Vaeltava vitsaus: Vaeltava vitsaus

Marko Haavisto uutta bändia etsimässä

Minulta on aiemmin mennyt kokonaan ohi tällainen Vaeltava Vitsaus. Levyn kansikuvasta voi päätellä, että kyse on kantrimusiikista. Neljä miestä seisoo rautatiellä stetsonit päässään. Takakannessa yksi heistä soittaa kitaraa kuusen juurella istuen. Ensimmäinen kappale alkaa junan vihellyksellä ja kertomuksella miehestä, joka jätti taksikuskin hommansa sekä kultansa, otti matkalaukkunsa ja lähti etsimään soittomiehen hommia.

Katusoittoakin soittomies kokeili, mutta stetsoniin kertyi vain muutama lantti. Pitkin maata kierrettyään ja töitä kyseltyään soittomies löysi trion läheltä Joensuuta Ellin kievarissa soittamasta ja liittyi remmiin kitaransa kanssa ja uusi bändi sai nimekseen Vaeltavan Vitsauksen. Liekö kertomuksella jotain todellisuuspohjaa. Joka tapauksessa hieno tarina avaa tämän Vaeltavan Vitsauksen levyn.

Hankin levyn yhden konsertin yhteydessä Salmen Topilta, joka oli kauppaamassa Turenki Recordsin uutuuksia. Kyseessä on vinyylijulkaisu, jonka kylkiäisenä tulee samat biisit myös cd-versiona. CD:ssä tosin painatus: For promotial use only. Topi valisti, että kyse on Marko Haaviston uudesta bändistä. Kun Markon aiempi tuotanto oli tuttua, rohkaistuin hankkimaan tämänkin.

Kun en tuntenut bändiä ennestään, täytyi hiukan googlettaa. Bändi on näköjään perustettu jo 2015. Ohjelmatoimiston tiedotteen mukaan kyseessä on Markon pitkäaikaisen haaveen täyttymys. No kyllähän Poutahaukkojen tuotannossakin aikalailla country-sävyjä oli. Eli ei tämä kuuntelijasta niin uudenlaiselta kuulosta. Ilmeisesti tämä on kuitenkin aito bändi-viritys, kun ei Markon nimeä levyn kansiteksteissä näy.

Levyn biisit ovat pääosin Marko Haaviston kirjoittamia. Markon tarinat eivät kerro elämässä menestyneistä, vaan niissä on hieman alkuloinen, välillä hyytäväkin tunnelma. Marko laulaa työttömistä, ryypiskelystä, toiveunista, soittamisesta ja toki vähän rakkaudestakin. Työttömien ruokalan asiakkaat haaveilevat ruokalassa soppaa jakavasta Jennistä, mutta turhaan, Jenni on Jeesuksen morsian. Kohtalo koettelee laulujen hahmoja, väärämies joutuu poliisin kynsiin.

Aloitusbiisin lisäksi yksi suosikeistani on Tie hukkaan, jossa hypnoottinen soundi viiltelevin kitaran ulvahduksin tukee hyvin tekstiä. Laulussa vilahtelee tumma yö, viinapullo, korttipakka, rukoukset ja viekkaat naiset. Lopussa laulunkertoja opastaa nuorempia miehiä hukkaan vievästä tiestä.

Ainut lainakappale on Ahti Lammen vuonna 1980 levyttämä Elämän valttikortit. Tämä Vexi Salmen klassiseksi muodostunut teksti on yksi synkimmistä miehen suuhun pannuista yksinpuheluista. Synkkyydestä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, sekin istuu hyvin tälle levylle. Tämä lauluhan julkaistiin bändin ensimmäisenä singlenä jo 2016.

Levyn päättää haikea kantriballadi Risa sydän, surun syvimmissä pyörteissä laulaja tässä pyörii. Markon lisäksi muukin soittokunta on selvästi sisäistänyt kantrimeiningin. Levy paranee selvästi kuuntelukertojen myötä, kun tarinat aukeavat kunnolla. Mitään depressiolääkettä tämä ei kyllä ole.

Tää ei oo kilttii, tää ei liika hyvää, ei tästä kaunein jälki jää, tää on boogiemiehen boogieelämää, laulaa Marko.

Rami 8.6.2018

Vaeltava Vitsaus: Vaeltava Vitsaus

Vaeltava Vitsaus: Elämän Valttikortit

• Facebook: Vaeltava Vitsaus
• Discogs: Vaeltava Vitsaus
• Dex-viihde: Vaeltava Vitsaus
• YouTube: Vaeltava Vitsaus - Elämän valttikortit