Pepe & Paradisen perustettiin 1969. Saman vuoden alussa vapautui keskioluen myynti. Sen seurauksena etenkin maaseudulla tanssilavojen suosio alkoi laskea. Muusikoiden näkökulmasta se merkitsi työtilaisuuksien vähenemistä. Paradisen tarina oli hyytyä heti alkuunsa keikkojen puutteeseen. Aikaa myöten bändistä kasvoi kuitenkin suomalaisen kevyenmusiikin historiassa ainutlaatuisen laadukas ja monipuolinen yhtye.

Pepe Willbergillä oli 60-luvun lopulla takanaan jo kaksi menestysyhtyettä Islanders ja Jormas. 1968 Jormas oli lukuisten miehistövaihdosten jälkeen tullut tiensä päähän ja Pepen oli taas etsittävä uutta bändiä. Kun Johnnyn pahimmalla kilpailijalla Dannylläkin oli kiertueillaan kakkossolisti ja joskus useampikin, piti myös Johnnyllä olla. Johnnyn Frankiesissa soittaneen Päiväläisen Anden kautta Pepe sai kutsun Johnnyn kiertueelle. "Niin mä sitten meninkin", kertoo Pepe.

"Mutta en vissiin ehtinyt olla kuin kahdella tai kolmella keikalla, kun Viihdeohjelmista Tampereelta ilmoitettiin, et tää on liian kallista lystiä. Bändi ja minä saatiin potkut saman tien. Kundit ehdotti, et aletaan tehdä kimpassa jotain", muistelee Pepe lyhyttä visiittiään Johnnyn bändissä. Lehdissä kerrottiin Pepen siirtymisestä Dannyn talliin. Lopulta Pepe päätyi kuitenkin kokoamaan bändin Johnnylta potkut saaneiden basisti Jorma Kaleniuksen, fonisti Erkki "Unde" Lehtolan, rumpali Antero "Ande" Päiväläisen kanssa. Tällä kvartetilla alettiin käydä keikoilla Paradise nimellä alkuvuodesta 1969.

Pepe & Paradise 1969: Pepe Willberg, Jorma Kalenius, Unde Lehtola ja Ande Päiväläinen, Kuva: Unde Music

Kaikki neljä olivat jo kokeneita muusikoita. Saksofoneja, huilua ja klarinettia soittanut Unde Lehtola oli aloittanut soittamisen Oulussa 60-luvun alussa ja soittanut aiemmin Erkki Pohjanheimon, Pentti Tiensuun, Ritva Palukan ja Veikko Huuskosen tanssiyhtyeissä. Helsinkiin hän oli muuttanut päästyään Sibelius-Akatemiaan.

Jorma Kalenius oli suomalaisen rock'n'rollin pioneereja jo 50-lopulta. Kaleniuksen Rock Devils Mä tahdon rokata -EP oli ensimmäisiä aitoja rock'n'roll-levytyksiä Suomessa. Sittemmin hän oli soittanut rautalankayhtyeessä The Esquires. Ande Päiväläinen oli ollut perustamassa ensimmäistä rautalankabändiä The Strangers, joka oli käynyt esiintymässä Ranskassa saakka. Sittemmin Ande oli soittanut The Islandersissa ja The Esquiresissa.

Jo alkuvaiheessa bändiin haettiin myös kosketinsoittajaa. Suosikissa 3/1969 kerrottiin bändillä olevan menossa infernaalinen treenijakso, Pepe mukaan soundi tulisi olemaan makeimmillaan joskus kesällä. Kevät oli tarkoitus treenata ja käydä joillakin keikoilla sekä totutella toisiinsa. Pepe arvioi Paradisen soundin asettuvan Brazil 66:n ja 5th Dimensonin välimaastoon. Pepe uskoi myös bändistä tulevan tällä kertaa pitkäikäisen. Lehdessä kerrottiin laulavasta urkurista nimeltä Marjukka, mutta salaperäisesti jätettiin sukunimi kertomatta.

Parilla keikalla olikin mukana urkuri Marjukka Hartikainen, joka opiskeli tuolloin Unde Lehtolan kanssa Sibelius-Akatemiassa. Hartikaisella ei kuitenkaan ollut kokemusta pop-musiikista ja homma kuivuikin pikaisesti kokoon. Introssa (5/1969) puolestaan kerrottiin Paradisen olevan valmis soittamaan koko illan keikkoja, eikä tangojakaan vierasteta.

Ensimmäisiä bändin keikkoja oli Bio Bristolissa 12.3.1969 järjestetty Soulmeeting -69 konsertti tao "svengaava muotinäytös" kuten ilmoituksissa tätä Pihaputiikin ja Minkki Oy:n järjestämää tilaisuutta nimitettiin. Muina esiintyjinä olivat "The Paradisen" lisäksi olivat Soulset sekä Ringa ja kaksoset. Merkittävin kevään keikka oli kuitenkin esiintyminen englantilaisen Marmeladen lämppärinä 14.4. Kulttuuritalolla, se toi kiitettäviä arvioita.

Kovin paljoa keikkoja ei kuitenkaan tämä ensimmäinen Paradise kokoonpano saanut. Suunnitelmissa oli ollut oma kesäshow-paketti, mutta se ei koskaan edennyt toteutukseen asti. Pepe valittelikin myöhemmin samana vuonna Introssa keikkojen vähyyttä. Pepe oli avioitunut ja saanut lapsen 1966. "On perhe, vaimo ja suloinen pieni tyttö, eikä rahaa penniäkään. Enhän minä muuten rahasta välitä, kunhan elettäisiin edes jotenkin", tuskaili Pepe Intron haastattelussa kesällä 1969. Samassa haastattelussa puhuttiin jo Paradisen hajoamisesta ja Pepen aikeista perustaa uusi bändi Hasse Wallin kanssa.

Onneksi Pepe sai muita työtilaisuuksia. Hän esiintyi heinäkuussa Pori Jazzissa Otto Donner Treatmentin solistina Jim Pembroken, Arja Saijonmaan ja Tarleena Sammalkorven kanssa. Myös muutama muu keikka tehtiin tuolla kokoonpanolla. Ohjelmistona oli Donnerin sävellykset, jotka taltioitiin myös levylle En soisi sen päättyvän.

Oulussa entinen Express-rumpali Lyly Rajala oli kasaamassa uutta bändiä ja sai siihen urkuriksi Topmostissa soittaneen Poku Tarkkosen. Kun alkuaan laulusolistiksi lupautunut Harri Saksala perui tulonsa, ottivat Tarkkonen ja Rajala yhteyttä Pepeen, joka muuttikin muutamaksi kuukaudeksi Ouluun. Pepe & Ballantines esiintyivät lähinnä kouluissa Oulun seudulla, Kainuussa ja Lapissa. Bändissä soitti saksofonia myöhemmin Paradiseen liittynyt Pertti "Kalle" Fält. Muutaman kuukauden päästä bändi kuitenkin hajosi ja Pepe palasi Helsinkiin.

Pepe & Paradise 1969: Seppo Keurulainen, Unde Lehtola, Erik Dannholm, Ande Päiväläinen, Kicke Bergholm ja Pepe Willberg. Tällä kokoonpanolla kierrettiin Tapani Kansan kanssa. Kuva: Unde Music

Paradisen pelastukseksi tuli Tapani Kansa. Hänellä oli parin vuoden sisään ollut jo useampi megahitti ja kova keikkakysyntä. Loppusyksystä 1969 Tapani Kansa pisti uusiksi oman keikkabändinsä. Kansan bändissä olivat jo soittaneet mm. Jormas-muusikot Kicke Bergholm ja Seppo Keurulainen. 50-luvun lopulla aloittanut Jorma Kalenius halusi samoihin aikoihin lopettaa muusikon uransa, tosin hän palasi alalle parin vuoden päästä.

Niinpä jonkun toimesta - ehkä se oli Einiön Ana, muistelee Pepe - syntyi ajatus näiden kahden bändin yhdistämisestä. Kicke Bergholm siirtyikin Kaleniuksen tilalle basistiksi ja hänen lisäkseen Paradise sai vahvistukseksi Tapani Kansan bändistä kitaristi Seppo Keurulaisen ja saksofonisti Erik "Dani" Dannholmin.

Kicke Bergholm oli aloittanut soittamisen 1961 perustetussa The Scaffolds yhtyeessä ja bändin hajottua 1965 hänestä oli tullut Jormas-basisti. Soitettuaan Intin jälkeen Dannyn D'Islandersissa Kicke oli palannut syksyllä 1967 taas Jormas-miehistöön. Kun Jormas lopullisesti hajosi syksyllä 1968 oli Kicke saanut paikan Johnnyn bändistä.

Seppo Keurulainen oli myös ehtinyt soittaa jo monessa bändissä. Soittoura käynnistyi Jim & The Beatmakersistä, sen ja Islandersin fuusion myötä Seppo vuorossa oli Jormas. Välillä Keurulainen soitti Eero & The Boys -yhtyeessä ja Johnnyn bändissä, palaten sitten takaisin Jormasiin ja Jormas-tarun päätyttyä jälleen Johnnyn Frankies-bändiin.

Dani Dannholmin tausta oli hyvin erilainen kuin Kicken ja Sepon. Dannholm oli arvostettu jazz-muusikko. Hän oli soittanut jo vuosikymmen ajan monissa kokoonpanoissa, joista merkittävin oli Otto Donner Treatment. Dani oli opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja käynyt myös opintomatkalla USA:ssa. Hänellä oli myös oma jazzkvartetti, joka soitti usein N-Clubilla.

Tämä oli varsinainen startti isolle Paradiselle. Bändin kokoonpano oli siihen aikaan erikoinen; siinä oli rummut ja basso kaks kitaraa ja kaks fonia, muistelee Pepe. Harjoiteltuaan lyhyessä ajassa riittävän ohjelmiston oli aika lähteä keikoille. Kovassa nosteessa olleen Tapani Kansan myötä keikkoja riittikin.

Itsenäisyyspäivän aattona 1969 Tapani Kansa esiintyi Itä-Suomessa kolmella paikkakunnalla, kakkosolisteinaan Johnny ja Kristian. Joensuun Törmällä, jota keikkaa itsekin oli seuraamassa, artistien säestyksestä huolehti Paradise. Ennen Tapani Kansaa oli vuorossa Pepen ja Paradisen oma setti, olin lähtenyt Törmälle nimenomaan nähdäkseni ja kuullakseni sen. Vanhoja Jormas-hittejä ei muistaakseni nyt kuultu, pääosa ohjelmistosta oli tuon hetken ulkomaisten hittien coverversioita.

Yleensä keikat menivät Pepen mukaan niin, että alkuillasta esitettiin Tapani Kansa Show, jossa Paradise säesti, ja loppuillasta oli yleensä Pepen ja Paradisen vuoro. Bändi sai tai joutui, miten sen ottaa, soittamaan koko illan. Ohjelmisto noilla keikoilla koostui yleensäkin pääosin ulkomaisista cover -biiseistä. Muutaman kuukauden bändi esiintyi Kansan kanssa suurille yleisöille.

Kevättalvella oltiin esiintymässä Ruotsissa ja Kansa halusi pitää tuntien treenit ennen keikkaa. Bändi ei suostunut tähän, kun edessä oli pitkä keikkailta. Tästä kimpaantuneena Kansa antoi bändilleen lopputilin. Bändin itseluottamus oli kasvanut ahkeran keikkailun tuloksena ja niin soittajat päättivät jatkaa samalla porukalla ilman Kansaa. Olivathan he tehneet omia keikkoja jo Tapani Kansan keikkojen ohessa, ilmeisesti ne olivat pääosin pääkaupunkiseudulla ja sen lähistöllä.

Jormas oli esiintynyt usein myös Ruotsissa ja ollut erittäin suosittu sielläkin. Ehkä tämän ansiosta Pepe & Paradisellekin avautuivat keikat sinne jo keväällä 1970. Se soittivat Gröna Lundissa ja Tukholmalaisessa jazzklubissa nimeltä Gyllende Cirkel. Ruotsalaiset olivat hieman yllättyneitä nähdessään lavalla Pepen, Kicken ja Sepon uudessa bändissä. Bändin soul/funk-tyylinen musiikki kiinnosti erityisesti Tukholman klubien värillistä yleisöä.

Bändi maine kiiri pian Ruotsissa niin, että he pääsivät tekemään ensimmäisen singlensä siellä. Levyn tuotti maassa jo vuosia asunut englantilainen Roger Wallis. Hän oli perustanut hiukan aeimmin Music Network levy-yhtiön. Single äänitettiin Vaxholmissa Music Networkin Studiolla ja se oli uuden levy-yhtiön ensimmäisiä julkaisuja. Singlellä julkaistiin melko tuntematon brittisävelmä Dark side of the moon ja Pepen kirjoittama My Child.

Kesällä kierrettiin Suomessa. Keikkoja oli täälläkin nyt paremmin bändin tultua tutuksi niin keikkajärjestäjille kuin yleisöllekin Tapani Kansan kanssa tehdyillä keikoilla. Syksyllä Seppo Keurulainen lopetti taas soittohommat aloittaakseen taas opiskelut. Ryhdyttiin siis etsimään vahvistusta bändiin. Monessa tuon ajan ulkomaisissa bändeissä oli puhaltimia. Myös Paradiseen haluttiin trumpetisti, jotta voitaisiin esittää suosittuja ulkomaisia biisejä.

Paradisen tietoon oli kiirinyt, että Helsinkiin on muuttanut nuori lupaava trumpetisti, Nacke Johanssonin pikkuveljeksi osoittautunut, Markku Johansson. Tietoon tuli myös Markun kiinnostus keikkailua kohtaan. Niinpä Ande Päiväläinen pantiin soittamaan Markulle. Puhelinsoiton jälkeen bändi olikin vahvistunut trumpetistilla.

Toisena vahvistuksena bändiin otettiin kosketinsoittaja Heikki Hietanen, jota vielä tuolloin kutsuttiin Hessuksi, myöhemmin oppimme tuntemaan hänet Pedrona. Tämä kokoonpano oli merkittävä käänne bändin historiassa. Markun ja Pedron myötä bändin soundi monipuolistui.

Markku Johansson oli aloittanut trumpetin soiton 13-vuotiaana ja soittanut vuosia päijäthämäläisissä tanssibändeissä. Markku kiinnostui jo nuorena sovittamisesta ja sai siihen perehdytystä isoveljeltään, jo kokeneelta muusikolta ja sovittajalta Nacke Johanssonilta. Muutettuaan Heinolasta Helsinkiin alkuvuodesta 1970, Markku aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa ja soitti samalla kevään Carolan bändissä ja kesän Danny Show'ssa. Markku oli myös ehtinyt tehdä ensimmäiset sovitustyönsä Musiikki-Fazerille ja saanut niille Topi Kärjen hyväksynnän.

Hietanen oli myös jo hyvin kokenut muusikko, vaikka oli Markku Johanssonin lailla 21-vuotias liittyessään Paradiseen. Hän oli soittanut 14-vuotiaasta asti tanssibändeissä. Ammattimuusikko hän oli ollut 60-luvun puolivälistä ja säestänyt mm. Irwin Goodmania, Paula Koivuniemeä, Eino Gröniä, Kari Kuuvaa ja Sammy Babitzinia.

Koossa oli nyt entistä vahvempi joukko, kokemus ja osaaminen nostivat bändin kunnianhimoa. Pepe oli bändi johtaja, hänellä oli auktoriteettia muiden silmissä. "Hänellä oli selvä ja yksityiskohtainen näkemys siitä, millaisia kappaleita yhtyeen tuli esittää sekä miltä hän halusi ryhmän kuulostavan ja näyttävän. Pepe oivalsi nopeasti, mitkä kappaleet sopivat hänen esitettäväkseen", muisteli Markku Johansson Laura Henrikssonin kirjoittamassa elämäkerrassa. Bändi soitti edelleen paljon ulkomaisia covereita, uusi kokoonpano mahdollisti entistä monipuolisemman ohjelmiston. Mutta pian alkoi syntyä myös omia biisejä.

Keikkakysyntä parani selvästi ja myös Yleisradio tarjosi bändille töitä. Ensimmäisiä taltiointeja Ylen kantanauhoille tehtiin vuoden 1971 puolella. Keväällä 1971 Kicke Bergholm päätti keskittyä opiskeluun ja hänen tilalleen basistiksi otettiin Pekka "Pave" Maijanen. Pave oli lähtöisin Lappeenrannasta ja soittanut siellä 60-luvun puolivälissä useissa bändeissä rumpuja, kitaraa ja urkuja. Pian Maijanenkin soitti Johnnyn bändissä ja sen jälkeen Kristianin Mielikummituksessa. Ennen Paradiseä hän soitti vielä Matti Sarapaltion johtamassa Smokings-yhtyeessä.

Kesäkuun alussa lähdettiin Ruotsiin, jossa oli edessä Folkparken -kiertue. Bändi otettiin siellä hyvin vastaan ja keikkoja niin, että Suomeen palattiin vasta elokuun puolivälissä. Kiertueen aikana majoituttiin säästösyistä telttoihin, niin kuin moni perhekin kesän lomamatkoillaan tuohon aikaan. "Göteborgissa pystytimme teltan pimeässä lähellä Lisbergin huvipuistoa sijaitsevalle telttailualueelle. Aamuyöstä heräsimme lähestyvän junan ääneen, joka yhä voimistuessaan alkoi pelottaa. Lopulta juna suhahti ohi ehkä noin viiden metrin päässä teltastamme. Emme telttoja pystyttäessämme olleet lainkaan huomanneet vieressä kulkevaa junanrataa", muisteli Markku Johansson Pepen elämäkerrassa Kai vielä muistat sen.

Kesän jälkeen tehtiin ensimmäinen suomenkielinen single Butterfly / Epätoivo. Sen julkaisi vielä Pepen vanha levy-yhtiö Scandia Sonet -levymerkillä. Menestystä levytysrintamalla alkoi kuitenkin tulla vasta bändin siirryttyä Finnlevyn leipiin 1971. Ensimmäinen levytys Finnlevylle tehtiin samoihin aikoihin kuin edellinenkin. Singlen A-puolelle taltioitiin Pepen bravuureihin yhäkin kuuluva Pilvi taivaan peittää eli cover-versio Engelbert Humperdinckin hitistä When There's No You.

Unde Lehtola oli päässyt kesällä Ylelle radion musiikkituottajaksi. Yle halusi panostaa kotimaisten bändien musiikin taltioimiseen ja esittämiseen. Paradise taltioi monen muun bändi lailla Ylen musiikkia Ylen kantanauhoille. Vuosien 1971 ja 1972 Pepe ja Paradisen esityksiä taltioitiin noin 40 biisin verran. Radion viihdeohjelmien ohjelmissa noita taltiointeja soitettiinkin pitkin 70-lukua. Vuoden 1972 alussa syntyi ensimmäinen suuri Pepe & Paradise hitti Elämältä kaiken sain.

Pepe kuuli englantilaisen Whitle Plains -yhtyeen kappaleen Every Little Move She Makes esiintymismatkalla Göteborgissa, Ruotsissa 1971. Hän etsi levyn käsiinsä ja toi sen mukanaan. Fazerilla hankittiin oikeudet lauluun ja Vexi Salmi sai tehtäväksi kirjoittaa suomalaisen tekstin siihen. Laulu ei ollut hitti Britanniassa, mutta Pepe vaistosi oikein. Suomessa siitä tuli, ei nyt ihan megahitti, mutta jonkinlainen hitti kuitenkin. Aikaakin suomalainen versio on kestänyt hyvin. Edelleen se on Aamun ohella parhaiten muistettuja Paradise kauden levytyksistä.

Unde Lehtolan ei päivätyönsä vuoksi ehtinyt enää keikoille, vaikka oli mukana levytyksissä. Hänen tilalleen puhallinvoimaa vahvistamaan tuli Paavo Honkanen. Niin kuin moni muukin Paradise-muusikko hän oli opiskellut Sibelius-Akatemiassa pääinstrumenttinaan klarinetti, mutta soitti myös saksofoneja ja huilua. Hänen meriittilistallaan olivat Edward Wesalan yhtye, Kari Fall Syndikaatti ja monet lyhytaikaisemmat jazz-ryhmät, Markku Johanssonin kanssa hän oli myös soittanut ja Pori Jazzissa jo useasti.

Vaikka yhtye jatkoi levytyksiä Finnlevylle, poikettiin välillä Love Recordsilla. Vuonna 1972 Paradise levytti Lovelle Otto Donnerin sävellyksiä sisältävän Niin vähän on aikaa albumin. Sen laulut olivat alun perin syntyneet Yleisradion Runosta lauluksi -projektin myötä. Pepe ja Paradise oli äänittänyt ne jo 1971 Ylen käyttöön. Ymmärtääkseni laulut äänitettiin kuitenkin uudelleen Loven julkaisua varten.

Levy on useissa kriitikko- ym. äänestyksissä arvioitu merkittävimpien suomalaislevytysten joukkoon. Kikka Laitisen kysyessä Selvis-lehden (2/1998) haastattelussa Donnerin rakkaimpia töitä Loven ajoilta, tämä vastasi: "tietysti Pepe & Paradise: Niin vähän on aikaa. Levyn biisit ovat omia sävellyksiäni, jotka edelleen kuulostavat hyviltä ja joita edelleen myös esitetään. Olen ylpeä muun muassa biiseistä Niin vähän on aikaa, Kuka kertoisi minulle ja Melkein sonetti Lauralle".

Pave Maijanen tilitti tuntojaan tästä levystä Musa-lehdessä 12/1977 tähän tapaan: "Niin vähän on aikaa -LP on aivan omaa luokkaansa. Se on Paradiselta aika kova saavutus. Jostain syystä sekin levy on aika pimennossa. Mulla ei olisi mitään sitä vastaan, että sekin vielä löytyisi joskus. Siinä on kovia soittajasuorituksia, mielettömän hyvä bändisuoritus ja poskettoman hyviä laulusysteemeitä. Tämän levyn takana on oikeastaan Otto Donner. Kaikki sävellyksethän ovat hänen tekemiään. Ja kun Otto on jonkun jutun takana, niin siitä on paska kaukana. Sen tietää jokainen, joka tietää, mikä mies Otto on. Otto myös tuotti levyn. Mä nykyäänkin kuuntelen sitä aina silloin tällöin."

Samana vuonna Pepe & Paradise vierailivat myös Scandian julkaisemalla Kirkan Nykyaikaa-albumilla. Albumi oli aika poikkeuksellinen Kirkan silloisten levyjen joukossa. Toisen bändinä Kirkaa säesti levyllä Tasavallan Presidentti. Levyn julkistaminen tapahtui Tavastia-klubilla 24.5.1972. Pepe & Paradise esiintyivät myös tuossa tilaisuudessa.

Paavo Honkasen ura Paradisessa jäi lyhyeksi. Noin vuoden bändissä soitettuaan hän kuoli traagisissa olosuhteissa. Honkasen jälkeensä toiseksi saksofonistiksi tuli Pepen kanssa Ballantines -yhtyeessä soittanut Pertti "Kalle" Fält. Hän oli soittanut ja laulanut Ballantinesin jälkeen Oululaisessa Express, joka voitti 1970 levy-yhtiö EMI:n järjestämän popbändien suomenmestaruuskisan. Voiton myötä Express sai levyttää kaksi kappaletta EMI:n julkaisemalle kokoelma-albumille Ilmansuunnat.

Kaupallisesti menestyneempiä olivat kuitenkin Finnlevylle tehdyt kaksi albumia (Pepe & Paradise, 1973 ja Pepe & Paradise 2, 1975). Näiden levyjen musiikki koostui osin ulkomaisista käännöskappaleista ja osin Markku Johanssonin ja Pepe Willbergin sävellyksistä. Vaikka nämä levyt olivatkin enemmän päivän pop-musiikkia, löytyy levyiltä myös hyvin aikaa kestäneitä tulkintoja. Näitä ovat esim. Rauno Lehtisen alun perin jo 60-luvlla Laila Kinnuselle säveltämä ja silloin levyttämättä jäänyt Toiset meistä sekä Lasse Mårtensonin vuoden 1963 euroviisukarsintoihin säveltämä Marraskuu.

Keikoilla Paradise esitti hyvin monipuolista ohjelmistoa. Mukana oli paljon kansainvälisiä vaikutteita Chicagon ja Blood Sweet & Tearsin kaltaista souljazzia, Santana tyylistä lattarirytmiä sekä proge- ja jazz-vaikutteista musaa. Paradise oli hyvin kunnianhimoinen ja kansainvälinen bändi. 70-luvun alussa musiikillinen osaaminen oli arvossaan ja Paradisesta tuli erittäin suosittu esiintyjä.

Paradise esiintyi paljon myös radiossa ja televisiossa. Yhden talven meillä oli radiossa jatkuva ohjelma, muistelee Pave Maijanen. Markku Veijalaisen silloiselle Mainos TV:lle tekemässä Pinnalla -ohjelmassa Paradise oli vakiobändinä 17.1.-5.6.1972. Muutoinkin bändi vieraili ahkerasti TV:ssä ja radiossa. Vuonna 2000 julkaistu 70’s Radio Hits -albumin lisäksi Paradise-materiaalia onkin runsain mitoin ainakin Yleisradion arkistoissa.

Pepe & Paradise 1973: Erik Dannholm, Ande Päiväläinen, Pave Maijanen (seisomassa) Hessu Hietanen, Pepe Willberg, Markku Johansson ja Unde Lehtola (istumassa), Kuva: Warner Music

Kuten yleensäkin, myös Paradisen miehistö vaihtui moneen otteeseen. Unde Lehtolan siirryttyä päätoimisesti Ylen musiikkitoimittajaksi, hankittiin hänen tilalleen fonistiksi ensin Paavo Honkanen, joka taas korvattiin pian Dannyn bändistä löydetyllä Kalle Fältillä. 1973 bändi oli suurimmillaan kahdeksan miehinen, kun toiseksi trumpetistiksi tuli mukaan nuori lahjakkuus Simo Salminen. Markku Johanssonin muut työt vievät pian miehen mennessään ja hän joutui jättämään Paradisen ennen -70 luvun puoliväliä. Pave Maijasen jouduttua inttiin 1974, tuli basistiksi Heikki ”Häkä” Virtanen.

Pepe & Paradise, kuva D-tuotanto

Vuoden 1974 tienoilla tuli sitten Hurriganes ja rock’n’roll-buumi. Hurriganes jyräs kaikki siihen asti vaikuttaneet nuorisobändit kuten Paradise, Wigwam ja Pressa. "Meillä ei ollu enää mitään asiaa lavoille sen jälkeen", kertoo Pepe. "Me siirryttiin sitten sujuvasti Hesperiaa ja vastaaviin paikkoihin. Soitettiin Hesperiassa yks tai kaks kuukautta vuodessa". Jo maaliskuussa 1973 bändillä oli ollut kuukauden kiinnitys Hesperiaan, samoin näyttää olleen ainakin tammi-helmikuussa 1974.

Kun kysyin Pepeltä milloin Paradise sitten lopetti, sain vastaukseksi: "ei se loppunu oikeestaan koskaan. Keikkoja vaan alko olla harvemmin. Ei ollu kuitenkaan paljon niin isoja ravintoloita, jotka olisi ollu halukkaita maksaan sellaisesta isoista bändeistä. Se vaan pikkuhiljaa levis siitä". Käytännössä viimeinen vakituisempi kokoonpano hajosi Pepe& Paradise 2 -albumin äänitysten jälkeen. Monet bändin muusikoista alkoivat olla työllistettyjä studiohommissa ja muissa bändeissä.

Tuonkin jälkeen Pepe esiintyi kuitenkin useaan otteeseen "Pepe & Paradise" -nimellä vuosien 1975-1978 aikana. Ilmeisesti kokoonpano vaihteli aika paljon ja mukana oli useita soittajia, jotka eivät olleet soittaneet Paradisen levytyskokoonpanoissa. Maaliskuussa 1983 oli Hesperia toivomuksesta bändi koottu uudelleen ja maaliskuun musiikista Hesperiassa vastasi Pepe & Vanha Paradise. Mukana olivat Erik Dannholm, Kalle Fält, Markku Johansson, Ande Päiväläinen, Häkä Virtanen ja Tuomo Tanska, joka korvasi kiireisen Pedro Hietasen koskettimissa. Poissa viimeisestä kokoonpanosta oli myös USA:ssa tuolloin vaikuttanut trumpetisti Simo Salminen.

Hesperian keikkailmoituksia 70- ja 80-luvuilta.

Muitakin keikkoja näyttää Pepe & Paradise -nimellä tehdyn 1983, sitä en tiedä oliko samat soittajat mukana. Myös myöhemmin 80-luvulla Pepe & Paradise -keikkoja näyttää olleen, mm Viking Linella, samoin 90-luvun alussa. Tuon vuosikymmenen loppupuolella bändi sai uuden tulemisensa Sotkamon Back To The Sixties -tapahtuman myötä. Vuonna 2000 Erkki Lehtola julkaisi Unde Music merkillä Paradisen Ylelle tekemistä nauhoituksista kootun 70’s Radio Hits -albumin. Tuon levyn tiimoilta bändi teki pienimuotoisen kiertueen ja esiintyi harvakseltaan senkin jälkeen ollen mm. vuoden 2003 Ilovaarirockin pääesiintyjä.

Paradise nimeä käytettiin 70-luvun lopulla myös Ami Arvolan ja Salomonin levyillä. "Mulla ei ollut mitään tekemistä sen asian kanssa, eikä kenelläkään muullakaan Paradise -muusikolla. Ei ollu mitään syytä käyttää Paradisen nimeä noissa yhteyksissä, kuittaa Pepe nimirosvouksen.

"Paradise oli hyvähenkinen bändi. Ei siinä tarvinnut mitään kasassapitäjää, mutta se tietenkin on totta, että Vilppu (Pepe) oli keula. Mä olin ainakin ylpeä sellaisesta keulajätkästä, muisteli Pave Maijanen myöhemmin.

Rami Öystilä 9/2003