Pepe Willbergin laulajan ja muusikon ura on pituudessaan ja etenkin monipuolisuudessaan vertaansa vailla. Rautalankabändin kitaristista kasvoi jo Jormaksen myötä yksi maamme eturivin laulajista. Jormaksen ja kunnianhimoisen Paradisen solistina Pepe teki jo ison tukun unohtumattomia levytyksiä.

Hiljaisempien vuosien jälkeen Pepe nousi jälleen eturiviin huikeaksi menestystarinaksi osoittautuneen Mestarit-yhteistyön myötä. Upea, suurieleinen ja mahtipontinen, suurella sydämellä ja huolella tehty Pepe & Saimaa -albumi toi monia tunnustuksia ja palkintoja, kruunaten Pepen uran.

”Mä olen jotenkin mennyt veden mukana. Se, mikä mun kohdalle on tarkoitettu, tulee eteen väistämättä.”

Pepen pitkään uraan mahtuu monenmoista, suosion ylämäkiä ja alamäkiä, hittejä ja pimentoon jääneitä helmiä. Välillä elanto on täytynyt kerätä pienistä kuppiloista pienen pienillä kokoonpanoilla sekä tekemällä biisejä ja mainosmusiikkia yksin omassa kotistudiossa. "Olen nähnyt sekä hyviä että huonoja aikoja. Mutta eivät ne huonotkaan ajat ole olleet niin huonoja. Kun on hyvä maine muiden muusikoiden keskuudessa, sinuun ollaan yhteydessä", totesi Pepe Ylelle antamassaan haastattelussa 16.1.2015.

Pepe on esiintynyt moninaisten ja lukuisten, isompien ja pienempien orkesterien solistina sekä ollut myös kysytty artisti moniin erilaisiin teemakonsertteihin. Turussa syntyneen nuorukaisen ura käynnistyi Helsingissä 60-luvun alussa rautalankaboomin myötä.

The Islanders

60-luvun alussa syntyi englantilaisen The Shadowsin innoittamana kitarabändejä tai rautalankabändejä, kuten niitä Suomessa pian alettiin kutsua. Ensimmäinen niistä oli 1960 perustettu The Strangers. Joulukuussa 1961 Strangers esiintyi Messuhallissa vuonna Terpsichoren tanssikoulun päättäjäisissä. "Olin muutaman tanssikoulumme päättäjäisjuhlassa. Illan erikoisnumero The Strangers astui lavalle. Se aikaan saama soundi kuulosti aivan käsittämättömän pyörryttävältä! Koko sali jyrisi, ja tuntui, että polvet notkahtelivat ihan oikeasti useampaan kertaan", muistele Pepe elämäkerrassaan tapahtumaa.

Erkki Tanninen, Stig Selin, Ilkka "Danny" Lipsanen, Pepe Willberg ja Kaj Wallin.

"Tämä on minun juttuni, tätä minä haluan tehdä", koki Pepe ja alkoi bändin kasaaminen. Ensimmäisenä löytyi kitaristi Stig Selin, sitten basistiksi Kaj Wallin, Pepe itse hommasi myös kitara. Rumpali löytyi Pepen äidin avustuksella. Hän oli vieraillut eräässä perheessä, jonka 14-vuotias poika oli innokas rumpali. Tuo poika oli Hasse Walli, josta tuli bändin rumpali ja yhtye sai nimen The Islanders, olivathan kaikki Wallia lukuunottamatta Lauttasaaresta.

"Sillä hetkellä tuli tehtyä päätös elämänurasta. Enkä ole katunut"

Pojat hankkivat kaikki Shadowsien singlet ja nuottivihon. Alkoi vimmattu harjoittelu, ensimmäisen saatiin haltuun Perfidia ja sitten piti jo päästä keikoille. "Keikalle mentiin keinolla millä hyvänsä, usein Helsingin kaupungin sinisillä busseilla. Silloin busseissa oli hyvät tavaratilat, jonne pakkasimme soittokamat. Into oli niin kiva, että tärkeintä oli vain päästä jonnekin soittamaan ne muutamat biisit, mitkä osattiin", muisteli Pepe Ylen haastattelussa myöhemmin.

Pian rautalankainstrumentaali sai kuitenkin väistyä. Keväällä 1963 Beatlesien ensimmäinen albumin Please Please Me soi kaikkialla ja beatlet lauloivat. Se muutti kaiken. Rautalankabändien piti myös ryhtyä laulamaan. "Minä olin komppikitaristi ja halusin soittaa Shadowsia. Mutta sitten tulivat ulkomaiset laulubändit, joissa laulajana toimi usein komppikitaristi. Minut pantiin laulamaan, eikä kukaan kysynyt osasinko tai halusinko"

"Minut pantiin laulamaan, eikä kukaan kysynyt osasinko tai halusinko"

Pepen helpotukseksi bändi sai kuitenkin pian laulusolistiksi Ilkka Lipsasen, jolle pienen miettimisen jälkeen valittiin taitelijanimeksi Danny. Antti Einiön avulla bändi pääsi levyttämään Scandialle. Ensimmäiselle singlestä East Virginia tuli Levyraadin voiton myötä suurmenestys ja paljon lisää keikkoja.

Dannyn kanssa tehtiin vielä pari singleä ja rumpupallilla vaihdettiin soittajaa useampaa kertaa, kunnes joukkueeseen saatiin Skandinavian parhaaksi rumpaliksi tiedetty ruotsalainen Kurre Mattson. Lokakuussa saateltiin Danny armeijan harmaisiin. Islanders levytti vielä Kari Kuuvan ja Antti "Andy" Einiön kanssa. Einiön laulama Farmer John oli jälleen suuri menestys, vaikka eihän Einiö oikeastaa ollut mikään laulaja. Keikoilla säestettiin myös Einiötä ja Kuuvaa sekä Ann Christineä ja jamaikalaista, My Boy Lollipop -hitillä menestynyttä Millie Smallia, kunnes Islanders oli tullut tiensä päähän.

Jormas

Jim & The Beatmakers nousi syksyllä 1964 nopeasti tunnetuksi Raul Wikströmin upealla pop-biisillä My Only One. Bändin taival lopahti kuitenkin melko pian basisti Hannu Luomasen ja komppikitaristi Kari Keurulaisen lopetettua soittamisen. "Ralle" Wikström ja kitaristi Seppo Keurulainen ottivat yhteyttä Islanderseissa soittaneisiin. Dannyn lailla myös kitaristi Stig Seliniä odotti armeija.

Niinpä jäljelle jääneet Pepe, Kaj Wallin ja Kurre Mattson päättivät yhdistää voimansa Beatmakersien rippeiden kanssa maaliskuussa 1965. Alkuun bändi päätti jatkaa nimellä Beatmakers, jolla oli levytyssopimus Musiikkitalo Westerlundin kanssa. Tuossa vaiheessa kaikki viisi olivat lopettaneet jo koulunsa. Niin bändi saattoi panostaa ohjelmiston harjoitteluun. Rhythm & blues-voittoista ohjelmistoa omaksuttiin lähinnä brittibändeiltä, kuten Animals, Moody Blues, Manfred Mann. Erityisesti satsattiin stemmalauluun, olihan bändissä nyt kaksi laulusolistia ja Kurrea lukuun ottamatta muutkin osallistuivat lauluun.

Enimmäkseen bändi keikkaili koulubileissä ja kesällä kierrettiin Suomea tanssilavoilla. Eräältä keikalta Varkaudesta löytyi mukaan yksi laulaja lisää. Suomeen tyttöystävän perässä Englannista muuttanut Jim Pembroke toimi loppukesän vierailevana solistina. Syksyllä oli vuorossa ensimmäisen singlen teko. Sille taltioitiin kovassa nousussa olleen Bob Dylanin Mr. Tambourine Man ja amerikkalainen r&b-biisi New Orleans. Levy julkaistiin nimellä Finnish Beatmakers, koska Ruotsissa ja Norjassa oli myös Beatmakers niminen bändi ja syyskuussa oltiin lähdössä esiintymään Ruotsiin.

Nimi vaihtui pian toiseenkin kertaan ja bändistä tuli Jormas managerinsa Jorma Weneskosken mukaan. Bändi panosti kovasti kansainväliseen menestykseen ja keikkaili myös Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Kolmannella Ruotsin keikkamatkallaan bändi levytti toisen singlensä The Locomotion / Go Now. Se jäi Kaj Wallinin ensimmäiseksi ja viimeiseksi Jormas-levyksi, hän vuoro oli näet siirtyä armeijan harmaisiin. Uudeksi basistiksi saatiin Scaffoldseissa soittanut Kicke Bergholm.

Uudistuneella kokoonpanolla levytettiin Tukholmassa tammikuussa 1966 uusi single Please Don't Go / Days, Nights. B-puolen laulu oli ensimmäinen Pepe Willbergin levytetty sävellys. Pepe oli tehnyt sen yhdessä Seppo Keurulaisen kanssa levytystä edeltävänä yönä. Keväällä Seppo Keurulainen päätti lopettaa soittamisen keskittyäkseen opiskeluun. Hänen tilalleen kitaristisi värvättiin alkuperäinen Islanders-rumpali Hasse Walli, joka oli vaihtanut instrumenttiaan edellisenä vuonna.

Levy-yhtiössä oli huomattu Pepen laulajan taidot ja seuraavaan levyyn Westerlundin tuotantopäällikkö Reino Bäckman päätti panostaa kunnolla. Syntyi upea klassikko Saat miehen kyyneliin, jossa Pepen taustalla on yli kaksikymmentä muusikkoa. Pepestä tuli tämän biisin myötä bändin kiistaton johtohahmo. Kesän 1966 sessioissa edellisen vuoden lopulla avatussa Finnvoxin studiossa äänitettiin myös singlen b-puolelle päätynyt California Dreamin ja seuraavalla singlellä julkaistu Taivas vain tietää, tosin sen taustat soitti Bäckmanin järjestämä studio-orkesteri.

Jormas oli vuosien 1965-66 suosituin suomalaisbändi. Tanssipaikat täyttyivät joka puolella, parhaimmillaan keikkoja saattoi olla kolme saman päivän aikana. Pepen noustua bändin pääsolistiksi Rallen asema bändissä alkoi horjua ja häntä ei huolittu kaikille keikoille lainkaan. Kokoonpano jatkoi kuitenkin lokakuulle asti, jolloin oli Pepen, Rallen ja Kicken vuoro lähteä suorittamaan asepalvelustaan.

"Kuningas on kuollut" otsikot kertoivat Jormas-tarun päättyneen. Bändi hajosi suosionsa huipulla. Tämä tuntui käsittämättömältä etenkin Hasse Wallista ja Kurre Matssonista, joilta hävisi työpaikka. Pepe, Ralle ja Kicke eivät olleet hoksanneet hakea ajoissa lykkäystä armeijasta. Se olisi luultavasti kyllä järjestynyt. Levy-yhtiö julkaisi vielä joulumarkkinoille lp-levyn Jormas, joka sisälsi kaikki bändin singlebiisit ja aiemmin julkaisematonta kappaletta.

TV2:n Ohimennen ohjelmaan 29.6.1966 Raaseporin linnan raunioilla kuvattu playbackesitys Saat miehen kyyneliin -biisistä.

Jormas oli kuitenkin edelleen kuuma nimi ja levy-yhtiö järjesti keväällä 1967 Hasse Wallin ehdotuksesta levytyssession, jossa taltioitiin versio helmikuussa ilmestyneestä Beatles-hitistä Penny Lane. Jormas soitti tuolloin kokoonpanossa Hasse Walli (kitara), Kicke Bergholm (basso), Måns Groundstroem (piano) ja Ronnie Österberg (rummut). Pepe kävi studiossa lomallaan pikaisesti hoitamassa lauluosuuden. Rööperiin-singlestä tulikin parhaiten menestynyt Jormas-levytys ja se on yksi Pepen uran keskeisimmistä levytyksistä.

Kokoonpanolla Walli, Bergholm, Österberg ja Willberg tehtiin myös jonkin verran keikkoja Pepen ja Kicken lomien aikana keväällä ja kesällä 1967. Tuon bändin merkittävin keikka oli lauantaina 13.5.1967 Helsingin Messukeskuksessa, jossa bändi esiintyi Topmostien kanssa lämppäreinä. Päästyään armeijasta 10. elokuuta, Pepe alkoi kasaamaan uutta bändiä. Hasse Walli ja Ronnie Österberg puolestaan olivat perustaneet Måns Groundstroemin ja Jim Pembroken kanssa Blues Sectionin. He eivät siis olleet käytettävissä.

Kicke oli päässyt siviiliin jo aiemmin ja liittynyt Dannyn D'Islanderseihin, samassa bändissä soitti jo erittäin kokenut rumpali Matti Oiling. Pepe oli soitellut armeijassa olleessaan M.A. Nummisen kanssa ja tutustunut samalla, Nummisen ystävään, somerolaiseen kosketinsoittaja Arto "Mamba" Koskiseen. Näistä soittajista alkoi muotoutua uusi Jormas. Kitaristi puuttui vielä joukosta, mutta ei kauaa. Seppo Keurulainen oli opiskellut vuoden verran ja soitellut siinä ohessa mm. Johnnyn Frankies-yhtyeessä. Hän oli valmis palaamaan Jormas-rivistöön.

Tällä kokoonpanolla siis käynnistyi toinen vaihe Jormas-storyssä. Bändi uusi levytyssopimuksensa Westerlundin kanssa ja ensimmäinen single Luokses palaan taas ja Riski Riitta, joka oli jälleen Junnu Vainion käännös Lennon-McCartney-sävelmästä Lovely Rita. Samanlaista menestystä siitä ei kuitenkaan tullut kuin Rööperistä.

Keikoilla Matti Oiling otti showmiehenä suurempaa roolia. Oiling oli ominut lisänimekseen "Keisari", ilmeisesti "Paroni" Paakkunaista matkien. Oiling pukeutui "arvonsa" mukaisesti siniseen, valkoisella turkiskauluksella ja -reunoilla koristeltuun takkiin, joka oli kirjailtu kullanvärisellä langalla. Oilingin vaatimuksesta myös muulle bändille hankittiin kukalliset paidat, elettiinhän hippiaikaa. Oilingin lavaesiintymisen on myös kerrottu olleen värikästä. Uuden kokoonpanon ensimmäinen keikka oli 16.9.1967 Kuopiossa.

Loppuvuodesta alettiin äänittää uutta Jormas-albumia. Tällä kertaa ei haluttu tehdä singlekoostetta, vaan levyttää täysin uusia biisejä. Albumin materiaali on puoliksi ulkomaista lainatavaraa ja puoliksi bändin jäsenten omia biisejä. Listen To My Song ja Daddy's Doesn't Like My Baby ovat ensimmäiset levytetyt Pepen yksinään tekemät sävellykset. Pepen lisäksi myös Matti Oiling, Seppo Keurulainen ja Arto Koskinen ovat tehneet omat biisinsä levylle. Singleillä ilmestyneiden pop-kappaleiden sijaan levyllä on raskaampi rock ja bluespoljento. Arto "Mamba" Koskisen ja Matti Oilingin myötä levyllä on kuultavissa myös jazz-vaikutteita.

Ilmeisesti levyllä tähdättiin ulkomaille. Siihen viittaavat myös englanninkieliset kansitekstit ja tietenkin englanti laulukielenä. Albumi julkaistiin helmikuun 1968 alussa, Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa, Saksassa ja Englannissa sekä ilmeisesti myös muissa pohjoismaissa. Näin ainakin monessa lähteessä kerrotaan, mutta en ole löytänyt mistään selvää vahvistusta ulkomaisille julkaisuille. Levy ei saavuttanut merkittävää menestystä, ei myöskään seuraava single, Kenties, kenties / Alusta mä kaiken alkaisin. A-puoli oli jälleen Beatles-suomennos.

Alkuvuodesta 1968 tehtiin jälleen uusi levytysmatka länsinaapuriin. Tomorrow Is Hers ja sikermä Goin' Out Of My Head - Can't Take Me Eyes Off You äänitettiin Europa Film-studiolla Tukholmassa helmikuussa. Tuo single julkaistiin pelkästään Ruotsissa ilman erityistä menestystä. Bändi jatkoi edelleen keikkailua ja Tukholman reissun jälkeen oli vuorossa Pohjois-Suomen kiertue. Sallassa poikettiin laskettelumäkeen, missä Kicke katkaisi kaatuessaan jalkansa. Seuraavana vuorossa olleelle Tanskan kiertueelle Pepe vaihtoi bassoon ja mukaan saatiin Jim Pembroke, joka lauloi stemmoja Pepen kanssa.

Kevään koittaessa Mamba Koskinen lähti bändistä. Loput jatkoivat vielä kesän yli nelimiehisenä. Toukokuussa oli vielä levytyssessio, jossa äänitettiin "Jormas ja 20-luku" -teemalla Se onnistuu niminen biisi sekä B-puolelle Frankie Valli & The Four Seasonsin hitti edellisen vuoden hitti To Give (The Reason I Live) eli Elää. Levy oli oikeastaan jo enemmänkin Pepen soolojulkaisu, Nacke Johanssonin ison orkesterin hoitaessa pääosin säestyksen.

Vaikka bändillä tuntui edelleen olevan suunnitelmia ulkomaille suuntautumisesta, alkoi vääjäämätön loppu häämöttää. Bändi oli tyytymätön Jorma Weneskosken managerointiin, ja suunnitteli ilmeisesti managerin vaihdosta. Weneskoski oli kuitenkin liikemiehenä rekisteröinyt Jormas-nimen. Uuttakin nimeä haeskeltiin, mutta usko ilmeisesti loppui ja bändi hajosi lopullisesti syyskuussa 1968, tai ainakin muutamaksi kymmeneksi vuodeksi.

Pepe kommentoi lopetusuutista Intro-lehdelle: "Yhteisestä sopimuksesta päätimme lopettaa, koska systeemeihin ei ollut odotettavissa minkäänlaista muutosta. Tahdoimme saada aikaan jotain mullistavaa uutta, mutta siinä tapauksessa olisimme joutuneet luopumaan Jormas-nimestä".

Matti Oiling siirtyi Jussi Raittisen The Boys -yhtyeeseen ja soitti myös Onni Runteen tv-orkesterissa ja Joukon ja Kostin yhtyeessä. Oiling perusti myös oman Happy Jazz Bandinsä. Seppo Keurulaista työllistivät studiokeikat. Pepe siirtyi Johnny Liebkindin bändin kakkosolistiksi.

Pepe & Paradise

Kun Johnnyn pahimmalla kilpailijalla Dannylläkin oli kiertueillaan kakkossolisti ja joskus useampikin, piti myös Johnnyllä olla. Johnnyn Frankiesissa soittaneen Päiväläisen Anden kautta Pepe sai kutsun Johnnyn kiertueelle. "Niin mä sitten meninkin", kertoo Pepe.

"Mutta en vissiin ehtinyt olla kuin kahdella tai kolmella keikalla, kun Viihdeohjelmista Tampereelta ilmoitettiin, et tää on liian kallista lystiä. Bändi ja minä saatiin potkut saman tien. Kundit ehdotti, et aletaan tehdä kimpassa jotain", muistelee Pepe lyhyttä visiittiään Johnnyn bändissä. Lehdissä kerrottiin Pepen siirtymisestä Dannyn talliin. Lopulta Pepe päätyi kuitenkin kokoamaan bändin Johnnylta potkut saaneiden basisti Jorma Kaleniuksen, fonisti Unde Lehtolan, rumpali Ande Päiväläisen kanssa. Tällä kvartetilla alettiin käydä keikoilla Paradise nimellä alkuvuodesta 1969.

Pepe & Paradise 1969: Pepe Willberg, Jorma Kalenius, Unde Lehtola ja Ande Päiväläinen, Kuva: Unde Music

Jo alkuvaiheessa bändiin haettiin myös kosketinsoittajaa. Parilla keikalla olikin mukana urkuri Marjukka Hartikainen, joka opiskeli tuolloin Unde Lehtolan kanssa Sibelius Akatemiassa. Hartikaisella ei kuitenkaan ollut kokemusta pop-musiikista ja homma kuivuikin pikaisesti kokoon. Introssa (5/1969) kerrottiin Paradisen olevan valmis soittamaan koko illan keikkoja, eikä tangojakaan vierasteta.

Ensimmäisiä bändin keikkoja oli Bio Bristolissa 12.3.1969 järjestetty Soulmeeting -69 konsertti tao "svengaava muotinäytös" kuten ilmoituksissa tätä Pihaputiikin ja Minkki Oy:n järjestämää tilaisuutta nimitettiin. Muina esiintyjinä olivat "The Paradisen" lisäksi olivat Soulset sekä Ringa ja kaksoset. Merkittävin kevään keikka oli kuitenkin esiintyminen englantilaisen Marmeladen lämppärinä 14.4. Kulttuuritalolla, se toi kiitettäviä arvioita.

Kovin paljoa keikkoja ei kuitenkaan tämä ensimmäinen Paradise kokoonpano saanut. Pepe valittelikin myöhemmin samana vuonna Introssa keikkojen vähyyttä. Pepe oli avioitunut ja saanut lapsen 1966. "On perhe, vaimo ja suloinen pieni tyttö, eikä rahaa penniäkään. Enhän minä muuten rahasta välitä, kunhan elettäisiin edes jotenkin", tuskaili Pepe Intron haastattelussa kesällä 1969. Samassa haastattelussa puhuttiin jo Paradisen hajoamisesta ja Pepen aikeista perustaa uusi bändi Hasse Wallin kanssa.

Syksyllä 1969 Tapani Kansa pisti uusiksi oman keikkabändinsä. Kansan bändissä olivat soittaneet mm. Jormas-muusikot Kicke Bergholm ja Seppo Keurulainen. 50-luvun lopulla rock'n'roll -laulajana aloittanut Jorma Kalenius halusi samoihin aikoihin lopettaa muusikon uransa, tosin hän soitti 70-luvun alkupuolella vielä Lemon-yhtyeessä. Niinpä jonkun toimesta - ehkä se oli Einiön Ana, muistelee Pepe - syntyi ajatus näiden kahden bändin yhdistämisestä. Kicke Bergholm siirtyikin Kaleniuksen tilalle basistiksi ja hänen lisäkseen Paradise sai vahvistukseksi Tapani Kansan bändistä kitaristi Seppo Keurulaisen ja saksofonisti Erik Dannholmin.

Se oli varsinainen startti isolle Paradiselle. Se oli siihen aikaan erikoinen kokoonpano; siinä oli rummut ja basso kaks kitaraa ja kaks fonia, muistelee Pepe. Bändi alkoi herättää myös yleisön huomiota. Merkittävä käänne bändin historiassa tapahtui seuraavana syksynä. Paradisen tietoon oli kiirinyt, että Helsinkiin on muuttanut nuori lupaava trumpetisti, Nacke Johanssonin pikkuveljeksi osoittautunut, Markku Johansson. Tietoon tuli myös Markun kiinnostus keikkailua kohtaan. Puhelinsoiton jälkeen bändi olikin vahvistunut trumpetistilla. Keikkoja alkoi olla enenevässä määrin.

Pepe & Paradise 1973: Erik Dannholm, Ande Päiväläinen, Pave Maijanen (seisomassa) Hessu Hietanen, Pepe Willberg, Markku Johansson ja Unde Lehtola (istumassa), Kuva: Warner Music

Bändi oli käynyt levystudiossa jo alkuperäisellä pienellä kokoonpanolla. Ensilevytys oli tapahtunut Ruotsissa hiljan perustetun Music Network yhtiön toimesta. Kun ulkomailla levytettiin, niin laulettiin englanniksi. Ensilevy ei herättänyt suurempaa huomiota.

Pave Maijasen vaihduttua basistiksi vuonna 1971, tehtiin ensimmäinen suomenkielinen single Butterfly / Epätoivo, jonka Pepen vanha levy-yhtiö Scandia julkaisi Sonet -levymerkillä. Menestystä levytysrintamalla alkoi kuitenkin tulla vasta bändin siirryttyä Finnlevyn leipiin 1971. Ensimmäinen levytys Finnlevylle oli Pepen bravuureihin yhäkin kuuluva Pilvi taivaan peittää. Vuoden 1972 alussa syntyi ensimmäinen suuri Pepe & Paradise hitti Elämältä kaiken sain.

Vaikka yhtye jatkoi levytyksiä Finnlevylle, poikettiin välillä Love Recordsilla. Vuonna 1972 Paradise levytti Lovelle Otto Donnerin sävellyksiä sisältävän Niin vähän on aikaa albumin. Sen laulut olivat alun perin syntyneet Yleisradion Runosta lauluksi -projektin myötä Ylen käyttöön. Levy on useissa kriitikko- ym. äänestyksissä arvioitu merkittävimpien suomalaislevytysten joukkoon. Kikka Laitisen kysyessä Selvis-lehden (2/1998) haastattelussa Donnerin rakkaimpia töitä Loven ajoilta, tämä vastasi: ”tietysti Pepe & Paradise: Niin vähän on aikaa. Levyn biisit ovat omia sävellyksiäni, jotka edelleen kuulostavat hyviltä ja joita edelleen myös esitetään. Olen ylpeä muun muassa biiseistä Niin vähän on aikaa, Kuka kertoisi minulle ja Melkein sonetti Lauralle”.

Kaupallisesti menestyneempiä olivat kuitenkin Finnlevylle tehdyt kaksi albumia (Pepe & Paradise, 1973 ja Pepe & Paradise 2, 1975). Näiden levyjen musiikki koostui osin ulkomaisista käännöskappaleista ja osin Markku Johanssonin ja Pepe Willbergin sävellyksistä. Vaikka nämä levyt olivatkin enemmän päivän pop-musiikkia, löytyy levyiltä myös hyvin aikaa kestäneitä tulkintoja. Näitä ovat esim. Rauno Lehtisen alun perin jo 60-luvlla Laila Kinnuselle säveltämä ja silloin levyttämättä jäänyt Toiset meistä sekä Lasse Mårtensonin vuoden 1963 euroviisukarsintoihin säveltämä Marraskuu.

Keikoilla Paradise esitti hyvin monipuolista ohjelmistoa. Mukana oli paljon kansainvälisiä vaikutteita Chicagon ja Blood Sweet & Tearsin kaltaista souljazzia, Santana tyylistä lattarirytmiä sekä proge- ja jazz-vaikutteista musaa. Paradise oli hyvin kunnianhimoinen ja kansainvälinen bändi. 70-luvun alussa musiikillinen osaaminen oli arvossaan ja Paradisesta tuli erittäin suosittu esiintyjä.

Paradise esiintyi paljon myös radiossa ja televisiossa. Yhden talven meillä oli radiossa jatkuva ohjelma, muistelee Pave Maijanen. Markku Veijalaisen silloiselle Mainos TV:lle tekemässä Pinnalla -ohjelmassa Paradise oli vakiobändinä 17.1.-5.6.1972. Muutoinkin bändi vieraili ahkerasti TV:ssä ja radiossa. Vuonna 2000 julkaistu 70’s Radio Hits -albumin lisäksi Paradise-materiaalia onkin runsain mitoin ainakin Yleisradion arkistoissa.

"Paradise oli hemmetin kova bändi. Kyllä se oli mun elämässä se merkittävin juttu."

Kuten yleensäkin, myös Paradisen miehistö vaihtui moneen otteeseen. Unde Lehtolan siirryttyä päätoimisesti Ylen musiikkitoimittajaksi, hankittiin hänen tilalleen fonistiksi ensin Paavo Honkanen, joka taas korvattiin pian Dannyn bändistä löydetyllä Kalle Fältillä. 1973 bändi oli suurimmillaan kahdeksan miehinen, kun toiseksi trumpetistiksi tuli mukaan nuori lahjakkuus Simo Salminen. Mutta Markku Johanssonin muut työt vievät pian miehen mennessään ja hän joutui jättämään Paradisen ennen -70 luvun puoliväliä. Pave Maijasen jouduttua inttiin 1974, tuli basistiksi Heikki ”Häkä” Virtanen.

Pepe & Paradise, kuva D-tuotanto

Vuoden 1974 tienoilla tuli sitten Hurriganes ja rock’n’roll-buumi. Hurriganes jyräsi kaikki siihen asti vaikuttaneet nuorisobändit kuten Paradise, Wigwam ja Pressa. "Meillä ei ollu enää mitään asiaa lavoille sen jälkeen", kertoo Pepe. "Me siirryttiin sitten sujuvasti Hesperiaa ja vastaaviin paikkoihin. Soitettiin Hesperiassa yks tai kaks kuukautta vuodessa". Jo maaliskuussa 1973 bändillä oli ollut kuukauden kiinnitys Hesperiaan, samoin näyttää olleen ainakin tammi-helmikuussa 1974.

Kun kysyin Pepeltä milloin Paradise sitten lopetti, sain vastaukseksi: "ei se loppunu oikeestaan koskaan. Keikkoja vaan alko olla harvemmin. Ei ollu kuitenkaan paljon niin isoja ravintoloita, jotka olisi ollu halukkaita maksaan sellaisesta isoista bändeistä. Se vaan pikkuhiljaa levis siitä". Käytännössä viimeinen vakituisempi kokoonpano hajosi Pepe& Paradise 2 -albumin äänitysten jälkeen. Monet bändin muusikoista alkoivat olla työllistettyjä studiohommissa ja muissa bändeissä.

Tuonkin jälkeen Pepe esiintyi kuitenkin useaan otteeseen "Pepe & Paradise" -nimellä vuosien 1975-1978 aikana. Ilmeisesti kokoonpano vaihteli aika paljon ja mukana oli useita soittajia, jotka eivät olleet soittaneet Paradisen levytyskokoonpanoissa. Maaliskuussa 1983 oli Hesperia toivomuksesta bändi koottu uudelleen ja maaliskuun musiikista Hesperiassa vastasi Pepe & Vanha Paradise. Mukana olivat Erik Dannholm, Kalle Fält, Markku Johansson, Ande Päiväläinen, Häkä Virtanen ja Tuomo Tanska, joka korvasi kiireisen Pedro Hietasen koskettimissa. Poissa viimeisestä kokoonpanosta oli myös USA:ssa tuolloin vaikuttanut trumpetisti Simo Salminen.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 1.3.1983

Muitakin keikkoja näyttää Pepe & Paradise -nimellä tehdyn 1983, sitä en tiedä oliko samat soittajat mukana. Myös myöhemmin 80-luvulla Pepe & Paradise -keikkoja näyttää olleen, mm Viking Linella, samoin 90-luvun alussa. Tuon vuosikymmenen loppupuolella bändi sai uuden tulemisensa Sotkamon Back To The Sixties -tapahtuman myötä. Vuonna 2000 Erkki Lehtola julkaisi Unde Music merkillä Paradisen Ylelle tekemistä nauhoituksista kootun 70’s Radio Hits -albumin. Tuon levyn tiimoilta bändi teki pienimuotoisen kiertueen ja esiintyi harvakseltaan senkin jälkeen ollen mm. vuoden 2003 Ilovaarirockin pääesiintyjä.

"Kun Paradise loppui, minulla oli aika huono olo. Mietin, että voiko mitään järkevää enää keksiä"

Paradise nimeä käytettiin 70-luvun lopulla myös Ami Arvolan ja Salomonin levyillä. "Mulla ei ollut mitään tekemistä sen asian kanssa, eikä kenelläkään muullakaan Paradise -muusikolla. Ei ollu mitään syytä käyttää Paradisen nimeä noissa yhteyksissä, kuittaa Pepe nimirosvouksen. Pepen tuolloinen bändi taisi kyllä soittaa sekä Arvolan että Salomonin levyillä.

"Paradise oli hyvähenkinen bändi. Ei siinä tarvinnut mitään kasassapitäjää, mutta se tietenkin on totta, että Vilppu (Pepe) oli keula. Mä olin ainakin ylpeä sellaisesta keulajätkästä, muisteli Pave Maijanen myöhemmin.

Sooloartistiksi

Jo Paradise-kaudella oli Finnlevy julkaissut osan singleistä Pepen nimissä, vaikka singlebiisit sitten päätyivät Pepe & Paradise -albumeillekin. Pepe oli tehnyt myös jo 60-luvun lopulla Jormaksen ja Paradisen välissä pari singleä Scandialle ja viimeinen Jormas-singlekin oli jo puolisiksi Pepe soolojulkaisu. Myös Love Recordsille Pepe oli tehnyt vuosina 1969-1970 kaksi singleä ja Otto Donner ja Atte Blom olisivat olelleet halukkaat jatkamaan Pepen kanssa, mutta sitten syntyi Paradise.

Pepen arvostus laulajana oli entisestään vahvistunut Paradisen aikana. Paradisen keikkakysynnän laannuttua oli aika luontevaa suunnata soolouralle. Syyskuussa 1975 äänitettiin ensimmäinen Paradisen jälkeinen soolosingle Olen onnellinen / Uusin arvoin elän elämää. Yhteistyö Markku Johanssonin kanssa jatkui tässäkin levytyksessä. A-puoli oli sävelletty yhdessä Johanssonin kanssa ja B-puoli oli kokonaan Johanssonin sävellys. Markku toimi kapellimestarina levytyksessä ja ilmeisesti muutenkin vastasi siitä.

Ainakin alkuun Pepe keikkaili kokoonpanon kanssa, jossa olivat László Varga (basso), Hannu "Hande" Lemola (rummut) Ilppo "Ippi" Ainola ja Jukka Hakoköngäs (koskettimet) ja Pepe soitti laulamisen ohessa kitaraa sekä ajoi bändin keikkabussia. Ilmeisesti tätäkin bändiä markkinoitiin välillä Paradise-nimellä. Oman bändinsä ohella Pepe esiintyi monien muidenkin kokoonpanojen solistina.

Levytysstudioissa Pepe vieraili 70-luvulla tiheään tahtiin. Omien levyjensä ohella hän toimi taustalaulajana lukemattomissa levytyssessioissa, mm Maaritin, Irina Milanin ja Kalle Fältin kanssa. Ensimmäinen sooloalbumi julkaistiin 1976. Sinulle-albumiin satsattiin Finnlevyllä. Sillä soittaa suuri joukko tuon ajan studiomuusikkojen valiojoukkoa ja Markku Johansson teki upeat sovitukset biiseistä.

Levyä ylistettiin alan ammattilaisten keskuudessa. Yhtiö satsasi myös levyn markkinointiin, mutta levyn myynti ei ihan täyttänyt odotuksia. Eihän se kovin tavallinen julkaisu ollut. Ajan tapaan suurin osa biiseistä oli ulkomaisia coverbiisejä, mutta ei käännöksiä päivän hiteistä, vaan osa lauluista oli hyvinkin vanhoja klassikkoja. Osin albumin suosiota ehkä söi sen parhaiden laulujen julkaisu erittäin suosituilla Finnhits-kokoelmilla. Levy osoitti kuitenkin Pepen kehittyneen laulajana pitkin harppauksin.

Osoituksena kasvaneesta arvostuksesta Pepe oli kysytty esiintyjä suurissa konserteissa, isojen orkestereiden solistina. Hän esiintyi mm. Radion viihdeorkesterin ja UMOn solisteina. Finnlevyn 10-vuotisjuhlakonsertissa 1.10.1976, Ohjelmakeskuksen Jäähyväiset 60-luvulle -konsertissa, Big Band -päivillä Imatra Big Bandin solistina. Jo 1973 Pepe oli esiintynyt Lahden kaupunginorkesterin solistina.

Myös Yleisradio työllisti paljon Pepeä 70-luvulla. Paradisen kanssa Pepe oli jo tehnyt radiolle paljon äänitteitä. Yle teki 70-luvulla runsaasti muutenkin kulttuurihistoriallisesti arvokkaita taltiointeja pop- ja jazzmusiikista. Lauluyhtye Fyrkka, johon Pepen lisäksi kuuluivat Kalle Fält, Markku Johansson, Pave Maijanen ja Seija Simola, teki pitkin 70-lukua äänityksiä Ylen kantanauhoille, samoin Pepe yksin monien orkestereiden solistina. Valitettavasti suurin osa niistä on edelleen julkaisematta.

70-luvun lopulla Pepe siirtyi vanhan bändikaverinsa Danny D-tuotannon artistiksi. Pepe oli mukana vuosina 1977 ja 1978 Veikkauksen sponsoroimilla D-tuotannon kiertueilla sekä pääesikunnan järjestämällä esiintymismatkalla YK-joukkojen viihdytyskiertueella Siinaissa ja Israelissa. Parhaiten Danny-yhteistyöstä muistetaan kuitenkin Finntastic, Suomen vastine Abballe. Danny oli kiertänyt jo kaksi kesää Suomen lavoja Armi Aavikon kanssa. 1979 Danny sai idean ottaa toinen missi-laulaja-pari mukaan kesäkiertueelle. Niin syntyi Finntastic eli Danny ja Armi sekä Pepe ja tuore Miss Suomi Seija Paakkola.

"Minulla taisi olla lavalla sellainen kullanvärinen puku. Joo, ei ollut helppoa silloin"

Nelikon Frendit-kesäshow oli kuitenkin melkoinen pohjanoteeraus Pepen ja Dannynkin uralla. Sitä pidettiin arvioissa teennäisenä ja irvokkaanakin. Samaan aikaan Pelle Miljoona ja Eppu Normaali uuden aallon etunenässä olivat mullistaneet nuorison musiikkikäsitystä, eikä Finntastic tuntunut olevan varttuneemmankaan lavayleisön mieleen. Tuo aika oli haasteellinen monelle muullekin 60-luvulla aloittaneelle artistille. Syksyllä jatkettiin nelikon voimin ravintoloilla "Hellät paikat" otsikon alla. Arviot olivat jälleen varsin viileitä. Pepen laulua jälleen kyllä kiiteltiin, mutta luulen hänen tunteneen olleensa aika vieraalla maalla tässä kuviossa.

Videolla otteita Finntastic-ryhmän esityksestä, huomaa kuinka Pepeä hieman pukkaa naurattamaan koko homma

Menestys hiipuu

Toinen sooloalbumi Päivä tuskin päättyis kauniimmin ilmestyi keväällä 1979. Vaikka siltä julkaistiin kolme singleä myyntiä vauhdittamaan, ei diskosaundia tarjonnut levy menestynyt. D-tuotannon kiertueilla Pepe tutustui Seppälän veljeksiin, jotka olivat soittaneet Dannyn Seikkailijat-bändissä. Keväällä 1980 syntyi sitten ajatus yhteisestä bändistä Jokke Seppälän kanssa. Willberg-Seppälä bändi keikkaili kolmisen vuotta ja teki yhden albumin Move On, joka tosin julkaistiin Jokke Seppälän nimissä.

Willberg-Seppälä bändin ohella hän oli mukana Yleisradion erittäin suositussa Hukkaputki tv-sarjassa. Vuosina 1981-83 pyörinyttä sketsiviihdesarjaa tehtiin 31 jaksoa. Hukkaputkessa osansa piikittelystä saivat poliitikot ja julkisuuden henkilöt. Parhaimmillaan ohjelma keräsi yli kolmemiljoonaa katsojaa ruudun ääreen. Jokaiseen jaksoon tehtiin yleensä kaksi laulua. Laulajina toimivat sarjassa esiintyneet näyttelijät sekä Pepe, Irina Milan ja Pave Maijanen. Osa ohjelman lauluista julkaistiin sitten albumilla Hukkaa päälle!.

Soololevyistä poikkeavia lauluja kuultiin useilla 80-luvun alun jazzahtavilla levyillä, joilla Pepe vieraili. Edward Vesala Neitsytmatka, Markku Johanssonin Funny Tricks But Beautiful ja Olli Ahvenlahden Tämä on ensimmäinen päivä ovat taiteellisesti kunnianhimoisia albumeja ja toivat taas Pepelle kiittäviä arviointeja sekä normaalista rutiinista poikkeavia esiintymisiä.

Vaihtelua toi myös konsertoiminen UMO:n kanssa. Pepe konsertoi 1975 perustetun UMO:n kanssa 1980 ja oli UMO:n solistina myös 1982 Leningradissa ja Moskovassa pidetyissä konserteissa. Syksyllä 1983 Pepellä oli Carolan kanssa yhteinen Suomen kiertue, jolla säestäjänä toimi UMO. Samalla kokoonpanolla käytiin konsertoimassa myös Moskovassa. Siellä pidettiin useita konsertteja suurissa halleissa. Esitystä varten Carola ja Pepe harjoittelivat Alla Pugatšovan megahitin Miljoona ruusua venäjäksi. Ilmeisesti venäjä sujui kohtuullisesti, ainakin yleisö antoi valtavat aplodit, muistelee Pepe elämäkerrassaan.

Pepe alkoi lähestyä neljättäkymmenettä ikävuotta ja monen ikätoverinsa tavoin sai havaita suosion alkaneen hiipua. Moni 60-luvulla aloittanut oli jo lopettanut musiikin tekemisen kokonaan. Pepe avioitui uudelleen 1983 jo useita vuosia tuntemansa Kirstin kanssa. Kirsti oli myös musikaalinen ja he myös keikkailivat yhdessä ja Kirsti kirjoitti 80-luvulla paljon tekstejä Pepen sävellyksiin.

"Siellä mä olin koko lailla kadoksissa musakuvioista 15 vuotta."

Jossakin vaiheessa 80-lukua he muuttivat Kirstin kotiseudulle Noormarkkuun. Pepe rakensi siellä kotinsa yhteyteen studion, jossa sävelsi ja äänitti musiikkia. Paitsi omia levyjään Pepe äänitti studiossaan musiikkia muidenkin levyille. Myös mainosmuusikin teko työllisti Pepeä Noormarkun vuosina. Mainosmusiikkia hän oli tehnyt jo aiemminkin Markku Johanssonin kanssa. Tunnetuin mainospätkä, jonka monet yhä muistavat, oli Liptonille tehty Teetä ja sympatiaa

Pepe julkaisi 80-luvun puolivälin jälkeen muutamia pääosin omin voimin tekemiään albumeja pienehköillä JP-Muusikki ja Overdisc-levymerkeillä. Jo 70-luvulla Pepe oli osallistunut useita kertoja Euroviisuihin ja Syksyn sävel -kilpailuun sekä säveltäjänä että esiintyjänä. 80-luvulla Pepe lähetti myös melko säännöllisesti sävellyksiään näihin kilpailuihin ja usein hän pääsikin loppukilpailuun mukaan, nyt useimmiten säveltäjänä. Euroviisuista tuloksena oli yksi voitto Suomen karsinnoista. Se tuli 1988 Boulevard-yhtyeen esittämällä laululla Nauravat silmät muistetaan. Pepe osallistui muutamana vuonna myös Tangomarkkinoiden sävellyskilpailuun.

Boulevardin esittämä laulu ei menestynyt Dublinissa pidetyssä Euroviisujen loppukilpailussa, mutta poiki Pepelle levytystilaisuuden. "Mielestäni Pepe ei ollut juurikaan löytänyt itselleen sopivaa ohjelmistoa. Hän on luonteeltaan melko arka ja erityisesti siihen aikaan hän ei ollut lainkaan ulospäin suuntautunut. Flamingo oli päässyt hyvään vauhtiin, levyjä myytiin ja artistit olivat tyytyväisiä, joten ajattelin, että Pepen kanssa olisi aika tehdä jotain. Tämä viisu-yhteistyö antoi minulle kimmokkeen ehdottaa levyntekoa", kertoo Kisu Järnström Elina Saksalan kirjoittamissa muistelmissaan.

Järnströmin, Vexi Salmen ja Kassu Halosen Flamingo julkaisi albumin Tulit valona maailmaan 1990. Levyn kymmenestä laulusta seitsemän on tuon Kirkalle useita hittejä kirjoittaneen Flamingo-kolmikon tekemiä. Loput kolme ovat "perheyritys" Pepen ja Kirsti Willbergin kirjoittamia. Kirkan kaltaista menestystä ei levystä tullut. Albumin nimikappale julkaistiin singlenä ja se sai kohtuullisen hyvin radiosoittoa ollen kesäkuussa 1990 Discopressin kokoaman paikallisradioiden soittolistan neljäs.

Keikkatahti hiljeni Satakuntaan muuton jälkeen. Etenkin pääkaupunkiseudulla Pepeä nähtiin yhä harvemmin. 80-luvun loppupuolella ja etenkin 90-luvulla yleistyneet 60-luvun nostalgiaan perustuvat "Unohtumaton 60-luku" ja muilla vastaavilla nimikkeillä markkinoivat tilaisuuden toivat silloin tällöin Pepenkin yleisön eteen. Joskus Pepeä nähtiin myös UMO:n ja Markku Johanssonin orkesterin solistina tai muilla vastaavilla spesiaalikeikoilla. Myös Ruotsin laivoilla tarvitsivat esiintyjiksi Pepeä ja muita 60-luvulla aloittaneita artisteja ja bändejä.

"Maalla asumiseen liittyi paljon omakotitalon kanssa ähräämistä ja naapureihin tutustumista. Kyllä minusta on omakotiasujaksi. Omaan vähän teknikon vikaa ja tykkään korjata esimerkiksi autoja. Purin kerran yhden kamerankin ja kokosin sen. Se toimi, vaikka yksi osa jäikin pois kyydistä, muisteli Pepe myöhemmin Noormarkun vuosiaan Hämeen Sanomille.

Oopperakuoro ja Back to the Sixties

Sotkamon Katinkullassa vuodesta 1992 järjestetyt Back to the Sixties -festivaalit nosti monet 60-luvun artistit ja bändit jälleen valokeilaan. Monet 60-luvulla aloittaneet bändit kokosivat jälleen rivinsä ja alkoivat esiintyä yhdessä. Syksyllä 1996 Katinkullassa esiintyi jo edellisvuonna joillakin keikoilla nähty Jormas.

Uusi aluevaltaus laulajana oli mukana olo Savonlinnan oopperajuhlien kuorossa vuosina 1993-1995. Pepe oli käynyt kuuntelijana oopperajuhlilla 80-luvulla ja hänen vanha taustalaulajakumppaninsa Marjo-Riitta Kervinen kysyi kerran, olisiko Pepekin kiinnostunut osallistumaan kuoroon. Pepen vanha bändikaveri Pave Maijanen oli myös mukana kuorossa, se helpotti Pepenkin mukaan lähtöä.

Pepe täytti joulukuussa 1996 50 vuotta. Hesarille antamassaan haastattelussa Pepe pohtii uraansa ja tulevaa: "Ei se harmita, että parhaat laulut tuli tehtyä jo kauan sitten. Ne vaan olivat hyviä biisejä ja selleaisia ei enää ole. Jos laulaisin kappaleita, joista pidän, ne eivät myisi. Jos katsoo mitä nykyään tuotetaan, kansa ei kauheasti osaa vaatia. Pitäisi laulaa vain jotain harmitonta ja näkyä paljon televisiossa". Edelleen hän kertoo, että taiteellisemmat projektit kiinnostaisivat. "Se vaatisi vain vetäjän. Olen omia sävellyksiäni kohtaan liian kriittinen. Aikanaan minut pakotettiin laulamaan, ehkä jonkun pitäisi taas pakottaa. Minä vaan odottelen huomista".

Jormas keikat jatkuivat seuraavanakin vuonna ja merkittävin niistä oli 17.4. Tuolloin Jormas esiintyi kahdeksalletuhannelle katsojalle Hartwall Arenan avajaisissa Beach Boysin lämppärinä. Keikkoja bändillä oli pari seuraavaa vuotta etenkin pääkaupunkiseudulla, mutta nähtiin Jormas muuallakin, 11.7.1997 Jormas oli Joensuun Ilovaarirockin pääesiintyjä. Yleisön kaivatessa myös Pepen soolouran ja Paradise-kauden hittejä, Pepe hieman arasteli esittää niitä, mutta muun bändin rohkaisemana kuultiin myös Aamu ja muut myöhemmät hitit.

Jormas-keikkojen menestys rohkaisi Pepen pitämään 30-vuotisjuhlakonsertin 30.9.1997 Savoy-teatterissa, Helsingissä. Pepen ajanlaskua hieman ihmeteltiin, olihan hän aloittanut uransa Islandersien riveissä jo 1962 ja Saat miehen kyyneliin, joka vakuutti viimeisetkin epäilijät Pepen laulunlahjoista, ilmestyi kesällä 1966. Konsertissa esiintyivät myös kaikki kolme Pepen uran merkittävää bändiä, Islanders, Jormas ja Paradise sekä lisäksi Marjorie ja Joel Hallikainen. Helsingin Sanomien Jukka Hauru moitiskeli liiallisesti nostalgiaan nojaamisesta ja kaipasi edes ripausta uudistumisesta ja taiteellisesta kunnianhimosta, mutta totesi Pepen laulavan edelleen hienosti.

Mestariksi

Pepen uran huikeimman menestystarinan siemenet kylvettiin pimeänä syysiltana Sotkamon Katinkullassa 1993. Toista kertaa Katinkullassa järjestetyssä Back to the Sixties -tapahtumassa esiintyivät Hector, Kirka ja Pave Maijanen. Näiden kolmen yhteisesiintyminen synnytti kipinän, voisiko tästä syntyä jotain suurempaa? Vai pitäisikö joukkoa laajentaa ensin vielä yhdellä.

Ande Päiväläinen, joka oli organisoinut Katinkullan tapahtumiakin, kehitteli ajatusta mielessään ja päätyi siihen, että Pepe olisi hyvä täydennys ryhmään. Ensimmäinen esiintyminen nelikolla oli Jääkiekon MM-kisojen avajaisgaalassa 25.4.1997. "Esiinnyimme kesällä 1997 Nokian juhlissa ympäri Suomea, ja porukat tykkäsivät ihan älyttömästi. Mekin mietimme sen jälkeen, että tämähän oli nastaa. Joku ehdotti Hartwall Areenan vuokraamista ja konsertin pitämistä siellä", kertoi Pepe jälkeenpäin eräässä haastattelussa. Näiden esiintymisten jälkeen myös Ande Päiväläinen vakuuttui, että ryhmälle on suurempaakin kysyntää.

Pikkuhiljaa Päiväläinen sai alkuun vastaan hangoitelleiden artistien päät käännettyä ja alkoi areenakonsertin suunnittelu Eastwayn johtokaksikon Juha ja Jyrki Hytin kanssa. Jatko on kirjaimellisesti suomalaista musiikkihistoriaa. Edellisenä vuonna Suomessa pidettyihin jääkiekon MM-kisoihin valmistuneella Hartwall Areenalla ei vielä ollut kotimaisten artistien konsertteja. The Beach Boys oli soittanut avajaiskonsertin talossa, lämppärinä oli soittanut Jormas, eli Pepe ja Jormas kanssa itse asiassa soittivat ensimmäiset sävelet areenalla.

Ehkä hieman yllättäen areena myytiinkin täyteen huolimatta konserttilippujen siihen aikaan korkeana pidetystä hinnasta. 29.10.1998 klo 20:00 areenalla oli 11.000 katsojaa ja Hector, Kirka, Pave ja Pepe aloittivat shown. Kaikkiaan kuultiin 33 laulua, parhaita paloja kukin mestarin pitkä uran varrelta. MTV3 näytti konsertin televisiossa viikon päästä ja pian oli koko Suomi Mestarit-huumassa. Media alkoi pursuta juttuja nelikosta. Pian ilmoitettiin Mestareiden lähtevän kiertueelle ympäri Suomea.

Ennen kiertuetta Mestarit esiintyivät ennätysyleisölle MTV3:n suositussa BumtsiBum! -ohjelmassa. Hartwall Arenan konsertista äänitetty livealbumi tuli myös myyntiin ennen kiertueen alkua. Levyjä ja kiertueen liput kävivät kaupaksi hurjaa vauhtia, tarvittiin lisäkonsertteja ja niitä saatiin. Helsingin Hartwall Arenalla järjestettiin kaksi loppuun myytyä konserttia, samoin Turun Elysee-Areenalla.

Mestareiden suosio tuntui kasvavan kasvamistaan. He esiintyivät vuoden aikana kymmenissä televisio- ja radio-ohjelmissa, kaikki lehdet kirjoittivat heistä. Kesälle ilmoitettiin jälleen muutama konsertti ja kysyntä ei osoittanut laantumisen merkkejä. Toukokuun 10 päivä 1999 pudotettiin jymyuutinen! Mestarit esiintyvät Helsingin Olympiastadionilla 5.8. klo 19. Moni haukkoi jo henkeään, Helsingin kolmen täyden areena konsertin päälle vielä Stadionkonsertti! Moni ihmetteli, onko tuo jo liikaa.

Riski kannatti, stadionkonsertti onnistui yli odotusten niin musiikillisesti kuin taloudellisestikin. Ennakkoon myytiin 30.000 lippua ja valtavan hypetyksen ansiosta konserttipäivänä päätöksensä tehneidenkin saapuessa stadionin lippuluukulle, voitiin todeta iltapäivällä alkaneesta sateesta huolimatta paikalle kerääntyneen noin 35.000 kuulijaa.

Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan. Ruotsin valloitus ei Mestareilta enää onnistunut syyskuinen konsertti Göteborgin Scandinavium areenalla kokosi enää 2700 kuulijaa. Ehkä sitä olisi pidetty ennen kotimaista menestystä hienona saavutuksena, mutta kaiken jo koetun jälkeen se tuntui valjulta. Vielä kerran yritettiin Hartwall Arenan täyttämistä, mutta uudenvuoden aaton Millennium-konsertti oli jo selvä floppi. Potentiaalinen yleisö oli jo kyllästetty Mestareiden esityksillä.

Hectorin, Kirkan, Paven ja Pepen menestystarina on kuitenkin vertaansa vailla, mikään suomalainen artisti tai bändi ei aiemmin ollut kokenut noin suurta suosiota noin lyhyessä ajassa. Mestareiden konsertit keräsivät yli 150.000 katsojaa. Mestarit Areenalla cd-julkaisu on myyty yli 131.000 kappaletta, se toi nelikolle triplaplatinaa ja Emma-pystit.

"Fyrkkaa tuli, mutta ei siitäkään ole mitään jäljellä. Olen yrittänyt aktiivisesti unohtaa ne summat, koska mulla ei ollut mitään firmaa ja verottaja vei leijonanosan."

Yleisön innostunut, väliin jopa hullaantunut vastaanotto ja runsas palaute valoivat energiaa Mestareihin. Mestareiden ja yleisön välille tuntui syntyneen toisiaan ruokkiva positiivinen kehä. Mestarit selvästi nauttivat konserteista ja heidän yhteistyönsä toimi. Ehkä perusta yhteistyölle oli valettu Katinkullan rennoissa Back to the Sixties -tapahtumissa ja osin tietysti jo aiemminkin. Vaikka nelikko oli muusikoina erilaisia, heitä yhdisti 60-luvulta kumpuava musiikillinen pohja. Erilaisuus oli myös yksi heidän valteistaan.

Enemmän Mestareista: Menestystarina Mestarit

Paluu arkeen

Vaikka suosio oli huimaa, oli parhaimmillaankin yhteisiä esiintymisiä sovittu vain muutaman kuukauden päähän. Vuosikymmeniä alalla olleina Hector, Kirka, Pave ja Pepe varmaan ymmärsivät, ettei tältä pohjalta loputtomiin jatketa. Pepe Willberg aloitti sooloalbumin teon vuoden 1998 lopulla ensimmäisen Mestari Areenalla -konsertin jälkeen. Otto Donnerin tuottama Syliisi aamuun jään ilmestyi huhtikuussa 1999 ja piipahti yhdellä viikolla Suomen virallisella listalla, sijalla 34. EMI:n julkaisema vanhoja hittejä sisältänyt kokoelma-albumi myi paremmin.

Pepe kertoi monissa haastatteluissa, että esiintyy mieluiten pienemmissä tiloissa, joissa saa paremmin kontaktin yleisöön. Taisi hänkin tottua myös isoihin areenoihin. Avioeron jälkeen Helsinkiin palannut Pepe kertoi kaipaavansa paluuta suuremmille lavoille "Sehän on vähän sama, kun pääsis hienon auton rattiin, kun on koko ikänsä ajanut jollain surkimuksella" (Ilta-Sanomat 7.11.2001). Mestarit-vuoden päätyttyä keikka kysyntä hyytyi kuitenkin melko totaalisesti. "Mestarit-rundin jälkeen sekä Maijanen että minä pohdittiin yhdessä, että nyt varmaan tulee nostetta keikkasysteemeihin. Kummallekin meistä kävi täysin päinvastoin. Seuraaville keikoille ei tullut juuri ketään", muisteli Pepe Rumban haastattelussa 2014. Samaan aikaan Pepellä oli menossa riitaisa avioeroprosessi.

Helsinkiin muutettuaan Pepe löysi rinnalleen uuden naisen, josta tuli myös hänen managerinsa. EMI julkaisi 2001 kaikki Jormas-yhtyeen levytykset cd:llä Saat miehen Rööperiin. Se poiki jonkin verran Jormas-keikkoja. Muuten Pepen keikat olivat pienimuotoisia duo- tai triokokoonpanolla. Myös Paradise aktivoitui uudelleen. Yhtye julkaisi uuden singlen ja Unde Lehtola kaivoi Ylen arkistoista yhden cd-levyn verran Paradisen 70-luvulla kantanauhoille tekemiä taltiointeja ja Unde Music julkaisi vuonna 2000 albumin 70's Radio Hits. Paradise keikkaili harvakseltaan muutaman vuoden ajan. Yhtye nähtiin mm. Ilovaarirockissa kesällä 2003.

Vuonna 2003 Pepe kiersi maata Pop Tenorit -nimikkeellä Fredin ja Petri Laaksosen kanssa. Säestyksestä huolehti Olli Ahvenlahden kokoama huippumuusikoista koostunut bändi. Helsingin Kulttuuritalolla aloitettiin 30.1.2003. Tasokkaasta ohjelmasta huolimatta, ehkä osin managerin kokemattomuutta, salit jäivät kovin vajaaksi. Pepe ei lannistunut, vaan jatkoi keikkailua pienemmissä puitteissa.

Levyjäkin ilmestyi melko tasaiseen tahtiin. Kun levy-yhtiöt eivät innostuneet, julkaisi Pepe 2000-luvulla useita omakustannussinglejä ja vieraili monilla albumeilla mm. Pentti Lahden, Jaku Havukaisen sekä sairastuneen Kim Brownin tueksi tehdyillä albumeilla. Pepelle läheinen yhteistyö oli Olli Ahvenlahden säveltämien Tommy Tabermannin runojen levyttäminen Ahvenlahden ja Johanna Iivanaisen kanssa. Pepe sopikin erinomaisesti noiden herkkien laulujen tulkiksi. Albumi poiki myös useita konsertteja.

Oma albumi Kaukaa kaipaan ilmestyi 2007 omakustanteena pienoisten ongelmien saattamana. Albumi myöhästyi teknisten ongelmien vuoksi ja vesitti osin sen markkinoimiseksi suunnitellun kiertueen. Albumi tehtiin pienellä budjetilla ja se näkyi valitettavasti myös lopputuloksessa ja levyn menestys jäi vaatimattomaksi. Ehkä siihen vaikutti sekin, että levy sisälsi ainakin osin vanhoja lauluja.

Heinäkuussa 2011 Pepelle myönnettiin Nokialla järjestettävän Tapsan tahdit -tapahtuman yhteydessä Iskelmä-Finlandia -palkinto. Lokakuussa 2012 Pepe juhli 50 vuotta kestänyttä uraansa lokakuussa 2012 parilla onnistuneella konsertilla. Ensin Markku Johanssonin johtaman Vantaan viihdeorkesterin solistina Konserttitalo Martinuksessa Vantaalla ja sitten Finlandia-talolla omassa konsertissaan. Tuolloin mukana olivat kaikki kolme Pepen uran tärkeää bändiä Islanders, Jormas ja Paradise. Lisäksi lavalla nähtiin Vicky Rosti sekä Jokke ja Jakke Seppälä.

Pepeä on nähty 2000-luvulla myös monien isojen orkestereiden solistina, Vantaan viihdeorkesterin lisäksi häntä ovat työllistäneet ainakin Imatra Big Band, Joensuun kaupunginorkesteri, Kuopion kaupunginorkesteri, Riku Niemi Orchestra, Tapiola Big Band, Tapiola Sinfonietta.

Saimaa-ilmiö

Levytysten osalta Pepellä oli pitkä tauko menestyksen suhteen. Mestarit huuman myötä heidän livelevynsä oli kyllä suuri menestys. Vuoden eniten myyty albumi ja kaikkien aikojen myydyin livealbumi Suomessa, tietenkin listaykkönen ja toi lopulta triplaplatinaa. Pepen soololevyt eivät olleet menestyneet sitten 70-luvun, eikä hän ollut saavuttanut yhtään ykkössijaa myyntilistoilla tai henkilökohtaista kultalevyä. Eikä odottanut enää sellaista saavansakaan.

Suomen Musiikin Kari Hynninen ehdotti Pepelle levyn tekoa 2010-luvun alkupuolella. Pikkuhiljaa ryhdyttiin katsomaan levytettäviä lauluja. Hyviä ehdokkaita ei tuntunut aluksi löytyvän, kunnes vastaan tuli Matti Mikkolan Lyhyenä hetkenä. Se julkaistiin singlenä joulukuussa 2011. Laulu nousi Ylen Radio Suomen vuoden 2012 soitetuimmaksi kappaleeksi ja sai muutenkin hyvin positiivisen vastaanoton. Mikkolalta päätettiin tilata lisää ja niitä häneltä löytyikin. Mikkolan bändi Tehosekoitin oli lopettanut 2004 ja Mikkola oli alkanut säveltää musiikkia perustamalleen Saimaa-yhtyeelle.

Hynninen antoi Pepelle ja Mikkolalle ilmeisen vapaat kädet biisien työstämiseen. "Eihän mua aluksi kiinnostanut, kun Pepekin oli semmoisessa maineessa, että se tietokoneella näprää parissa tunnissa biisinsä kasaan", kuvaili Mikkola alkutunnelmiaan levyn ilmestymisen jälkeen Yle Uutisten haastattelussa. Samalla hän arveli, ettei Pepe aluksi luottanut hänen sävellyksiinsä. "Sitten Pepe hiffasi, että nämä olivat aivan jotain muuta verrattuna tusinabiiseihin".

Sävellyksiin oli saatava tietysti myös tekstit. Erilaisten kokeilujen jälkeen tekstit tilattiin Timo Kiiskiseltä. Saimaassa soittava Eppu Kosonen sävelsi pari laulua ja tekstit niihin kirjoitti Johanna Vuoksenmaa. Näitä biisejä ryhdyttiin sitten työstämään hiljalleen kuudessa eri studiossa. "Ensimmäisen kerran kun Pepe lauloi uutta biisiä, tajusin, että vakka löysi kantensa. Pepen laulusaundi oli vaan niin paksu ja väkevä. Yhtä aikaa voimakas ja hauras. Ajattelin, että jos tulee jatkoa en ainakaan ole poikkiteloin", kuvaili Mikkola toteutuksen alkuvaiheen tuntojaan MTV:n haastattelussa.

Levystä tuli suuri menestys, se nousi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi viikolla 20/2014 ja oli TOP10:ssä 19 viikkoa ja pysytteli listalla peräti 43 viikkoa. Toki albumista tuli myös kultalevy. Emma-gaalassa albumi palkittiin vuoden Rock-albumina ja Pepe sai myös vuoden mieslaulajien emma-pystin ja kriitikot valitsivat levyn vuoden parhaaksi levyksi.

Katso Tällä kadulla kappaleen promovideo Youtubesta:

Kaikki tuo menestys ja palkinnot ovat kyllä oikeutettuja, levy on todella poikkeuksellisen upea. Sitä tehtiin pitkään ja huolella. Albumin tekoon osallistui ennennäkemättömän suuri joukko, 89 muusikkoa ja laulajaa on mukana levyllä. Kun lasketaan mukaan kaikki muut, jotka olivat mukana projektissa, menee lukumäärä yli sadan. Albumin teko oli poikkeuksellinen satsaus sen julkaisseelta KHY Suomen Musiikilta, tai sitten moni oli mukana melko pyyteettömästi.

”Siinä käy aina niin, että kun on saanut muutaman viikon etäisyyttä, itsellekin selviää, mistä on kysymys. Tätä oli helppo verrata muiden tekeleisiin ja tulla sellaiseen tulokseen, ettei tällaista levyä ole vähään aikaan Suomessa tehty. Eikä ulkomaillakaan. Levyt näyttävät nykyisin vähän ekonomien suunnittelemilta. Ei tämä huono levy ole. Tulee taatusti jäämään jonkinnäköiseen historiaan”, arvioi Pepe itse levyä Rumban haastattelussa 14.7.2014.

Albumin ilmestyttyä ja saatua hurmioituneen vastaanoton, odotettiin Pepeltä ja Saimaalta yhteiskiertuetta. He esiintyivätkin Ruisrockissa 7.7.2014 ja Helsingin juhlaviikkojen konsertissa 25.8.2014. Siihen yhteisesiintymiset jäivätkin monien pettymykseksi. Toisaalta on tietysti ymmärrettävää, ettei noin suurella kokoonpanolla uskallettu ottaa sitä taloudellista riskiä, mitä kiertueen toteuttaminen olisi edellyttänyt. Pepe on kyllä esittänyt albumin lauluja useammallakin paikkakunnalla muiden suurten orkesterien kanssa.

Helsingin Sanomien Ilkka Mattila nimesi Pepe & Saimaan vuoden 2014 parhaaksi albumiksi. Soundi-lehti sekä Radio Helsinki nimesi myös albumin vuoden parhaaksi. Tunnustusta tuli myös ulkomailta, brittikriitikko Kieron Tyler arvosti theartsdesk.com-verkkosivustolla myös levyn vuoden parhaaksi. Hänen arvionsa päättyi: "This is a remarkable album. It invites constant revisiting. Seek it out. It won’t disappoint. Pepe & Saimaa is the stuff of dreams." Kun vuosikymmen nyt alkaa olla lopuillaan voin jo nimitä albumin koko vuosikymmenen parhaaksi kotimaiseksi.

Muusikon arki jatkuu...

Uutta albumia ei ole Saimaa-albumin jälkeen Pepeltä tullut. Useita singlejä kyllä. Keikkoja on kuitenkin riittänyt, Pepeä on kuultu monien bändien solistina. Syksyllä 2016 Pepellä oli 70-vuotissynttäreihin liittynyt Legenda-kiertue. Tänä vuonna seitsemäntoista konsertin "Suo aika parantaa" -kiertue. 2017 Pepe osallistui MTV:n "Tanssii tähtien kanssa" -kilpailuun ja 2018 Nelosen "Vain elämää" -ohjelmaan. Viime mainittu poiki myös monta levytettyä biisiä muiden ohjelmaan osallistuneiden artistien tuotannosta. Niistä Rasmuksen In My Life -laulua Pepe on esittänyt myös keikoillaan.

Kesällä 2019 Pepe oli yksi Ylen TV1:n Elämäni Biisi -ohjelman vakioartisteista, tulkiten ohjelman vieraiden elämänsä biisejä, moninaisia vieraille merkityksellisiä biisejä eri vuosikymmeniltä. Tämän ohjeman jaksot ovat vieläkin katsottavissa Yle Areenassa. Omana elämänsä biisinä Pepe tulkitsi Beatlesien ensimmäiseltä albumilta tutuksi tulleen Phil Medleyn ja Bert Bernsin 1961 kirjoittaman Twist and Shoutin. Tuo oli juuri se laulu, joka bändikaverit Islanderseissa pistivät hänet laulamaan, ja sen seurauksena Pepe jatkaa laulamista edelleen.

Pitkälle uralle ei ole näköpiirissä loppua ja hyvä niin. Ehkä jotain uusia aluevaltauksia saamme vielä kuulla. Tässä loppuun Kaksi sitaattia Pepen viime vuosien haastatteluista.

"Olen viime vuosina enemmän ja enemmän tykästynyt ooppera-aarioihin. Isot laulut kiinnostavat, koska niitä on mielestäni rauhoittavaa kuunnella. Niitä on myös rauhoittavaa laulaa, vaikka se aiheuttaa fyysisiä vaatimuksia, eli äänen ja fysiikan pitää olla kunnossa. Opettelen laulamaan niitä, ja aion tarjota niitäkin yleisölle kuultavaksi yhtä kreisisti kuin silloin, kun lauloin ensimmäistä kertaa Twist And Shoutin".

"Aion pysyä vielä kauan kelkassa mukana. Tappiin asti mennään. Ei mulla ole mitään muutakaan tekemistä. Jos istun himassa, niin mitä minä siellä teen? Istun sohvalla ja täytän sudokuja tai ristisanatehtäviä."

17.12.2019 Raimo Öystilä

Katso Pepe Willbergin YouTube-videoita

Pepe Willberg & Saimaa: Tällä kadulla Ruisrock 2014

Pepe Willberg: Täydellinen sunnuntai, Reetta Turulan ohjaama promovideo

Pepe Willberg: Kaukaa kaipaan, euroviisukarsinnat 1992

Pepe Willberg: Aamu, Syksyn sävel 1973

Pepe Willberg: Ovi elämään, euroviisukarsinta 1975

Pepe Willberg: In My Life, Vain elämää, kausi 9

Pepe Willberg Tapsan Tahdeilla 2012

Pepe Willberg Yle Areenassa

• Pepe Willbergin elämäni biisi: Twist and shout (9.8.2019)
• Pepe Willberg: Niin vähän on aikaa (12.10.2018)
• Yksin lavalla: Pepe Willberg (7.1.2018)
• Ylen aamu-tv: Pepe Willbergin juhlavuosi (15.6.2016)
• Ylen aamu-tv: Haastattelussa Emma-voittaja Pepe Willberg (12.3.2015)
• Pepe Willberg aloitti uransa rautalankakitaristina (26.9.1997)
• Pepe Willberg: Myrskyluodon Maija (18.11.1989)
• Pepe Willberg: Sinua sinua rakastan (4.8.2019)
• Pepe Willberg: Musta Aurinko Nousee (16.8.2019)

Pepe Willberg Ylen Elävässä arkistossa

• Pepe & Saimaa mykisti ja villitsi
• Pepe Willberg: Rööperiin
• Pepe & Paradisen puutarhassa musalajit elelivät sovussa
• Jormas sai 60-luvun tytöt kyyneliin

Muita linkkejä

• Yle Uutiset: Pepe Willberg: En osannut odottaa hyökyaaltoa
• Yle Uutiset: Pepe Willberg uudesta menestyksestään: "Odotin 50 vuotta, että ihmiset ymmärtäisivät"
• Helsingin Sanomat: Pepe Willberg on 67 ja ykkönen
• Rumba Mestarit-rundin jälkeen pohdittiin, että nyt varmaan tulee väkeä keikoille. Kävikin täysin päinvastoin
• Radio Nova: Musiikin kanssa olen onnistunut, naisten kanssa epäonnistunut