comboksi ristityn kokoonpanon kolmas albumi. Lauletussa musiikissa hyvä teksti voi paikata melodiaan puutteita. Instrumentaalilevyllä kuulija on voitettava puolelleen melodialla ja sen tulkinnalla. Hyvin se tällä levyllä onnistuu.

Entiset työkaverini pyysivät kaljalle ja sopivasti samalla reissulla kävin ostamassa levyn Erkka Kettuselta. Kotiin palattua piti tietysti heti laittaa levy soimaan. Ekana korviini kantautui tuttuakin tutumpi levyn nimibiisi Johnny Kidd & the Pirates hittibiisi Shakin All Over. Uskomattoman komea aloitus onkin. Varsin monihan tätä on aiemminkin levyttänyt, mutta Pulliaisen versio on kyllä parhaita kuulemiani. Voisi kuvitella, että biisiä ja kokoa levyäkin on työstetty hartaudelle, mutta silti tästä välittyy rento-ote.

Upeasti levy jatkuukin. Canyon, Wheels ja Blue Moon surf-sävyineen tuovat mieleen Laika & Cosmonautsin, kyllä Pulliaisen silti tunnistaa. Aivan kuin välillä kuuluisi välähdyksiä ulkoarvaruudesta. Soundimaailma tällä levyllä on monipuolisempaa kuin Agentsien viimeisillä levyillä. Pulliainen on tyylitaituri, eikä sorru liikaan kikkailuun. Hienoja, pieniä nyansseja löytyy taitavasti sijoitettuna. Jokaisella kuuntelukerralla löytää uusia yksityiskohtia. Joku voisi sanoa tätä rautalankamusiikiksi, mutta se on turhan suppea ilmaisu tälle keitokselle. Levyllä on niin monenlaisia mausteita, mutta ei mitään liikaa.

Levyn biisivalikoima on monipuolinen, mukana on osin aika tuttuja biisejä, kuten nimibiisi, F.B.I, Blue Moon ja From Russia with Love, osin vähemmän kuultuja. Mistähän Esa on kaikki nämä biisit kaivanut. Vieraimpia minulle olivat Herb Albertin levyttämä Colemanien Bud ja saksalaissävellys Calcutta. Levyn päättää Dave Lindholmin Kim, en ole Davelta kuullut ennen tuota biisiä, olisiko ensi esitys tällä levyllä?

Ainakin Canyonin Pulliainen on levyttänyt aiemmin, siitähän oli versio Agentsien In the Beeginning -albumilla. Blue Moon puolestaan sisältyi Laulavan sydän tv-taltioinneista julkaistulla dvd-boxilla. Silloin kuultiin Elvis-tyylinen versio, olihan mukana kitarassa Scotty Moore. Tällä levyllä kuullaan ajattoman moderni versio tästä klassikosta.

Ralle Wikströmin My Only One on minusta 60-luvun hienoimpia kotimaisia pop-biisejä. Ralle kertoi jonkin keikan yhteydessä, että oli kirjoittanut biisin saatuaan bänät silloiselta tyttökaveriltaan. Eli on syytä olla kiitollinen noista bänkseistä. Jim & Beatmakersien lisäksi Hurriganes teki tämän uudelleen tunnetuksi 70-luvulla.

Esa ja C-Combo soittavat toki biisin paremmin ja tyylikkäämmin kuin Beatmakers tai Hurriganes, mutta tämä uusi tulkinta tuntuu silti jotenkin iisimmältä, tai mikä sana tähän nyt sopisi, kuin nuo mainitsemani. Varmaankin on niin, että tässä Rallen tai Cissen laulu on niin olennainen tekijä, ja niin vahvasti syöpyneet mieleeni, ettei Esan kitara riitä niitä korvaamaan. No ehkä Pullaisella ei ollut samanlaista motivoivaa tekijää kuin Vikströmillä aikoinaan. Tein joskus nuorempana biisistä hupisanoitusta tyyliin "kossu vei mun ainoain...".

Muistelen joskus lukeneeni Pulliaisen sanomana, että hän on luopunut päällekkäisäänityksistä. Silloin taisi kuitenkin olla puhe Agents-levyistä. Combon levyillä ne näyttävät olevan sallittuja, vai ovatko toiset kitaraäänet komppikitaristiksi värvätyltä Mikko Lammilta, tuskin. Mutta, kuten jo totesin, ei tässä mitään turhaa ole.

Rami 11.6.2018