Maaseutumusiikin julkaisema Loputon tie oli Nääsvillen veljesten yhdeksäs studioalbumi. Sen edeltäjän Kantrin ilmestymisestä oli kulunut jo 19 vuotta. Kapa Ahonen ja Hannu Tuovinen ovat jakaneet puoliksi biisintekourakan. Yhdessä laulussa Ahosen lauluntekokumppanina on ollut vanha tuttu Juha Kainulainen. Albumi onkin kaksijakoinen, Ahosen puolisko on kantria ja Tuovinen lähinnä rokkaa. Hannu Tuovinen ilmeisesti vastaa pitkälle albumin saundimaailmasta.

Avauskappaleessa voi aistia Kapa Ahosen kotiutuneen Turun seudulle, ainakin saaristomeren maisemiin. Merimiehen tarinassa voi aistia samankaltaisuutta keikkamuusikon tarinaan. Kukkuloitten kaupunkiin on julkaistu myös Maaseutumusiikin 2018 ilmestyneellä kokoelmalevyllä Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt

Kukkuloiden kaupunkiin oli hyvä tulla niin
tuttu väylä toi laivarantoihin kotoisiin
ja kannella hoilattiin, sitä en voi unohtaa
aamu Airistolla on köyhän miehen sinfoniaa

Aika seilaajan päättyi vuonna 76
vuodet vierii jatkuu maakravun pitkä blues
kun sinut löysin, päätin jäädä laituriin
paikkaan luoksesi sun näihin maisemiin

Levyn päätöskappaleessa Ahonen palaa lapsuuden maisemiin Pielisen rantamaille sotien jälkeiseen Nurmeksen kauppalaan, jossa hän syntyi 70 vuotta aiemmin. Tekstin on kirjoittanut monia lauluja Kapa Ahoselle ja Nääsvillen veljeksille aiemminkin kirjoittanut Juha "Kalma" Kainulainen. Voi hyvin kuvitella Ahosen ja Kainulaisen olevan sielun veljiä, teksti voisi yhtä hyvin olla Ahosen kirjoittama.

Kauppala Nurmeksen
meitä syntyi monta vuonna 47
oli kavereita pihoilla Porokylän
hevosetkin hirnui kujilla kauppalan
Oli taksimiehen ylpeys kiilto Popedan

Vielä kuljen sinne lapsuuden maisemaan
nuoruuden aikaani muistella saan
kaipuuta tuntien luo suurten korpien
sillä lailla se on,
oon poika Nurmeksen

Miehen mittaista elämää Ahonen muistelee laulussa Opin elämää ihmisen. Kahdella laululla Ahonen katselee maailmaa Suomen rajoja kauemmaksi. Laulussa Villen mukaan lähtisin mennään pitkää matkaa Vladivostokiin, Japanin meren rannalle. Välillä poiketaan Uralin takana sukulaiskansojen seudulla. Laulussa Vieraan silmin Ahonen asettuu Syyrian rajakylistä pakomatkalle lähteneen ja Suomeen saapuneen pakolaisen nahkoihin. Tapansa mukaan Ahonen kertoo koruttomasti todellisuutta, syyllistämättä, osoittelematta tai ottamatta kantaa.

Ilkka Lappi/Aamuset arvioi levyä seuraavasti: "Musiikillisesti turkulaiskokoonpano sen ei yllätä, mikä on pelkästään positiivista. Kun puhutaan kantria lähes joka solullaan hengittävistä soittajista, olisikin kummallista yleisön kosiskelua lähteä etsimään kuulijoita oman ydinalueensa ulkopuolelta. Nääsvillen veljekset on aina löytänyt yleisönsä kotimaisesta marginaalista niin nytkin. Ahosen ja Hannu Tuovisen levylle tekemät kappaleet ammentavat samasta lähteestä kuin Nääsvillen veljesten koko tuotanto, hyvin perinnetietoisesta kantrista. Se minkä Nääsvillen veljekset tekee, se tekee hyvin. Vaikka Ahosellakin on tullut tänä vuonna 70 vuotta mittariin, se ei kuulu miehen tunnistettavassa äänessä mitenkään. Tuntuu, että miehen tulkinta saa vain kerroksia iän karttuessa. Kantriasteikollahan Ahonen on vielä nuori mies."

Lappi rinnastaa Loputon tie albumin samanlaiseksi kokemuksen onnistuneeksi puheenvuoroksi kuin Matti Eskon kaksi tuoreinta albumia. Ei hassumpi rinnastus. Nääsvillen veljesten albumille olisi suonut enemmänkin samanlaista arvostusta kuin Matti Esko ansaitusti sai.

Lisäksi Lappi muistaa mainita Johnny Cashin olleen suuri vaikuttaja Ahoselle ja Nääsvillen Veljesten soittaneen 1990-luvulla Cashin lämppärinä. Kuten laulun nimestäkin voi ounastella on Mustan kitaran mies omistettu tälle esikuvalle, Arkansasin puuvillapeltojen kasvatille - Man In Blackille.

Salon Seudun Sanomissa Mauri Mäkynen totesi Loputtoman tien olevan rehellinen ja konstailematon albumi. "Maanläheinen ja uskottava musiikki on yhä arvossaan, vaikka sitä ei jokapäiväisenä ilmiönä voida pitää. Niin Ahonen kuin Tuovinenkin esiintyvät vokalisteina. Molemmat hoitavat tehtävänsä miehekkäästi ja persoonallisesti. Jotenkin tuntuu siltä, että veteraanien ollessa asialla tekstit saavat lisää painoarvoa, eikä niihin ole mitään lisättävää. Esimerkiksi avausraita Kukkuloitten kaupunkiin kertoo Turusta tavalla, joka herättää positiivisia tuntemuksia Salossa saakka. Mitään abstrakteja sanaleikkejä ei harrasteta, tekstit ovat selkeitä ja sisältävät loogisia tarinoita. Luonnollisesti melodiat ovat kantrisävytteisiä, mutta bluesin henki pysyy alati läsnä", kuvaili Mäkynen.